TV-studiolla

Ilmeeni kun koitan olla räpsyttämättä rutikuivia silmiäni liian paljoa

Viime torstai aamu oli kamala ja vaivalloinen sillä oli jo kolmas todella aikainen herätys minulle, mutta onnekseni pitkästä aikaa tämä torstai oli myös erittäin spontaani päivä, nimittäin mitään suunnittelematta päädyin tuona iltana tv-studiollae ja suoraan lähetykseen talkshowhun Amsterdamiin! Ja jouduimpa istumaan vielä semmoiselle paikalle että varmasti suurimman osan lähetyksestä istuin kameran edessä.

Media puoli koulussani on se miksi tätä koko alaa opiskelen ja tiedän jo nyt että kun minun on aika valita erikoistumisalani koulussa, on se ehdottomasti media. Torstai aamuna koulussa kaverini Kai kuitenkin kysyi ketkä ovat illalla lähdössä tv-studiolle ja en tiedä yhtään miten kaikki mainostamiset tästä tapahtumasta mulla meni täysin ohi koska en ollut kuullukaan mistään tv-studio reissusta. Olen aina halunnut päästä kulissien taakse tv-studiolle ja en ollut aiemmin koskaan osallistunut yleisöksi talk showhunkaan niin päätimpä sitten pistää viikonloppusuunnitelmani uusiksi ja spontaanisti lähteä illalla Amsterdamiin. Ja huh varasin juuri viimeisen paikan tälle reissulle, koska ryhmään mahtui  ainoastaan n.15 henkilöä.

Kun kokoonnuimme Utrechtin juna-asemalle aloin jo hieman epäilemään tätä reissua, hyvällä tavalla tosin, sillä jouduimme heti ensimmäiseksi allekirjoittamaan sopimuksen jonka mukaan joudumme maksamaan 500e tuolle tv-studiolle jos pidämme minkäänlaista ääntä live-lähetyksen aikana ja tottakai minä olin matkalla lähetykseen kahden sellaisen ihmisen kanssa joiden kanssa hervoton nauraminen on se normaali kommunikointikeino. Onneksi junamatkan aikana kuitenkin käytimme naurunystyröitämme ihan viimeiseen asti, joten energiataso laski sopivasti studiolle saapuessamme.

Tämä kulissikierros oli erittäin nopea ja saimme sen aikana nähdä muutaman studion, jonkun näyttö/tuotantohuoneen ja sitten pukutilat ja VIP huoneet. Tämän jälkeen saimmekin sitten ilmaiset lasilliset viiniä ja valmistelimme itsemme livelähetystä varten. Emme olleet Kain ja Helenin kanssa varmoja pitäisikö meidän istua vierekkäin vai erikseen, ihan tämän 500e sakon vuoksi, mutta päätimme kuitenkin istua vierekkäin, sillä rakastamme riskejä. Kun sitten ilmoitimme eräälle työntekijälle että meitä on kolme, järjesti meille istumapaikat...Aivan lähetyksen hostin taakse.. Mikä tietenkin sitten tarkoitti sitä että seuraavat 15 minuuttia kyselimme toisiltamme että onko hiukset hyvin ja kiiltääkö naama liikaa.

No, show alkoi ja kaikki oli tietysti hollanniksi minkä takia suurimman osan ajasta koitin esittää olevani kiinnostunut. Mutta mikä oli aivan kamalaa oli se että juuri ennen shown alkua tässä talkshow huoneessa laitettiin tuulettimet todella kovalle jonka vuoksi silmäni kuivui niin pahasti että teki mieli repiä silmät pois päästä (tai ainakin piilarit!). Jopa ihmiset ilman piilareita valittivat jälkeenpäin kuivista silmistä, joten ihmiset piilareiden kanssa olivat niin onnellisia kun show päättyi. Ja koska tiesin olevani koko ajan tv-kuvassa koitin kaikkeni etten rämpläisi silmiäni, tai räpsyttäisi niitä jatkuvasti. Jossakin välissä tuli hieman sellainen olo että kohta pyörryn, mutta koitin sitten siirtää keskittymiseni itse showhun.  Huvittavinta tässä oli se että aina kun shown aikana he pistivät jonkin videoklipin rullaamaan kotikatsojille, alkoi tämän shown yleisö nopeasti rapsuttaa päätä, kainaloa, hieroa silmiä, kampaamaan hiuksia ja heti sillä sekunnilla kun klippi loppui, istuivat kaikki taas selkä suorassa aivan liikkumatta.

