Näin asiat hoituvat Hollannissa...

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt miten elämä osaa palauttaa junan aina takaisin raiteillensa. Vaikka kuinka asiat näyttävät epätoivoisilta, silti kaikki tulee aina päätymään ihan hyvin. Itse en onneksi ole vielä kertaakaan joutunut kokemaan mitään traagista, mutta elämän pienistä ongelmista selviytyminen on välillä vienyt mehut itsestäni ihan täysin. Minulla on varsinkin viime viikkoina käynyt erittäin monta pientä vastoinkäymistä. Kaikki alkoi elokuussa kun raha-automaatti ryösti minulta 50 euroa, jota en edelleenkään ole saanut takaisin, vaikka teinkin monta hyvinkin vihaista soittoa kyseiseen pankkiin. Tämän jälkeen ajattelin että olisi hyvä rekisteröidä itseni Amsterdamiin jo ennen kuin muutan virallisesti sinne, että se olisi sitten pois työlistalta. Kaikki sujui hienosti ja lupasivat jopa lähettää kirjeen suoraan tulevaan kotiini. Tämän jälkeen koitti sitten virallinen muutto Hollantiin. Viime kerralla muutto onnistui mutkitta, sillä host perheeni hoiti kaikki asiat kuntoon. Tällä kertaa kuitenkin minä olin täysin vastuussa omista asioistani.

Minä olen jo iso tyttö :) -95

Heti tänne saavuttuani uusi host äitini Ana pyysi että kävisin mahdollisimman nopeasti avaamassa itselleni pankkitilin. Kyseisen pankin konttorikin sijaitsi sattumalta ihan muutaman sadan metrin päässä kotoani. Reippaana tyttönä minä sitten lähdin heti seuraavana päivänä pankkiin. Kaikki sujui hienosti siihen asti kunnes nämä ihmiset pyytävät todistusta siitä että asun täällä. Tosiaan, sitä todistusta, jonka olisi pitänyt saapua uuteen kotiini jo muutama viikko sitten. Ei sitten auttanut kuin lähteä kotiin ja soittamaan kirjeen perään.

 "Anteeksi emme voi todistaa että olet oikeasti Jessica joten kipaiseppas konttorissamme niin annamme kirjeen sinulle suoraan käteen".

Hienoa. Tämä meinasikin jo hieman pitempää reissua. Tässä välissä minulla olikin sitten jo töitä että koko homma siirtyi muutamalla päivällä eteenpäin. Näiden muutamien päivien aikana suunnittelin kuitenkin liittymän avaamista. No sehän ei tässä maassa ollutkaan niin yksinkertainen asia. Piti antaa passitiedot ja sun muita yksityistietoja lopulta koko homma kaatuikin siihen ettei minulla ollut hollantilaista pankkitiliä. Selvä, eli ensin kirjeen nouto, pankkitilin avaaminen ja liittymän avaaminen.

Painuin kauniina vapaapäivänäni Amsterdamin keskustaan hakemaan kirjettä ja koko hommassa menikin sitten vain muutama minuutti. Painuin sitten suoraan pankkiin. Kaikki sujui tällä kertaa myös hienosti, jopa hieman paremmin kuin edellisellä kerralla, kunnes esitettiin uusi mukava kysymys: "Mikä on sinun hollantilainen puhelinnumero?". Niin siis eihän minulla ole sellaista, sillä en voinut hankkia liittymää ilman pankkitiliä. "Ilman hollantilaista puhelinnumeroa ei voi avata nettipankkia". Okei, selvä. Onneksi sentään normaali pankkitili saatiin auki. Ongelmahan on kuitenkin siinä että tämän kyseisen puhelinliittymän voi ainoastaan tilata netistä. Pientä ristiriitaako?

http://makeameme.org/meme/YOU-GOTTA-BE-or8baw

Selvä, eli nyt sitten nopeasti hakemaan itselleni jokin sim-kortti ja sitten nopeasti takaisin pankkiin. Onneksi tässä vaiheessa sain miehistööni mukaan poikaystäväni Nielsin. Hoidettiin sitten minulla sim kortti hollannin tarjoustalosta, eli Hemasta ja sitten takaisin pankkiin. Pankissa kaikki meni kerrankin niin kuin piti ja Niels tyytyväisenä miehenä kertoi kuinka saimme paljon aikaiseksi. Illalla sitten istahdimme koneen ääreen vielä tilaamaan sim-korttia ja kas kummaa sekin nätti onnistuvan hienosti! Tai niin se ainakin ulospäin näytti.

