keskiviikko 31. toukokuuta 2017

SUMMER BUCKET LIST 2017

Näin toinen jalka jo kesälomalla, on tullut mietittyä kovastikin minkälaisia odotuksia ja toiveita minulla on tätä kesää kohtaan. Tämä kesä on minulle siitä tärkeä, etten tahallani ole suunnitellut lomalleni mitään konkreettista, koska haluan lähteä lomalle niillä fiiliksillä että mikä vain on mahdollista. Minulla on ainoastaan tällä hetkellä menolippu Helsinkiin, ja sitten 3,5 viikon reissu Kuusamossa heinä-elokuun vaihteessa, mutta muuten en ole suunnitellut yhtä ainoatakaan menoa tai tapaamista. Saavun Suomeen siis juuri juhannuksen jälkeen, ja takaisin Hollantiin palataan vasta näillä näkymin syyskuun alkupuolella, joten tällä hetkellä minua odottaa reilu kahden kuukauden pitkä ja rentouttava kesäloma, jolloin minulla on aikaa tehdä juuri niitä asioita joita tein aikoinani kun asuin ihan pysyvästi Suomessa. Jotenkin haluaisin luoda tästä kesästä nostalgisen ja tehdä asioita joista pidin pienempänä.

En halua ottaa mitään stressiä bucket listastani, ja sen takia nämä kaikki kymmenen kohtaa on mietitty huolella, ja valitsin itselleni sellaiset kymmenen asiaa, jotka voisin helposti myös suorittaa. Tässä siis kesän 2017 bucket listani!