Shown aiheina oli jokin politiikkaan liittyvä mikä ei minua kiinnostanut mutta toinen aihe oli vanhemmista joiden 13-vuotias tytär teki neljä vuotta sitten itsemurhan jatkuvan kiusaamisen seurauksena. Tämä aihe hieman helpotti tätä kuivien silmien ongelmaa, sillä kyllähän siinä tuli tippa linssiin. En muistanutkaan kuinka kiusaaminen voi olla niin raskasta pienelle lapselle, ja tietenkin myös vanhemmillekin ihmisille. Minua itseä kiusattiin raskaasti ensimmäisellä luokalla koulussa, mutta siihen se onneksi sitten loppui, enkä kanna kaunaa siitä enää kenellekään. Mutta sitten on niitä joilla se kiusaaminen vain jatkuu ja on arkipäivää ja lopulta voi mennä sitten siihen tilanteeseen että elämän päättäminen tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta. En osaa edes kuvailla kuinka kamalalta minusta tuntui tämän aiheen jälkeen ja kuinka pahalta minusta tuntui tämän lapsen vanhempien puolesta.

Shown loputtua oli puhelimeni sitten täynnä viestejä kavereiltani kuinka he näkivät minut televisiossa mikä huvitti minua kovasti ja kyllähän minulla piti kolmelta aamuyöllä vielä Helenin kanssa katsoa tämä tv-lähetys puolittain ja nauraa sille kuinka minä  hostin oikealla puolella räpytin silmiäni koko ajan ja kuinka Helen hostin vasemmalla puolelle koitti jatkuvasti pitää aivastuksia sisällään!

                                                                           

ME A GRAPHIC DESIGNER?

Koulussa taas! Kaksi viimeistä viikkoa ovat lentäneet kuin siivillä ja syystäkin! Tämän kouluvuoden kaksi viikkoa ovat olleet parhaimpia kouluviikkojani ikinä kiitos luokkamuutoksen jonka sain haettua joitakin viikkoja sitten. Luokkani on aivan täydellinen, meidän ryhmähenki on ihana ja meistä kaikista on tullut tosi läheisiä. Näemme toisiamme koulun ulkopuolella lähes päivittäin. Meidän luokalla kävi myös tavallaan tuuri sillä lukujärjestyksemme vaihtui juuri viime tingassa ja nyt meillä on sekä perjantait että maanantait vapaana, JES! Tosin on tällä oma hintansakin sillä tiistaina, keskiviikkona ja torstaina meidän koulu alkaa 8.30 aamulla ja jotenkin tämä ei sovi minun rytmiini ollenkaan. Olen niin illankukkuja, että olen sitten joka päivä koulussa aivan lopen uupunut. Tosin meillä on päivittäin vain 1-3 oppituntia eli koulu loppuukin noin puolenpäivän aikoihin, mikä on myös tosi tosi kiva.

Uusi jaksomme on mielestäni paras tähän mennessä ikinä! Me viimeinkin aloimme suunnittelemaan jotain konkreettista, nimittäin LEHTEÄ!! Ja tämä lehti printataan ihan ulos. Ja minä onnekseni pääsin graafiseksi suunnittelijaksi tähän lehteen. Viime vuonna lempparipuuhaani koulussa oli ehdottomasti tämä suunnittelu ja jotenkin olenkin alkanut miettimään olisiko tuo graphic designer se mun juttu. Olen nyt tämän illan innoissani suunnitellut julkisivuja ja kokeillut kaikenmaailman yhdistelmiä. Tässä hieman esimakua mitä sain tänään aikaiseksi.