Sain seuraavien päivien aikana muutamia sähköposteja tulevalta operaattoriltani. No tottakai kaikki sähköpostit oli hollanniksi joten jätin niiden lukemisen täysin välistä. Innokkaana vain odotin postimiestä, joka viimeinkin toisi minulle uuden sim-korttini. Perjantaina sitten päästin huokauksen, ei vieläkään. Päädyin sitten keskustelemaan näistä sähköposteista poikaystäväni kanssa, sillä hänkin jo ihmetteli ettei sim-korttini koskaan saapunut. "Tilauksesi on peruuntunut virheellisen nimen vuoksi".Aha. Yllätys! Tässä vaiheessa Jessican päässä pamahti. Kaikkien näiden pikkuisten asioiden takia minä vain menetän lisää ja lisää rahaa, sillä minun pitää matkustaa edes takas ja pistää lisää rahaa puhelimeen. Kaiken kruunasi vielä se kun yritimme laittaa alennuksen bussikortilleni ja siihenkin tuli näytölle isollva vain että UNKNOWN ERROR.... Tässä vaiheessa sanoin vaan että fuck it... Antaa olla. Annan asioiden kypsyä hetken ja ehkä sitten ne luistaisivat paremmin. (No tottakai kotiini vielä tipahti kirje joka sanoi että sinun tulee hankkia hollantilainen vakuutus 3kk sisällä, vaikka suomalainen vakuutukseni kattaisi vielä seuraavat 6kk. Itku.)

http://www.quickmeme.com/meme/3ohz8v/page/1/

En ole antanut minkään näistä asioista lannistaa minua. Kun katson elämääni toisesta suunnasta huomaan kuinka se vain loistaa melkein kirkkaammin kuin aurinko ja lisää yllätyksiä näyttää tulevan jatkuvasti. Minulla on ihanan ihana poikaystävä, jota rakastan niin paljon, minulla menee myös erittäin hyvin poikaystävien vanhempien ja hänen vanhemman veljensä kanssa, sain eilen lisää töitä eli tuloni kaksinkertaistuvat, työnantajani ovat ihania, tämä vauva tekee minut vain niin onnelliseksi, tämän perheen koira rakastaa minua tosi paljon, minulla on aivan ihana uusi huone ja hei! Minun piti ostaa pyörä mutta näyttää siltä että uusi pyöräni löysikin minut. Kiitos sinä ihminen joka jätit hienon pyöräsi oven eteeni. Ja ei, en varastanut pyörää. Edelleenkin yritämme löytää pyörän omistajaa, mutta ei siitä ole kuulunut mitään. Asumme sen verran huonolla seudulla että ihan varmasti joku olisi varastanut pyörän eikä edes yrittänyt löytää oikeaa omistajaa. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että tämä pyörä tulee jäämään mulle, yay!

I'm the Queen of the World!!!!

P.S. 80 yötä joululomaan ja kahden viikon seikkailuun Suomessa Nielsin kanssa :D
P.P.S. Jos haluatte nähdä leffan, joka vaikuttaa alussa ihan uskottavalta kauhu/jännäri leffalta ja joka kuitenkin lopuksi jättää päähän ajatuksen 'Wtf did I just see', katsokaa Piranhas 3DD. Jopa David Hasselhoff pyörähtelee kohtauksissa


                             

Kuvien lumoissa

Löysin netistä todella mielenkiintoisen sivun, jonka avulla voi liittyä erilaisiin ryhmiin (esimerkiksi kokkaus, tanssi, ravintola jne.) ja liittyä ryhmän tapahtumiin, jossa sitten voi tutustua uusiin ihmisiin. Liityin heti au pair ja lastenhoitaja ryhmään, mutta sen lisäksi liityin myös amsterdam photoclubiin ja tanssiryhmään. Huomasin jo viime viikolla Amsterdam photoclub sivuilta, että seuraavalla viikolla olisi portfolio tapahtuma, jossa kaikki niin ammattilaiset kuin harrastelijatkin voisivat esitellä valokuviaan. Itsellenihän tämä oli hieno mahdollisuus vaikuttaa omaan portfoliooni, jonka tulen sitten lähettämään kouluihin jonne aion hakea.

