Minua jahtaavat varjot

Haluan puhua nyt jostain asiasta, mikä ei ole kenellekään mieluisa. En suunnitellut ollenkaan kirjoittavani tästä, mutta iltaa myöten ajatukset kasaantuvat ja kaikki tuntuu dramaattisemmalta. Kuitenkin, nyt tuli itselleni sellainen olo, että täytyy kirjoittaa ajatukset muistiin, käsitellä ne. Eli anteeksi jos tämä teksti on liian negatiivinen, mutta mielestäni joskus negatiivistakin asioista voi välillä puhua. Siksi haluan puhua nyt kuolemasta ja menetyksestä.

 Koen olevani erittäin onnekas ihminen, sillä elämästäni ei ole koskaan kukaan ihminen nukkunut pois. Kammottavaa on kuitenkin ajatella, että aivan varmasti seuraavan 10-20 vuoden aikana tulee tämäkin asia muuttumaan. Minulla on edelleenkin kaikki isovanhempani tallessa ja siksi kaikkien näiden vuosien jälkeen voin sanoa että he ovat minulle yhtä tärkeitä kuin omat vanhempani. Tämä taas tarkoittaa sitä, että joudun elämäni aikana todennäköisesti sanomaan hyvästit kuudelle vanhemmalleni. Tiedän ettei minun kannattaisi ajatella näitä asioita vielä, kun ne eivät ole täysin ajankohtaisia, mutta minua vain pelottaa. Tiedän että kun se päivä koittaa, minä pysähdyn ja lakkaan toimimasta. Olen aina ollut jotenkin dramaattinen ihminen ja vastoinkäymisten käsittely on vaikeaa. En edes osaa kuvitella miten minä pystyn pääsemään tuollaisen asian yli.

Elämästäni on kuitenkin kadonnut vuosien varrella useita ihmisiä. Toiset olivat todella läheisiä, toiset vähemmän läheisiä. Juttelin kerran erään ystäväni kanssa, joka kertoi  ettei hän ole sanonut hyvästejä kenellekään vuosiin. Minusta taas tuntuu, että joudun sanomaan hyvästejä liiankin usein. Tottakai olen myös valinnut itse tämän tien, sillä en pysy paikoillani. Olen koko ajan menossa jonnekin. Usein hyvästit kirpaisevat  hetken, mutta pääsen kyllä siitä lopulta yli. Muutaman kerran on kuitenkin ollut sellainen olo että yli eikä ali voi mennä. Sen takia vietin ensimmäiset päivät huoneessani huutaen, seuraavat päivät tehden tyhmyyksiä, jonka jälkeen yritän korjata asiat. Lopulta hyvinkin pitkän ajan jälkeen minun on vain pitänyt hyväksyä tilanne. En ole vieläkään päässyt yli kaikista asioista jotka tapahtuivat jopa kolme vuotta sitten. Olen kuitenkin oppinut elämään näiden asioiden kanssa. Minä en tule koskaan unohtamaan niitä tunteita mitä tuolloin koin, ja en itseasiassa haluakaan unohtaa, sillä silloin tiedän että nämä ihmiset joiden perään niin pitkään itkin, olivat todella minulle tärkeitä. He olivat rakkauteni arvoisia. Tottakai tuolloin olin vielä nuori, tunsin itseni vähemmän, asiat olivat erilailla kuin nyt ja tunnekuohut olivat ehkä tätäkin pahempia. Mutta silti minusta on tärkeää muistella kaikkia niitä tärkeitä ihmisiä ja heidän kanssaan vietettyjä aikoja aina silloin tällöin.

