Koti kutsuu

Tänään se paljon puhuttu päivä sitten koitti. Lento lähtee viiden tunnin päästä, mutta alankin jo olemaan aikalailla valmiina lähtöön. Tunnelmat tällä hetkellä? Täytyy sanoa, etten tunne yhtään mitään muuta kuin jäätävää väsymystä. Eilen tuli työskenneltyä 10 tuntia, jonka jälkeen oli minun jäähyväis juhlien aika Utrechtin keskustassa. Minulla kävi kyllä ihan täydellinen tuuri, sillä samana iltana oli tärkeä Espanja-Hollanti jalkapallo-ottelu ja Hollanti meni ja yllätti ja voitti. Huvitti aluksi, sillä en edes ensin katsonut tätä ottelua, mutta tiesin kyllä heti jos tuli maali, sillä koko kaupunki jytisi kun koko ihmislauma alkoi hurraamaan. Eli kaupungilla bileet oli kyllä aikamoiset. Ihmisiä kaikkialla juoksemassa, huutamassa, tanssimassa ja pitämässä hauskaa. Pidinkin sitten vähän suunnitelmasta poikkeavat juhlat. Kavereiden kanssa käveltiin ympäri Utrechtiä ja käytiin eri baareja läpi. Kotiin pääsin vasta neljältä yöllä. Täytyy sanoa, että tuollaiset hetket pistävät minut nimenomaan kaipaamaan Hollantia. Iski kyllä pieni suru eilen kun tajusin että tänään pitää jättää tää maa hetkeksi. Tiedän, että se on vain kolme-neljä viikkoa, mutta se silti tuntuu jotenkin ikuisuudelta

Juhlimaan

Mentiin lopulta katsomaan viimeiset 20min ottelusta ja onneksi mentiinkin! Hollannissa ihmiset pukeutuvat oranssiin jos on jokin kovin hollantilainen tapahtuma

                                               MAAAAAAAAAAALI

Ihmisiä kadulla

Ja tämä missä nämä ihmiset ovat on itseasiassa autotie :D Bussit kokeili päästä läpi

Pakkaaminen onnistui yllättävän vaivatta. Olen niin onnellinen, etttä ostin jo kuukausia sitten sellaisia pusseja, joista saa imurilla vedettyä ilmat ulos. Eli vaatteet sisään, ilmat ulos ja tilaa säästyy huomattavasti laukusta. Tosin eihän se sitä painoa muuta ollenkaan, joten toivotaan että mun laukut menee läpi. Suomessa pitäisi olla sitten perillä 23.55. Jotenkin ärsyttää, että mun host perheen piti valita lento välilaskun kanssa, sillä eivät he siinä paljoakaan rahaa säästäneet. Eli Riikan kautta tullaan hitaasti, mutta varmasti. Hip hei Suomi!
                                       

Helpotus ja huokaus

Viimeinkin löysin vastauksen edes yhteen kysymykseen! Nyt tiedän missä tulen tulevan kesäni viettämään ja suureksi onnekseni tulen sen viettämään täällä Hollannissa :) Sain Utrechtin ulkopuolelta talon, jota tulen sitten vahtimaan heinä-elokuun. Tämän talon omistajat olivat todella mukavia ja herttaisia. Sanoivat vaan että jos bileet pidän niin olisi kiva kertoa naapureille. Ihan super rentoa! Eli näillä näkymin on kyllä mahtava kesä mulla tulossa.

Olen nyt viime aikoina koittanut muistella ystäviäni, jotka lähtivät Hollannista jo kuukausia sitten, kun heidän au pair vuotensa tuli täyteen. Muistan, että jotkut heistä näyttivät viimeiset kolme viikkoa zombeilta. He eivät halunneet lähteä ja tuska näkyi heidän olemuksestaan. Itse olen päättänyt etten oikein ajattele asiaa ja siksi olo on edelleen kummallisen kevyt ja on turhilta itkuilta vältytty. Nyt tietenkin asiaa helpottaa se fakta, että takaisin ollaan varmasti tulossa (kunhan vain lentolippu hommataan ensin). Kuitenkin tänään junassa istuessani ja Hollantia katsellessani tuli tosi haikea olo. Lähimmät ystäväni ovat jo lähteneet täältä pois ja jotenkin onnistun menettämään aina asioita, joista minä todella välitän. Tänään oli myös tarkoituksena olla toiset treffit tämän eläintarha pojan kanssa, mutta jotain tapahtui viikonloppuna tämän miehen päässä, eikä oo siitä sen jälkeen kuulunut. Harmitti kyllä aluksi hieman, mutta olen kuitenkin ihminen joka pyrkii aina eteenpäin. Joskus pieni itku tekee tosin hyvää :)