Tämä tapaaminen oli sitten torstaina. Jännitti kyllä hieman, sillä olin porukan nuorin ja kaikki muut tuntuivat tietävän toisensa ja etukäteen. Päätin myöskin että katselen ensin rauhassa muiden valokuvia ennen kuin laitan omani esille. Kaikkien valokuvat olivat mahtavia! Niin hyviä, että mietin jo hetken etten edes esittelisi omia kuviani. Kokosin kuitenkin itseni kasaan ja tapaamisen loppuvaiheilla annoin muistitikkuni ryhmän vetäjälle. Jännitys vain kasvoi sillä en ollut ollenkaan varma mitä muut sanoisivat valokuvistani. Huoli vaihtui kuitenkin heti hymyyn. Ryhmän vetäjä laittoi ensimmäisen kuvani esille ja ensimmäinen kommentti jonka kuulin oli WOW! Kivi vierähti sydämelta. Jälleen kerran tajusin kuinka oma itsekritiikkini melkin esti minua esittelemästä jotain esittelemisen arvoista.

Ensimmäinen esittelemäni valokuva joka sai suuret kehut :)

Olen aina ollut erittäin kriittinen itseäni kohtaan kaikessa. En koskaan halua esitellä kenellekään mitään keskeneräistä sillä minua yksinkertaisesti alkaa vain hävettämään. Tämä sama asia koskee niin valokuvia, musiikkia  ja kirjoittamista. Ihmiset pyytävät minua hyvin usein soittamaan pianoa tai kitaraa heille, mutta en yleensä vain pysty siihen, sillä en halua muiden ajattelevan olevani huono. Joskus kuitenkin mietin että miksi ajattelen näin typerästi. Eihän sillä edes ole väliä olenko minä huono jossain. Silti, kun se hetki koittaa että pitäisi esitellä jotain ei niin täydellistä, menen lukkoon ja en halua tehdä sitä, ja usein tämän vuoksi kieltäydynkin. Jostain syystä mieleni haluaa minun olevan täydellinen, mikä ei ole millään tasolla edes mahdollista.

Ainut asia elämässäni jossa olen aina ollut super varma on tanssi. Minua ei koskaan jännitä näyttää improvisaatiota muille ihmisille, eikä lavalle nouseminen koskaan ollut ongelma. Syynä oli se että tiesin etten voi mokata. Tanssissa ei voi tehdä koskaan väärin ainakaan minun mielestäni. Teoriassa kyllä, voit unohtaa sinulle annetun tehtävän, mutta se ei ole ongelma. Ongelma tulee vasta siinä vaiheessa jos annat muiden ihmisten nähdä että mokasit. Mokauksen jälkeen olisi tärkeää vain jatkaa eikä jäädä jumittamaan yhteen virheeseen, sillä ei kukaan ole täydellinen. Olen itse "mokannut" useassakin esityksessä, mutta joka ikinen kerta kun kysyn jälkikäteen ystäviltäni huomasivatko he mokani, he sanovat että eivät. Varmuus tanssia kohtaan on minulle syntynyt, sillä minä en vain pelkää mokaamista. Siksi toivon, että tämä sama tunne tulisi joskus minulla valokuvaukseen, koska sama pätee siihen, ei aina voi onnistua.



                             

Amsterdam, uusi kotini

Pitkään olen tämänkin viestin kirjoittamista suunnitellut, mutta isoksi ongelmaksi on koitunut erittäin huono netti (tälläkin kertaa tämän sivun avaaminen kesti puolisen minuuttia) ja yksinkertaisesti kiire. Olen taas toistaiseksi asettautunut aloilleni. Matkat on taas hetkeksi matkusteltu. Jes!