  1. Käy festareilla - Tällä en tarkoita kuitenkaan sitä että maksa 200e ja vietä kokonainen viikonloppu joissain festareilla, vain ihan vain sitä että menisin jonnekin katsomaan ja nauttimaan livemusiikista tai ruoasta tai ihan mikä tahansa festivaali nyt onkaan kyseessä.
  2. Mene onkimaan (ja pysy siellä kunnes saat sen kalan) - Onkiminen on isoisäni vuoksi ollut minulle aina todella tärkeää, ja olen oppinut myös ottamaan onkimishetken todella rentouttavana tapana viettää päivää. 
  3. Leivo kesäinen kakku - Minä olen aina rakastanut kakkuja ja leipomista, mutta koska talossani täällä Hollannissa on todella huono uuni, ja koska en yksin jaksa koko kakkua naamaani vetää, niin haluaisin sitten leipoa jonkun todella maukkaan ja kesäisen kakun, jota sitten voimme syödä koko perheemme voimin.
  4. Käy yöuinnilla - Meidän perheellä on jo reilu kymmenen vuoden ajan ollut tapana käydä suvun voimin yöretkellä metsässä, ja tämän perinteen olen yleensä aina päättänyt omalta osaltani yöuinnilla. Valitettavasti muuttoni jälkeen Hollantiin, minulla ei ole ollut useaa mahdollisuutta osallistua tälle retkelle, ja siksi nyt kun olen näillä näkymin elokuussa Helsingissä, voin viimeinkin ottaa härkää sarvista ja lähteä yöretkelle mukaan ja sitten pulahtaa yöuinnille. 
  5. Herää super aikaisin mökillä ja lähde valokuvaamaan - Kyllä kyllä ja kyllä! Suunnitelmanani on ostaa kesällä itselleni uusi kamera, ja sen kunniaksi haluaisin alkaa myös kuvailemaan päivin ja öin ja koittaa saada upeita otoksia vaikkapa aamu-usvan sekaisessa metsässä. Pitää vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousta sängystä vaikka kuinka väsyttäisi.
  6. Lue kirja - Pienenä kun pääsin käymään kirjastossa, tulin kotiin aina kymmenien kirjojen kanssa. Pidän edelleen kirjoista todella paljon, mutta jotenkin Netflix ja kouluhommat ovat sivuuttaneet kirjan lukemisen. Yleensä kuitenkin jos minä lomalla aloitan kirjan lukemisen, ja pääsen hyvin tarinaan mukaan, ei tässä asiassa ole mitään ongelmaa. Kuitenkin, olen mielestäni viimeisen vuoden aikana lukenut aivan liian vähän kirjoja, jonka vuoksi haluan asettaa itselleni tämän tavoitteen, koska mielestäni kirjat ovat edelleenkin aivan mahtavia, ja jollain tavalla jopa koukuttavampia kuin elokuvat ja tv-sarjat.
  7. Käy lounaalla ystäviesi kanssa - Näinkin arkinen asia, jota en kuitenkaan ole ystävieni kanssa tehnyt sitten vuosikausiin. Tällä kuitenkin tarkoitan suomalaisia ystäviäni, sillä heitä näen sen verran vähän vuodessa. Yleensä istumme iltaa vain jossain, ja ehkä kokkaamme yhdessä, mutta lounaalla käynti ei ole oikein ollut meidän juttu. Minä kuitenkin rakastan lounaita, jopa yli illallisten, ja minusta olisi ihana juhlistaa kaunista kesäpäivää kauniiden kavereideni kanssa hyvän ruoan äärellä.
  8. Tee pieni road trip jonnekin - Aivan sama minne, mutta haluan niin päästä hurruuttelemaan autolla hieman enemmän, sillä tällä hetkellä pääsen autoa käyttämään vain muutaman kerran kuussa, jos sitäkään. Haluaisin niin kovasti nähdä myös hieman enemmän Suomea ja sen luontoa, joten yhdistämällä nämä kaksi asiaa, voisi tästä kehkeytyäkin jotain todella mukavaa.
  9. Soita paljon pianoa ja laula - Olen pienestä saakka ollut erittäin musikaalinen, ja piano ja laulu olivat aina lähellä sydäntäni. Minua on kuitenkin aina varjostanut pieni ujoisuus musiikkini suhteen, sillä olen todella itsekriittinen omista tuotoksistani. Kuitenkin, olen lauleskellut täällä Hollannissa sen verran vapaammin, että ehkä nyt minulla on uskallusta melkeimpä jopa esiintyä pienimuotoisesti jossain. Mutta koska minulla ei ole Hollannissa mahdollisuutta soittaa pianoa, niin haluan ainakin pitää huolen siitä että harjoittelen kovasti tänä kesänä omalla rakkaalla pianollani. 
  10. Kävele pieni Karhunkierros - Tässä tavoitteistani mahtavin. Minulla on kuitenkin ollut tämä tavoite mielessäni jo viime joulusta saakka, joten kyllä haluan lähteä ainakin yrittämään. Pieni Karhunkierros ei ole mikään kamalan pitkä, muistaakseni noin 12 kilometriä, mutta minulle patikoimisessa tuottaa yleensä ongelmia astmani. Yleensä liikunta ei rasita keuhkojani mitenkään erityisesti, mutta jostain syystä portaiden nousu ja kova kiipeäminen ylöspäin saavat keuhkoni joskus melkeimpä räjähtämään, ja siksi patikoiminen ei aina ole helppoa. Rakastan kuitenkin patikoimista, ja kyllähän tuo kierros pitää käydä kävelemässä!


Mitä odotuksia ja toiveita teillä on lukijat kesälle, ja onko teidän bucket listalla mitään samaa kuin minulla?


Muutama lomakuva vielä Portugalin reissulta luomaan kesäisiä fiiliksiä ;)





With my mind already on a summer holiday, I have been thinking a lot what kind of expectations and hopes I have towards the upcoming summer. This summer is especially important for me because I on purpose did not plan anything solid for my holiday because I want to leave to Finland with a feeling that anything is possible. So far I only have a one-way ticket to Helsinki, and a 3,5 week planned trip to North to see my mom but others than that I have not planned any doing or meeting. I will arrive to Finland right after mid summer celebrations, and I will only come back to Holland around the beginning of September so I think a 2,5 month relaxing holiday is waiting for me. And finally I also have time to do things I used to do when I was actually living in Finland and spending my summers there. So in some level I would love to create some nostalgic feelings this summer and do things I used to do when I was smaller.

I do not want to take any stress about my bucket list, and therefore all these ten points have been thought perfectly through. I chose ten things which are relatively easy to accomplish. So here is my summer bucket list 2017!