Päivä sai kuitenkin ihan onnellisen päätöksen, sillä aloin tekemään jotain mitä minä todella rakastan. Valokuvaamista. Tällä kertaa talo oli tyhjä, joten mallia en saanut muista ihmisistä. Rakensin sitten pyykkilaudan, tuolin ja laatikoiden avulla korokkeen, jonka päälle asetin kameran ja sitten nappasin useita kuvia itsestäni. Onnistuneesta kuvasta saan aina vaan niin hyvän olon. Kuvien ottaminen vie minulla yleensä tunteja. Aloitan tämän prosessin aina ensin suunnitelmalla. Tänään ajatuksena oli korostaa piirteitäni varjostuksella ja siksi meikkaamiseen ja hiuksiin meni normaalia enemmän aikaa. Halusin myös viimeinkin saada musta-valkoisen kuvan itsestäni, sillä niitä minulla ei ole, joten jouduin rakentamaan myös mustan taustan itselleni. Tämän jälkeen nappasin kuvat noin puolessa tunnissa ja sitten taas kuvien muokkaamiseen meni oma aikansa. Aloitin tämän prosessin ennen kello kuutta ja valmiiksi tuli sitten puoli kymmeneltä. Nyt pitäisi alkaa kunnolla myös miettimään omaa portfoliotani tulevaa kouluani varten. Enkä tosiaan halua, että portfolioni on täynnä vain omia kuviani.

Tässä muutama otos:

Tässä näette värillisenä nämä varjostukset

Neljä päivää töitä jäljellä!!!! Tätä on kyllä odotettu. Alkaa talon jynssäys ja lasten itku tursuamaan korvista ulos. Tosin ärsyttää hieman, että nämä laittaa minut viimeisenä iltanani työskentelemään ilta seitsemään asti. Onneksi mulla on nyt sitten ne kaksi kuukauta, jolloin voin täysillä nauttia Hollannista! Pitää vaan alkaa miettimään mistä mä saan uusia kavereita, sillä yksin ei mikään oikein ole kivaa.
                                       

Suunnitelmien hirmumyrsky

Jotenkin osasin jo reilu kuukausi sitten aavistella, että elämästäni tulee aika vuoristorataa tässä pian. Siellä nyt ollaan! En koskaan osaa stressata oikein mistään, mutta nyt alkaa kyllä stressitaso nousta. Viime yön selailin kaikki mahdolliset au pair paikat läpi ja laitoin paljon hakemuksia. Sitten mietin miksen hakisi normaaliakin työtä, koska ei au pairina olo ole mitään niin nannaa kuitenkaan. Sitten alkoikin normaalien työpaikkojen selailu. Vielä unissanikin selailin ja heräsin sitten aamu yhdeksästä selailemaan vielä vähän lisää. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että työnhaku 11 päivässä on aika mahdotonta. Kyselin kaveriltakin neuvoa ja hän sanoi että pahimmassa tapauksessa voisin asua hänen luonaan sen ajan kun haen töitä. Tämä ei kuitenkaan omasta mielestäni tuntunut hyvältä ratkaisulta. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta erääseen facebook ryhmään tuli ilmoitus että tarvitsevat talonvahtia heinä-elokuuksi lähelle Utrechtiä. Täydellistä!! Ensin mietin, että liian hyvä ollakseen totta ja plus minulle ei vain tapahdu näin onnekkaita asioita. Juttelin kuitenkin talon omistajan kanssa ja nyt meillä on treffit sunnuntaina :D!! Soitin saman tien sitten kotiin ja kyselin mitä mieltä olivat ja kumma kyllä eivät ollu ajatusta vastaan. Ainut ongelma on vain että missä vaiheessa mä sen autokoulun toisen vaiheen aion suorittaa, kun se pitäisi ennen lokakuun loppua olla suoritettuna. Mutta. Nyt on hyvin mahdollista että kolmisen viikkoa täältä lähdön jälkeen minä palaankin takaisin tänne. Voi tätä onnea!