Tuntuu että on jäänyt niin paljon asioita kirjoittamatta. Nyt kun yritän päässäni tiivistää viimeiset kolme viikkoa kolmeen sanaan, tulee päällimmäisenä mieleen unohtaminen, rakkaus ja onni. Unohtaminen ei sanana kerro paljoa. Unohtelen kyllä paljon pieniä asioita, mutta nyt tajusin että olin täysin unohtanut kuinka onnellinen minä voin ollakaan kavereideni ja perheeni seurassa. On se vähän outoa että tällaiset asiat muistaa vasta, kun näkee näitä ihmisiä taas tai siinä vaiheessa kun tulisi taas sanoa hyvästit. Tämä teki lähdöstäni taas hieman vaikeamman. Se hauskanpito jotenkin menee aina niin nopeaa ohi ja sitten taas pitää odottaa seuraavaa kertaa hyvinkin pitkään. Toivon vain että saisin nopeasti Amsterdamista uusia ystäviä, etten olisi sitten niin yksinäinen. Mutta enää muutama kuukausi jouluun ja sitten näen taas kaikkia ja sitten saan myös näyttää poikaystäväni kaikille!

Rakkaat pikkusiskoni <3

Lina täytti 3v. Mitähän se miettii..

Ikävä jo teitä <3

Kyseessä on lempiharrastuksemme. Kuvionukkuminen!

Polaroid kameralla otettuja kuvia

Laivalle lähdössä ison suvun kanssa

Reissuni Suomeen oli täydellinen. Kahden viikon aikana kerkesin nähdä kaikkia ihmisiä sekä etelä-, että pohjois-suomesta. Päivät kulkivat todella nopeasti, sillä ohjelmaa riitti, vaikka lähinnä ohjelma olikin vain kavereiden tapaamista, autokoulua ja risteilyä. Onni kuvaisi hyvin näitä muutamaa viikkoa. Silti, minulla ei oikein ole enää sellaista kodin tuntua omassa kotonani. Huomasin jo lukio aikanani, että kotiin oli jotenkin aina ikävä mennä, ja sama tapahtui nytten. Ehkä olen jo henkisesti liian vanha asumaan saman katon alla vanhempieni kanssa. Mutta fakta kuitenkin on, että Hollanti tuntuu enemmän minun paikaltani kuin Suomi. Tällä kertaa myös ikävää Hollantia kohtaan lisäsi poikaystäväni. Raukka tajusi vasta minun poissaollessani kuinka paljon rakastaakaan minua ja sekosi sitten viimeisinä päivinä ihan täysin :D Sanoi että jos olisin ollut viikonkin pitempään poissa, niin hän olisi alkanut itkemään haha. Hupsu!

Maisemia laivalta

Meidän rikkoutumaton nelikko :)

Paras ostos ennen laivalle lähtöä! VALOTIKUT!

Vartija Tukholmassa

Tukholman rakennuksia

Risteilyltä

Leikittiin valotikuilla

Poikaystäväni pyysi että teen hänestä sims hahmon. Mielestäni osui aika nappiin :D

Nyt kaikki tuntuu olevan taas ihan hyvin. Suomessa isoksi stressin aiheeksi koitui raha, sillä sitä ei vain ollut. Myös oman tilan puute häiritsi kovasti. Nyt asun Amsterdamissa, minulla on ihana oma huone, paljon tilaa ja palkkaakin tulee. Kävin eilen poikaystäväni kanssa hoitamassa kaikki loput asiani kuntoon eli käytiin avaaamassa minulle pankkitili ja hankittiin hollantilainen puhelinliittymä (VIIMEINKIN NETTI PUHELIMEEN <3). Tämän jälkeen piti itsellä ihan pysähtyä miettimään. Minusta todella tuntui siltä että olen jo puoleksi hollantilainen. Olen asunut tässä maassa nyt yli 15 kuukautta, ymmärrän tätä kieltä ja elän kuin hollantilainen. Poikaystäväni myös sanoi että hänen tutttunsa arvostavat paljon sitä, että minä haluan olla niin hollantilainen kuin vain voin olla. Olen myös huomannut, että hänen perheensä on todella kiinnostuneita minusta ja luojan kiitos kielimuuri ei ole niin paha tällä kertaa. Mutta paljon ollaan jo vitsejä heitetty Suomesta ja sen karhuista ja kylmyydestä. Ja kuulemma kaikki poikaystäväni kaverit kiinnostuvat minusta heti kun saavat tietää, että olen Suomesta haha. Eli jotain plussaa suomalaisena olosta! :D