  1. Go to a festival - And I do not mean a huge music festival which costs 200 euros and that I must spend a whole weekend there. I just mean any kind of festival, with for instance live music or food, where I can just go and enjoy a day.
  2. Go fishing (and stay till you get a fish) - Because of my grandpa, fishing has always been very important for me, and I have also learned how fishing can be very very relaxing for my mind, and that it can be a very relaxing way to spend a day.
  3. Bake a summer cake - I have always looooved cakes and baking but our oven here in Holland is very crappy and anyways I could not eat a whole cake by myself. That is why this summer I would love to bake a tasty summer cake, which we then can eat with my whole family.
  4. Go for a night swim - For about ten years my family has had a tradition to do a night trip to woods once a year in August, and normally after the night trip I always went and took a night swim. Unfortunately after I moved to Holland, I did not have many chances to join these trips anymore, but because this August I will be in Helsinki, I have a better chance to join and finally go for that traditional night swim.
  5. Wake up super early at our summer house and go photographing - Yes yes and yes! I have a plan to buy a new camera this summer, and because of that I would love to start photographing during days and nights and take amazing pictures for instance when there is a beautiful morning mist. I just really have to get myself together and get up from bed even though I would be dead tired.
  6. Read a book - When I was a little, I loved libraries and every time I visited one, I came home with tens of books. I still like books but somehow Netflix and school stuff has taken over the reading. However, normally during holidays I do start reading some book and if the story is catchy, I can finish any book super fast. Anyways I think I have been reading too little in the past year, which is why I wanted to list this as one of the things I want to accomplish this summer.
  7. Go for a lunch with your friends - And this time I mean my Finnish friends. I know going for a lunch is something anyone can do at any day, but somehow I haven't done this with my Finnish friends in years! Normally we just meet to cook something together at night and to have a few drinks but for some reason going for a lunch has never been really our thing. However I really really love going out for lunch, even more than going out for dinner, and what would be a better way to spend a beautiful summer day than to spend it with your beautiful friends and tasty food?
  8. Do a small road trip - I don't care to where and to how far, as long as I can drive a bit since I miss driving so much. Right now I only drive couple times a month, if even that. I also really would love to see more of Finland and its' nature and this could be a nice way to combine these both.
  9. Hike the small Bear's Trail in Kuusamo - Here is the biggest wish of mine for this summer. However this wish has been in my mind since last Christmas so I really have to go at least try. Small Bear's Trail is not crazy long, around 12 kilometers, but for me hiking can sometimes be very hard because of my asthma. Normally sports don't affect my lungs at all, but somehow going up long stairs and crazy hiking make my lungs sometimes explode and that is why hiking is not always the easiest thing to do. I really do love hiking and that is why I really do want to go walk this trail.
  10. Play a lot of piano and sing - I have been very musical since I was a small kid, and playing piano and singing were always close to my heart. Unfortunately I have always been very shy about my music, and that is why I have been very critical of myself. However, here in Holland I have learned to be more loose when it comes to creating music, so maybe now I finally could dare to even have a small music show somewhere. But at lest, I would love to practice a lot of piano this summer.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

HEAT AND WAVES




Vaikka lomani olikin aivan ihana, on se nyt takanapäin. Viime postauksessa kirjoitin siitä kun minulla oli vahva fiilis että reissusta tulisi aivan uskomaton, ja näinhän siinä kävi. Lomareissuni Portugaliin pomppasi todella nopeasti top 3 listalleni, ja suuni vääntyy väkisinkin hymyyn kun mietinkin tätä viime viikkoa. Tosi nopeasti lomalta palatessani jalat olivat taas maan pinnalla, ja stressi vain vyöryi päälle tämän valtavan työmäärän vuoksi, joka minulla on edessäni seuraavat kolme viikkoa. Luultavasti tästä tullaan kyllä selviytymään ihan kunnialla. Tässä postauksessa kerronkin nyt pienen lomatarinani Portugalista.