Ihmisten hyvästely alkaa todellakin käymään minulle tutuksi. Tänäkin perjantaina tulee minun tehdä se taas kerran kun eräs hyvin läheisistä ystävistäni lähtee takaisin kotimaahansa. Myös ihmiset jotka asuvat lähellä minua tuntuvat jotenkin kaukaisemmilta nyt kuin aiemmin. Siksi olen miettinyt onko vika minussa? Työnnänkö minä ihmiset pois luotani, vaikken ehkä tarkoita sitä niin. Tosi on, että nautin yksin olosta, mutta sitten kun sitä on liikaa tajuan ettei minulla ole oikein ketään ympärilläni. Siksi olenkin panikoinut tätä muutamille suomessa eläville ystävilleni. Entä jos olen vanhana aivan yksin, sillä en vain osaa pitää ihmisiin yhteyttä? Ehkä minun tulisi vain miettiä enemmän ja yrittää pitää ihmisiä paremmin ympärilläni. Ehken sitten olisi jatkuvasti näin yksin..


 Kuten alussa kuitenkin mainitsin, olen erittäin onnekas ihminen. Minulla on äiti, isä, sisaruksia ja monia muita ihmisiä jotka rakastavat minua vaikka olisin kuinka kaukana heistä. Minun tulisi vain muistaa kiittää heitä siitä ehkä hieman useammin. En myöskään koe olevani mitenkään huono ystävä tai huono ihminen, joten en usko olevani koskaan täysin yksin, kunhan en vain tahalleen ala työntämään ihmisiä pois luotani. Minulla on kuitenkin ollut hieman sellainen tapa aina. Puskea ihmisiä kauemmas. Syy tähän yleensä on se, että minua pelottaa. En joko usko, että tämä toinen ihminen oikeasti välittää minusta ja siksi en ota hänen puheitansa todesta ja lopulta minusta tuntuu, että täytyy perääntyä. Joskus taas en halua ketään liian lähelle, sillä minua pelottaa että jokin päivä tämä ihminen kävelee kuitenkin pois ja jättää minuun taas liian syvät haavat.
Tiedän silti, että minun pitäisi vain oppia luottamaan rakkauteen, sillä ei se ikuisesti voi vain satuttaa.

                               

Ei aivoja, ei ajatuksia

Minulla on ollut todella ameeba olo viime aikoina. En oikein saa päätöksiä aikaiseksi ja en oikein tajua tätä maailmaa ollenkaan. Minulla ei tällä hetkellä osaa olla mitään mielipiteitä mistään. Jos ihmiset kysyisivät haluanko enemmän Hollantiin vai Suomeen vai vaikka Espanjaan, niin en oikein osaisi sanoa. Minua ei kiinnosta missä minä olen. Minua ei oikein vain kiinnosta tai innosta juuri mikään. Minä vain olen. Tähän tilaan on varmaan päästy liiallisella laiskottelulla eli nyt voi oikeasti sanoa, että olen ottanut loman lomana. Kuusamossa tämä olo vielä korostui enemmän, sillä oli useita päiviä jolloin en edes poistunut talon sisältä minnekään. Nyt Vantaalle olen sentään onnistunut kavereita tapaamaan ja kävin minä jopa Tallinnassakin yön yli.

Eilen kävin sitten noutamassa avaimet tulevaan talooni Hollannissa. Ylihuomenna olisi taas lähtö. En oikein vain usko siihen. Tälläkin hetkellä olen vain mökkivaatteissa mökillä ja kasa töitä olisi tehtävänä ennen kuin lähden. Minut tuntien olen mökillä vielä huomen iltana ja ajattelen että kyllä minä kerkeän, ehkä. Ei vain oikeasti ole ollenkaan sellainen olo, että olen lähdössä takaisin Hollantiin. En usko, että pian olen taas vanhojen kavereideni kanssa. Täällä olen tavannut useita vanhoja ystäviäni, mutta huomaan kyllä, että kaikki ovat jatkaneet elämäänsä eteenpäin ja he ovat keskenään muodostaneet vahvempia siteitä. En tiennyt enää inside vitsejä tai ei meillä ollut mitään yhteisiä kokemuksia mitä pystyi jakamaan toisille. Minä olin se joka istuin ja kuuntelin, kun muut kertoivat juuri näitä tarinoita. Tuli kyllä hieman yksinäinen olo. Mutta enköhän minä tule nauttimaan Hollannista kunnolla. Minulla on sielä edelleen ystäviä, joita näin viimeeksi vain kolme viikkoa sitten, eli tavallaan en edes koskaan ollut poissa. He eivät ole voineet edetä elämässään noin paljon eteenpäin. Ainoastaan hieman jännittää tuo rahapuoli, kun en tiedä riittääkö se. Mutta harmittelen sitä vasta sitten jos se loppuu! Ei sitä vielä jaksa harmitella.