Työskentelen tällä hetkellä ainoastaan kolme päivää viikossa, eli minulla on hieman liiankin paljon vapaa-aikaa. Viime vuonna kulutin kaiken palkkani matkusteluun. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin panostaa johonkin muuhun, kuten konsertteihin ja harrastuksiin. Minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa harrastaa mitään viime vuonna, sillä koskaan en tiennyt milloin työskentelen. Nyt voisin ehkä ottaa jonkin tanssi- tai valokuvaustunnin tai sitten vain koitan tavata uusia ihmisiä ja käydä kahvilla viikottain. Haluaisin myös alkaa nyt panostamaan enemmän omaan hyvinvointiini. Olen huomannut että näin yleisesti itsearvostukseni on paljon alhaisempi kuin vuosi sitten. Itsearvostuksen puute on ollut pienoinen ongelma myös viime viikkoina ja saanut itsessäni paljon pahaa mieltä aikaan. Vuosi sitten tätä oloa kohotti paras ystäväni Meg, mutta hän on jo takaisin Australiassa. Mutta mielestäni tähän ongelmaan varmaan vain auttaa se, että teen paljon asioita joista pidän ja koitan elää hieman terveellisemmin ja nukkua hyvin.

Ihana ihana ihana vauva <3

Joutsenia kotipihassa

Itseänikin on väsyttänyt viime aikoina niin etten ihmettelisi jos tähän asentoon nukahtaisin

Minä olen aina ollut erittäin ajattelevaa tyyppiä. Vien asiat joskus mielessäni liiankin pitkälle ja saatan tehdä vääriä johtopäätöksiä. Mielestäni kyllä osaan kuitenkin lukea toisten ihmisten ajatuksia erittäin hyvin. Tätä ovat kaverinikin kertoneet minulle muutamaan otteeseen. Tässä yksi iso syy huonoon itsetuntoon. Pienikin kommentti minusta saattaa laukaista kamalan ajatusvyöryn joka päätyy aina negatiivisiin aiheisiin. Tiedostin tämän itse jokin aika sitten ja siksi käskin mieltäni olemaan positiivisemmin. No, helpommin ajateltu kuin tehty. Jotenkin osaan nähdä asioiden huonot puolet liiankin nopeasti. Huonon itsetuntoni takia ollaan saatu myös muutama sanaharkka uudessa parisuhteessanikin aikaiseksi. Nyt todellakin huomaan että sanonta "miten toinen ihminen voi rakastaa sinua jos et osaa edes itse rakastaa itseäsi" on aika totta. En oikein osaa ymmärtää että tämä ihminen todellakin rakastaa minua. En sano että olisin mitenkään masentunut. Olen mielestäni itseasiassa erittäin iloinen näin yleisesti. Mutta minä olen ajattelija, ja siksi käyn läpi myös paljon negatiivia asioita ja niiden syitä ja seurauksia.

Pelkään tällä hetkellä kovasti että vauvakuume iskee :D Olen hoitanut nyt niin paljon kaksi viikkoista vauvaa ja voiko suloisempaa näkyä olla! Ja niin helppo hoitaa että ihan tarjoudun hoitamaan häntä vapaa-aikanani. Tämä vauva kirjaimellisesti vain syö, tuijottaa maailmaa muutaman minuutin ja nukahtaa. Vauvaa en kyllä todellakaan halua vielä tässä iässä, mutta epäilen että aika moni ystävistäni ajattelee että pian sieltä sellainen pamahtaa. Mutta ei rakkaat ystäväni, ei vielä :D

Seikkailemassa uuden host tyttöni kanssa