Ensimmäiset kaksi päivää minä ja Clara olimme kahdestaan Portugalin asunnolla, sillä muut tulivat paikanpäälle vasta muutama päivä myöhemmin. Nämä kaksi päivää tuntui niin epätodellisen täydelliseltä. Ihan kuin olisin ottanut joitain onnellisuushuumeita, koska mieleni hyppi jossain aivan ulottamattomissa. Olin vain niin onnellinen ja niin vapautunut. Epäilen että tämä tuli ihan vain siitä kun kerrankin lähdimme reissuun keskellä koulua, ja siksi kyseessä oli ihan kunnon irtiotto arjesta. Kun suljen silmäni nyt, näen itseni kellumassa meressä ja katsomassa ihanaa auringonpaistetta. Meri oli lämmin, ranta oli kuuma, ja kaikki oli vain niin hyvin. 

Hauskanpito meni vielä astetta eteenpäin, kun Jalma, Helen ja Francisco tulivat myös Portimãoon. Vietin reissussa myös yhden parhaimmista öistä ikinä, kun meidän juhlat olivat vain niin täydelliset ja niin täynnä naurua. Ilta alkoi sillä kun pakkasimme mukaan illallisen ja paljon juomia, ja lähdimme rannalle. Tässä muutama kuva rannasta:







Paikanpäällä ei ollut ketään muuta! Saimme olla keskenämme, ja kun aurinko alkoi laskea olimme valmiita yöhön. Pelasimme ensimmäistä kertaa New Girlistä tuttua True American juomapeliä, ja aivan kuten New Girlissäkin, lopputulos oli se että kaikki oli niin hullua, outoa, uskomatonta, ja hauskaa. Teimme tuona yönä niin paljon ja niin paljon sellaisia asioita mitä me emme normaalisti koskaan tee, joten suosittelen True Americania kyllä kenelle tahansa. Takaa hyvät bileet, jotka jatkuvat aamun sarastukseen saakka.

Loppujen lopuksi loman jokainen päivä sisälsi rannalla makaamista, ja kallioilla kiikkumista, ja nyt onnekseni olen kymmenen astetta tummempi ihonväriltäni, joten kiitos aurinko. Matka oli lyhyt, mutta silti sopiva. Paluusta teki helpoksi se, että täälläkin kerkesi meidän poissaollessa alkaa helteet, jonka vuoksi pystyn täälläkin nyt käyttämään ihan samoja vaatteita kuin Portugalissa. Nyt vain voin sanoa että kohti kokeita päin, ja siksi saattaa blogin puolella olla taas hieman hiljaisempaa. Kuitenkin, kohta kesä ja aivan uudet kuviot alkavat!

Onko teillä jo kesälle suunnitelmia?




Even though my holiday was so lovely, it is now unfortunately in the past. In my last post I was writing how strongly I felt that the trip would become amazing, and luckily I was right. My trip to Portugal became suddenly one of the best ones ever, and I still can't help but smile when I think about our last week. Immediately, when my feet hit the Dutch ground again, I could feel the stress taking over. I know I am going to have crazy much work to do the next three weeks, but I think this time all the assignments and exams will be alright. But now I am going to tell you guys my short holiday story in Portugal.

Me and Clara spent the first two days alone at the summer house in Portugal, because the rest only joined us later. These two days felt so unreal and so perfect. It really felt like I was on some happiness drugs because my mind was so amazingly happy and free. I think this all was just because this time we went on a holiday in a middle of school, when normally I only go on holidays when I actually am on a holiday already. Now if I close my eyes, I can still see my self floating around in the sea, looking at the beautiful scenery and sun. The sea was warm, the beach was hot, and everything was just so good.

Everything became even more perfect when Jalma, Helen and Francisco joined us to Portimão. Additionally, I had one of the best nights ever in there, because we had the most perfect party you could ever have. The whole night was full of craziness and laughter. The night began when we packed our dinner and drinks into boxes, and we went to a beautiful beach. It was so crazy how it also literally was completely empty! We could just enjoy our time together, and once the sun started setting down, we were ready for the upcoming night. For the first time ever, we decided to play a  True American drinking game which we had seen in a tv series called New Girl. The funny part is, that just like in New Girl, this game ended up in the most craziest, weirdest, funnies and the most perfect way because we ended up doing so many things which would never normally do. I definitely recommend True American to anyone, it really guarantees a party which would last till the next morning. 