Lehden lisäksi meillä on lukujärjestyksessä creative & professional writing joka mielestäni on jo tähän mennessä edistänyt minua kirjoittajana. Tämän kurssin aikana meillä tulee osallistua johonkin tapahtumaan ja kirjoittaa tästä tapahtumasta luova ja informaatinen teksti tai blogiteksti hihi. En ole aiemmin oikein koulukirjoitelmista pitänyt, mutta nyt tämä jotenkin kolahti minuun, sillä blogi on jo viimeiset pari vuotta ollut minulle tuttu ja tärkeä. Näiden kurssien lisäksi meillä on tietenkin myös tylsän puoleinen aine nimittäin corporate reputation & identity- kurssi ja minulla ei oikein kiinnostus riitä siihen miten eri yritykset kommunikoivat. Tämä on jatkokurssi viime vuoden kurssille, joka oli koko vuoden yksi kurjimmista kursseista.

Nyt kun pääsin pienen valittamisen makuun haluan taas mainostaa että asuntoa ei vieläkään ole löytynyt. Olen nyt kaksi viikkoa asunut kaverini huoneessa (kyllä, jaamme myös sängyn keskenämme), mutta täytyy sanoa että olemme jotenkin tulleet toimeen keskenään melkeimpä paremmin kuin koskaan. Eräs kaverimme kysyi olemmeko kerenneet jo tapella ja minun täytyi vastata että ei, täysin päinvastoin; me soitamme kitaraa, laulamme ja halimme keskenämme haha. Meillä ei ole ollut ollenkaan mitään ongelmia ja kaikki jotenkin luonnistuu niin kuin pitää.

Roooomieeees

Täytyypä vielä valittaa että nyt alan jo hieman miettimään tietokonevalintaani, sillä tämä Mac Book ei ole oikein vastannut odotuksiani. Tämä laite jaksaa tiltata hieman siellä ja täällä, vaikke he mainostavat jatkuvasti että näin ei koskaan käy, mutta ei siinä sinänsä mitään. Eilen tuli hieman  maailma niskaan kun tajusin että näyttöni lasissa on pienen pieni särö.... Miten?!? Olen pitänyt tästä koneesta niin niin niin hyvää huolta ja mikään ei mielestäni siihen ole kolahtanut. Ainoa joka on saattanut kolahtaa on ehkä laturin pää, mutta eihän sen pitäisi aiheuttaa tuollaista reikää tähän näyttöön? Tuo särö näyttää siltä että siihen olisi oikeasti jokin kolahtanut ja lujaa, mutta jos minä en ole tätä tapahtumaa edes huomannut, miten tuo lasi voi olla sitten noin huonossa kunnossa. Soitan kyllä huomenna heti takuuseen ja kysyn että onko näytön lasi tarkoitus olla noin helposti särkyvää. Kyllä ärsyttää murrrr.

Ei ole hyvä jättää postausta huonoihin uutisiin joten kerrompa vielä loppuun että vietin perjantaina viimeinkin synttäreitäni kunnolla ja kyllä on vielä hymy pyllyssä. Sain aivan mahtavan lahjan, nimittäin jättimäisen laatikon täynnä IKEA ruokaa. Pursuan tälläkin hetkellä Daimia, mutta on hyvää.  Ainiin! Ja en tainnut vielä kertoakaan että minä sain reilu viikko sitten ihanan ja suloisen pikkuveljen. Tällä hetkellä tykitän äitiäni suloisilla nimillä ja toivon että hän ehkä valitsee yhden niistä!
                                                                           

Missä olen 5 vuoden kuluttua?