Viimeiset viikot ovat olleet minulle ihania. En ole oikein ikävöinyt mitään. Olen vain elänyt ja nauttinut ihan täysillä. Tämä loma Suomessa meni ihan super nopeasti ja nyt on sellainen olo, että olisipa ollut muutama päivä lisää. Säät ovat olleet niin huonoja ja vasta tänään nautin ensimmäistä kertaa auringosta tänä kesänä Suomessa. Nyt kun saisi vielä pari mökki päivää, niin olisin valmis menemään Hollantiin. Kuitenkin, viime viikkoina on kyllä sattunut niin paljon ja minulla on niin paljon kuvia jaettavana, että ajattelin tehdä ihan erillisen suomi loma postauksen sitten kun olen saapunut Hollantiin. Vielä on sen verran kiirettä täällä, etten ehdi kameran kuvia koneelleni ladata.

Siskoni tiivistää tunteeni tähän kuvaan: Fuck the world!!

                                 

Rauhaa ja hieman lisää rauhaa

Suomessa olen nyt  reilu viikon ollut. Vantaalla vietin ensimmäiset päivät kavereita ja perhettä tavaten mutta sitten lensinkin jo suht nopeesti kuusamoon viettämään juhannusta. Täällä päivät koostuu laiskottelusta, syömisestä, taas laiskottelusta ja nukkumisesta.  Kyllä äitiä ja äidin puoleista perhettä on tavattu usein ja vietinkin mahtavan ja hieman liiankin alkoholipitoisen juhannuksen. Usein mielenpäälläni kävi mun blogi mutta ongelmaksi koitui se, ettei tässä osassa suomea oikein yhteys taida riittää. Olen viettänyt useita päiviä isovanhemmillani jonne ei saa edes oikein puhelimella yhteyttä, saati sitten internettiä. Toinen ongelma on se, ettei minulla ole ollut tietokonetta. Nyttenkin näpyttelen tabletillani.

Ajatusmaailmani on ollut suhteellisen rauhaisa. Odotan kovasti paluutani Hollantiin, mutta nautin myös siitä että saan vain olla täällä ja nauttia oloistani. Useat kaverini kuitenkin odottavat minua kovasti takaisin ja itsekin edelleen uskon, että kesästäni tulee parempi Hollannissa. Paluu sinne koittaakin jo 6.7. Jännä, kuinka paljon minusta tuntuu,  että olen jotenkin  ulkopuolinen täällä suomessa, etenkin kuusamossa . Tunnen itseni enemmän hollantilaiseksi kuin kuusamolaiseksi, vaikka vietin kymmenen vuotta elämästäni kuusamossa. Tajuan nyt vielä paremmin kuinka paljon olen kasvanut ihmisenä kuluneen vuoden aikana. Sen takia en vain tunne kuuluvani tänne enää.

Käyn paremmin ajatukseni ja kuulumiseni läpi, kun pääsen viikon vaihteessa takaisin vantaalle koneeni ääreen, sillä tämä tabletilla näpyttely ei oikein ole minun heiniäni. Lisään nyt kuitenkin joitain puhelimellani ottamia kuvia, joissa näkyy ehkä hieman enemmän mitä olen puuhastellut viime viikkoina.


                                            

Sain ihanan vastaanoton

Vietettiin iloinen päivä Helsingissä

Ilmaisia Cronitzeja!!!

Siskoja ja pikkuserkkuja :)

Kesämökillä <3

Kuusamoon

Leikkasin pikkuveljeni hiukset

Viimeinkin olen oppinut lettien tekoa

Täällä in the middle of nowhere

Selfieee

2 aikaan yöllä