In the end, every holiday day included lying on the beach and wandering around. Now my skin is also many shades darker so I can only say thank you sun! The trip was short but still enough. Getting back was also quite easy because while we were gone, the weather in the Netherlands decided to become amazing as well, so now I can just wear the same clothes as in Portugal. Now three weeks of hard work left, exams and then freedom is here. Therefore, might be that the next weeks will be more quiet here in the blog. However, it is almost summer and completely new way of living begins! Can't wait!

Do you already have plans for summer?

maanantai 15. toukokuuta 2017

HELLO FARO!

Ilta-aurinko osuu junan ikkunasta silmääni. Ihastelen jättimäistä merta ja sitä ympäröiviä veneitä ja odotan että juna lähtisi liikkeelle. Päivä on ollut pitkä, mutta sen arvoinen. Matkamme lähti käyntiin puoliltapäivin, kun hyppäsimme Utrechtin junaan ja suuntasimme kohti Eindhovenia. Tietenkään juna ei koskaan mennyt Eindhoveniin saakka, koska eihän Hollannissa junat koskaan kulje. Hyppäsimme sitten puolessa välin matkaa NS bussiin, joka vei meidät sitten Eindhoveniin. Taivas alkoi paukuttaa vettä aika kovaa tahtia, ja olin vain tyytyväisempi, että kohta häivytään täältä. Kun sitten vielä yhden bussivaidoksen jälkeen pääsimme Eindhovenin lento-asemalle, oli kaikki hyvin. Kohta lähdetään!

Lentomatka Faroon oli todella pitkä ja ällöttävä. Ällöttävä ainoastaan sen takia että vieressäni istuva pariskunta koitti koko matkan imeä toisen kasvoja suuhunsa. Sitä muiskutuksen ja maiskutuksen määrää. Onni on kuitenkin kuulokkeet ja musiikki, vaikka sitten he keksivät hypytyttää minua koko ajan milloin mistäkin syystä, käytäväpaikalla kuin istuin.

Kun viimeinkin sitten koneen jalat koskivat maata Portugalissa, olin jossain oudossa onnenkuplassa, enkä vieläkään ole poissa sieltä. Jotenkin tuli mieleen lapsuuden kesälomat, kun lähdimme koko perheen voimin Espanjaan, ja olin intoa täynnä. Aurinko paistoi Portugalissa kirkkaalta taivaalta, ja lämpöä oli juuri sopivasti. Nenään tuli myös ihana meren haju, mitä olen ikävöinyt myös kovasti. Taas kerran hyppäys bussiin ja kohti juna-asemaa.

Yhden junan, bussin, toisen bussin, lentokoneen, ja kolmannen bussin jälkeen istun nyt siis tyytyväisenä junassa, matkalla Portimãoon. Junat täällä eivät ole ihan samaa luokkaa kuin Suomessa (matka on todella hyppyinen ja kuoppainen, ja tuntuu että koko sisimpäni tärisee junan tahdissa, mutta kokemus kai tämä on. Matkaa on vielä 1,5 tuntia jäljellä, ja pääni haluaisi niin kovasti maata jo tyynyn päällä. Eikä matka edes lopu junan jälkeen tähän, vaan sitten pitää vielä napata taksi, ja sitten huilitaan! Minulla on todella vahva tunne siitä, että tästä minilomasta on tulossa niin rentouttava, ja niin ihana, ja juuri sellainen jonka voimalla jaksan vielä seuraavat kuusi viikkoa ennen sitten hyvin ansaittua kesälomaa. Terveisiä Portugalista!



The evening sun hits the window of this train.  I am definitely in love with the scenery. A huge sea and all the boats around it. Not a bad way to wait for this train to leave. The day has been really long, but everything has been worth this. Our trip started around midday today when we catched a train from Utrecht and started to travel towards Eindhoven airport. Naturally, the train never went all the way to Eindhoven, because we are in the Netherlands and trains are just not supposed to move here, so we had to catch a NS bus from the middle of the way. After arriving to Eindhoven, the sky started to pour rain very hard, and I was just more happy that we were actually leaving this place. After one more bus ride we finalyl arrived to the airport and everything was perfect. Soon we leave!