Tällä hetkellä on taas sellainen fiilis että hieman jokainen palanen on irrallaan enkä yhtään tiedä miten päin lähteä niitä kutomaan takaisin yhteen. Jos joku tulisi nyt minulta kysymään, mitä aiot tehdä tai missä menet kuukauden päästä, en jälleen kerrankaan osaisi antaa mitään isompia yksityiskohtia, sillä en yksinkertaisesti tiedä. Nyt kesällä perheenjäseneni kyselivät minulta koulusta ja keskustelu yleensä aiheesta pysähtyi kysymykseen siitä mikä minusta oikein sitten tulee kun valmistut. No kun en tiedä. Ja ei muuten opiskelijakaverinikaan tiedä! Ehkä se ei ole oikein "juttu" täällä hollannissa että valmistutaan joksikin. Kai minä valmistun median ja kommunikoinnin ammattilaiseksi, mutta sitten taas en ole täysin varma. Sitten kaverini iski astetta pahemman kysymyksen nenäni eteen. "Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?".

Suunnitelmani Hollantiin lähtiessä oli jäädä tähän maahan vuodeksi ja nyt kolmen vuoden jälkeen täällä vielä ollaan. En olisi lukiossa ollessani koskaan osannut arvata että tänne minä jään ja että tästä maasta tulisi virallisesti toinen kotini. Vielä olisi vähintään kolme vuotta edessäpäin (jos vaihtoa ei lasketa) eli puolessa välissä mennään ja ken tietää, ehkä en ole valmis lähtemään kotiin vielä koulunkaan jälkeen.

Missä olen viiden vuoden kuluttua? Jos suunnitelmani/haaveeni menevät niin kuin pitäisi, olen viiden vuoden päästä ollut koulusta poissa jo hetken, mahdollisesti matkustamassa tai ehkä aloittamassa maisterin tutkintoani, ehkäpä Suomessa. Viiden vuoden kuluttua olen 27-vuotias, joten jos haluan maailmaa nähdä on valmistumiseni jälkeen se oikea hetki lähteä tai sitten en pian voikaan, kun perhe-elämä odottaa. Eli missä minä siis haluaisin olla viiden vuoden päästä? Haluaisin olla maailmalla, mutta matkusteluun tarvittaisiin taas rahaa ja rahaa saa ainoastaan työskentelemällä, eli Suomessa töissä? Mutta jos minä olen vain Suomessa töissä, miksen sitten aloittaisi sitä perhe-elämää? Tässä vaiheessa elämää tämä kysymys ei todellakaan ole ollenkaan yksinkertainen mutta ehkä hyvä näin. En ole koskaan tykännyt siitä että kaikki olisi viimeisen päälle suunniteltua, joten pidänkin elämäni ainakin toistaiseksi mysteerinä. Aika kuitenkin näyttää hujahtavan silmieni edessä niin lujaa, että kohta sitä varmaan ollaankin jo 27-vuotiaita ja sitten voin katsoa takaisin blogiani tähän päivään ja ehkäpä nauraa hieman itselleni, kun en osaa sanoa mistään juuta enkä jaata. Mutta kuten äitini aina minulle sanoi "kaikki tapahtuu syystä ja loppujen lopuksi kaikki järjestyy", ja näinhän asiat ovat tähän päivään asti ainakin kulkeneet ja uskon että tulevaisuudessa kulkevat myös.

Tähän "hui kun aika lentää"- filosofiaan liittyen haluan laittaa kuvia pikku vauvoistani joita hoidin Amsterdamissa. Kävin heitä eilen taas moikkaamassa ja en pystynyt uskomaan kuinka isoja he jo olivat! Kaksi vuotta sitten aloitin tässä perheessä, kun tämä pieni ryökäle oli vain kahden viikon ikäinen ja nyt osattiinkin jo tapella isosiskon kanssa kiitettävästi hah.

Tässä tämä pieni tyttö on vain 3kk ikäinen

Aina yhtä hymyilevä

Ja nyt tämä on jo näin iso tyttö!!