Lisää onnea elämääni toi viime sunnuntaiset oikeat ihan kunnon treffit ihan aidon miehen kanssa :D Hollantilaiset miehet.... Niin pitkiä! Kuitenkin, käytiin eläintarhassa, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi ja seuraavat tunnit vietettiin aikaa kulkien Amsterdamin kaduilla. Treffien jälkeen olin kyllä aivan onnesta soikeana. Vielä illalla sängyssäkin hymyilytti kovasti. Ainut vaan että poika asuu niin kaukana kotoani. Mutta itse koitan aina ajatella positiivisesti. Jos se on tarkoitettu, silloin se onnistuu vaikka välillä olisikin välimatkaa välillä :)

Elämässäni on siis täysi hullunmylly päällä. Kyllä tästä silti selvitään! Haluaisin vain hetkeksi mielenrauhan, sillä viime päivät olen vain miettinyt näitä asioita läpi ja etsinyt kauheasti tietoa internetistä. En tiedä onko edes mahdollista, mutta minusta tuntuu että aivoni ovat nyt raskaammat.

Loppuun hieman vanhoja kuvia, jotka hyvin tiivistävät tämän hetkisen olotilani:

                                         

Mitäs meninkään tekemään...

Päivät rullaa eteenpäin aivan liian nopeaa! Olen pitänyt itseni niin kiireisenä että hyvä että nukkumaan kerkeää. Yritän saada jokaiselle päivälle jotain erikoista ohjelmaa ja nähdä jonkun ystävistäni. Tämä lähinnä siksi että käytän jokaiset päivät täällä nyt hyödyksi. Nyt aletaan tosiaan lähestyä sitä h-hetkeä ja olo muuttuu kurjemmaksi päivä päivältä. Tai olo on kurja yleensä yöllä kun menen nukkumaan. Päiväsaikaan minulla on yleensä ollut todella mukavaa.

Viime viikko on kuitenkin muuttanut ajattelutapaani kovastikin. Tapasin nimittäin ihmisiä, jotka toivat elämääni ison auringon ja olen todella todella onnellinen, että tapasin heidät. Viime yönäkin en melkein saanut unta kun mietin vain kaikkea mitä minulle tapahtui viikon aikana. Hymy oli kyllä korvissa asti koko päivän! Sitten taas herään siihen faktaan, että lähtö koittaa. En osaa enkä halua käsitellä sitä. Siksi sitten eräänä yönä heräsin ja aloin tekemään itselleni uutta au pair profiilia aupair-worldin sivuille. En nyt tiedä onko tämä aivan typerä idea, mutta kun aloin miettimään, niin ei minulla ole Suomessa tällä hetkellä oikein mitään. Minulla on sielä perhe ja muutamat kaverit, mutta siinä se. Minulla on sitä paitsi Hollannissakin nyt erittäin läheisiä kavereita, jotka eivät ole lähdössä tästä maasta vielä yhtään mihinkään. Olen rakastunut Hollantiin ja ihmisiin täällä! Olen nyt muutenkin 90% varma siitä, että haluan hakea erääseen valokuvauskouluun täällä Hollannissa, niin onko sillä nyt väliä muutanko tänne jo seuraavana syksynä vai sitte vuoden päästä. Hyvähän se on ystäviä tehdä hyvissä ajoin, eikö vain? Suomessa tienaisin tietty enemmän rahaa sillä kuluja ei menisi todennäköisesti asumiseen eikä ruokaan ja työstäkin saisi parempaa palkkaa. Mutta nyt minusta tuntuu että raha ei voita minun tunteita. Raha on aina kivaa kyllä, mutta miksen nauttisi elämästäni nyt kun vielä oon nuori. Rahaa kerkeää tehdä myöhemminkin!

Okei.. tietty minä kirjoitin jo aiemminkin että vuosi au pairina on tarpeeksi. Totta. Mutta tällä kertaa opin virheistäni ja etsin oikeasti perheen jossa minulla olisi mukavampi olla. Haluan tietyn työaikataulun joka pysyy  samana viikosta toiseen ja ehkä hieman vanhemmat host lapset. Plus asuinalueena olisi kiva olla taas Utrecht tai Amsterdam. En tiedä löytyykö tällaista unelma perhettä mistään, mutta toivon kovasti! Nyt pitää vain uskaltaa kertoa suunnitelmistani vanhemmilleni ja tiedän etteivät he ehkä tykkää. Toisaalta, minun elämä. Ehkä keksin joitain järki perustelujakin tälle jostain! Yksi on ainakin se, että voin käydä tutustumassa tähän kouluun johon haen ja oikeasti keskittyä siihen vapaa-ajallani. Eli, jos kaikki menee nyt niin kuin suunnittelen, nin ainakin seuraavat viisi vuotta tulen olemaan tässä maassa, jota rakastan! :)

Löysin tämän veijarin keskeltä normaalia peltoa

What to do, what to do ??????