The flight to Faro was very long and gross. Yes, gross, because of the couple sitting next to me tried the whole time suck each other’s face. Luckily I remembered to bring my headphones so I could cover the disgusting kissing sounds with music, although after that they made my stand up constantly because of no reason. The bad side of sitting at the aisle.

When the plane finally  hit the ground of Portugal, I was in some sort of a happiness bubble, and I am still not out of it. Somehow the whole situation reminded me of my childhood holidays, when my whole family went to Spain, and I was always beyond excited. The sun was shining from a clear sky here in Portugal, and it was just perfectly warm. I could also smell the sea, which I had missed so much. Once again we had to take a bus and this time it was time to go to find a train station.


After one train, bus, another bus, plane, and third bus, I am finally sitting happily in a train, on my way to Portimão. The trains here are not exactly the same as home in Finland because the ride is very jumpy and pumpy and I all the time feel like my core is just shaking while this train is moving. Still 1,5 hours ahead, and my head would want so much to just lay down on a pillow. And this won’t be even the last vehicle for today since after train we still need to take a taxi. However, I have a very very very strong feeling that this little holiday is going to be so relaxing, and so wonderful and is going to give me energy to work next six weeks before my official summer holiday begins. Greetings from Portugal!

perjantai 12. toukokuuta 2017

DEAR PERSON FROM MY PAST

Onko teidän mielestä kiusallista ottaa yhteyttä ihmisiin, joita tavallaan kaipaat, mutta et jostain syystä ole ollut yhteyksissä heihin ikuisuuksiin? Minä olen pyöritellyt tätä kysymystä mielessäni yllättävän paljon viime aikoina, kun jotenkin kaipaan ihmisiä jotka olivat elämässäni ala- ja yläasteella. Yläaste minulla loppui keväällä 2010, joten tässä on nyt aika tasan seitsemän vuotta siitä kun olen viimeeksi nähnyt tai kuullut kenestäkään tuon aikaisista kavereistani. Seurailemme toisiamme Facebookissa ja Instagramissa, ja lähetämme tykkäyksiä, ja joskus jopa onnittelemme syntymäpäivänä, mutta siinäpä periaatteessa se. Nyt esimerkiksi kun näin että ala-aste aikainen paras kaverini on saamassa esikoisensa ensi kuussa, haluaisin niin kovasti kertoa kuinka onnellinen olen hänen puolestaan ja kysyä näin muutenkin kuulumisia. Jotenkin en vain kuitenkaan uskalla. Joskus mietin että en minä voi menettää mitään jos vaikka laitankin viestiä, ehkä jopa tämä kaverini olisi positiivisesti yllättynyt, mutta jokin siinä on että sitä viestiä ei vain tule lähetettyä. Kertokaa joku minulle mikä siinä on että ei vain uskalla?

Sain sitten yllättäen muutama yö sitten viestiä eräältä toiselta ihmiseltä joka oli ollut todella tärkeä osa elämääni koko lapsuuteni ajan, enkä hänenkään kanssa ollut yhteyksissä viimeiseen 7 vuoteen. Tai olin minä häntä nähnyt aina välillä Kuusamossa ja pikaisesti sanottiin vain että hei ja mitä kuuluu, mutta siinä taas se. Ennen asuimme saman katon alla ja jaoimme elämämme toisillemme, mutta emme nyt vain osanneet sanoa toisillemme enää mitään. Tämän viestin lähettäminen oli aivan varmasti vaikeaa hänelle, mutta täytyy sanoa että se oli todella iloinen yllätys minulle. Eli taas sain vain vahvistusta siihen että sen viestin lähettäminen ei vahingoittaisi minua millään tavalla. Nyt sovimme jopa että minä menen hänen luokse kylään ensi kesänä, eli lopputulos oli oikein hyvä. Nyt minun pitäisi vain uskaltaa ottaa itseäni niskasta kiinni, ja lähettää omat viestini eteenpäin.

Mitä mieltä olette lukijat, pitäisikö minulla vain uskaltaa ottaa yhteyttä menneisyyteni ystäviin vai olisiko se outoa?


Tähän loppuun laitan vielä pika hehkuttamis listan, koska jostain kumman syystä viime aikoina on taas tapahtunut niin paljon ihania asioita itselleni, että joka aamu kirjaimellisesti pomppaan ylös sängystä ja hymyissä suin kuljen päivien läpi.
Elämäni siis paistaa taas koska...

Viime viikolla isäni, äitipuoleni ja kaksi pikkusiskoani tuli kylään, ja vietimme uskomattoman viikonlopun yhdessä. Kävimme muun muassa Eftelingissä, eli aivan upeassa elämyspuistossa, ja shoppailimme paljon Amsterdamissa

Kesä on täällä! Tänään päästiin lähemmäs plus 25 astetta, ja kaiken lisäksi saimme illalla ihanan ukkosen.

Sunnuntaina lähtö Portugaliin!

Vuokranantajani antoi minulle luvan laittaa huone kesäksi vuokralle, ja antoi myös minulle luvan jäädä taloon ensi jouluun saakka, eikä hän aio nostaa vuokraa jos minä aion itse löytää itselleni kaksi uutta kämppistä.

Edelliseen liittyen vielä olen niin onneissani kun saan valita omat tulevat kämppikseni, eli saan rakentaa talomme juuri sellaiseksi kuin haluan!

Löysin ensimmäistä kertaa elämässä sellaiset uimapuvut ja bikinit, että nyt viimeinkin kehtaa istua rannalla.

Minun pikkuveljeni on suloisin ikinä, ja siksi soitankin videopuheluita kotiin koko ajan.

Nyt voin kuolla onnellisena, koska sain ensimmäistä kertaa kokeesta arvosanan joka oli paras KAIKISTA OPPILAISTA. "With this grade you are the best student"! Thank you and good night people! haha.

Ihana ravintola jossa kävimme perheeni kanssa





Keskellä Amsterdamin kapein talo





Do you think it is awkward to contact a person you sort of miss, but for some reason haven't contacted them in ages? I have been thinking of this question a lot lately, because I am missing people from my childhood. My elementary school finished in spring 2010, so it is about seven years since I saw or talked to people from my elementary school. We follow each other on Facebook and Instagram, we like each others' posts and sometimes we even say happy birthday but that is pretty much it. Now for instance when my best friend from elementary school is having her first child next month,  I would love to congratulate her, and tell her how happy I am for her, but somehow I do not dare to do so. Sometimes I think that there is nothing to lose if I message her, and maybe even this friend would be happily surprised. But could someone tell me why I still don't dare to do it?

Two nights ago I suddenly received a message from another person who was a big part of my life through my whole childhood. With this person I also haven't kept contact in the past seven years. Or I saw him couple times accidentally in Kuusamo, but then we only said hello, how are you. That is nothing because we used to even live in the same house and we knew everything about each other. I can imagine that sending that message was hard for him, but it also was a very nice surprise for me. So again, this is a confirmation for me that sending a message to someone else would not harm her/him. Now I made a deal with this other person that I am going to visit him next summer, so the outcome was very good. Now I only should become more brave and finally start sending my own messages to people I miss. 


What do you think readers, should I just dare to contact my friend from past or do you think it is weird?

Now in the end I will give a short list of things why I am superduper happy right now. For some reason so many nice things have happened to me lately that I have to share these with you as well.
So I am happy because...

Last week my dad, step mom, and two of my sisters visited me, and we spent an amazing weekend together. We went for instance to Efeling which is an amaaaazing amusement park, and we shopped a lot in Amsterdam

Summer is here! Today we were close to plus 25 degrees, and we also had an amazing thunder storm!

On Sunday I am going to Portugal!

My landlord allowed me to sublet my room for summer and also allowed me to stay in the house till next Christmas. And he won't raise the price of the room like he first planned if I do all the work with finding new room mates.

And related to the previous one, I can choose all my future room mates and it is so great! Now I can make this house like mine.

For the first time in my life I found amazing swimwear which I actually dare to wear at a beach.

My little brother is the cutest ever! That is why I make video calls to my mom often.

Now my uni life is complete, because for the first time ever I got a grade which was the best from everyone!! "With this grade you are the best student"! Thank you and good night people! Haha.


torstai 4. toukokuuta 2017

FIFTY SHADES OF THROAT PAIN



Hollantilaiset lääkärit ovat viime aikoina saaneet minussa hieman vihan tunteita valloilleen, kun jotenkin en vain ymmärrä heidän parannuspolitiikkaansa. Olen jo useamman kerran kuullut kavereiltani että hollantilaiset lääkärit uskovat tällaiseen hengellisen parantumiseen puolesta, ja eivät oikein auta jos tarvitsee apua. Onnekseni tähän saakka minulla ei ollut tullut mitään tilannetta että lääkärissä olisi pitänyt käydä. Nyt kuitenkin reilu kolme viikkoa sitten minuun iski flunssa, joka ei millään meinaa jättää minua, ja nyt olenkin käynyt sitten lääkärissä KOLMESTI (ja todennäköisesti neljäskin kerta tulossa). Tänään siis haluan kertoa teille hollantilaisesta terveydenhuollosta ja verrata sitä hieman ainakin omiin kokemuksiini Suomessa.

Hollannissa Suomesta poiketen kaikilla, niin terveillä kuin sairaillakin, on oma lääkäri joka saattaa jopa hoitaa sinua suurimman osan elämästäsi. Tämähän on mielestäni hyvä käytäntö, sillä siten lääkäri pystyy oikeasti tuntemaan sinut ja tuntemaan sairaushistoriasi. Tämä edesauttaa myös sitä että jonotusaikoja lääkärikäynnillä ei oikeastaan ole. Odotan yleensä odotusaulassa sen 10-15min kun nimeäni jo huudetaan. Hollannissa vakuutukset ovat erittäin kalliita, mutta tämä myös mahdollistaa sen että perus lääkärillä käynti ei maksa mitään ylimääräistä. Tähän tämä hehkuttaminenkin sitten ainakin omalta osaltani loppuu.

 Hollannissa lääkärit eivät tykkää antaa lääkkeitä helpolla (joka joissain tapauksissa tämä on kyllä hyvä asia), eikä apteekistakaan koskaan saa mitään vahvaa lääkettä. Otetaan esimerkiksi vaikka silmätulehdus, josta kärsin muutama vuosi takaperin. Sain tällä kertaa onnekseni lääkityksen, mutta tämä silmälääke alkoi vaikuttamaan vasta viiden päivän jälkeen, kun Suomessa käyttämäni lääkkeet ovat normaalisti auttaneet jo ensimmäisen päivän aikana. Sama juttu tulee korvatulehdukseen. Täällä sinua ei oteta edes vastaanotolle jos et ole kärsinyt korvatulehduksesta jo ainakin viikon. Nyttenhän minulla on tilanne se, että minulla on poskiontelontulehdus, joka minun kohdallani on aina oireillut vain kamalana kurkkukipuna, joka haittaa nukkumista, juomista, syömistä ja välillä myös puhumista. Tämä flunssa alkoi ensin aivan normaalina flunssana, mutta juuri kun olin parantumassa, alkoi tämä kamala kurkkukipu, jonka vuoksi hakeuduinkin ensimmäistä kertaa sitten lääkäriin. Kotiinhan minä lähdin tyhjin käsin, ja tämä lääkärikin kysyi minulta useaan otteeseen että enhän minä nyt vain valehtele kurkkukivustani. Asiallista.

Kun sitten muutaman päivän päästä kipu yltyi niin pahaksi että yöunista ei tullut mitään, hakeuduin lääkärille jälleen ja kerroin hänelle siitä että poskiontelontulehdus oireilee minulla ainoastaan kurkkukipuna ja vähän räkäisyytenä. No hänhän ei minua uskonut vaan sanoi että okei, mutta sinulla pitää olla myös päänsärkyä joten en ala tutkimaan asiaa. Asiallista jälleen kerran, ja kotiin lähdin särkylääkkeiden kanssa. Nyt taas viikko tuon jälkeen hakeuduin jälleen kerran lääkäriin kun tuo kipu ei ole lähdössä yhtään mihinkään. Jälleen kerran lääkäri vain pyöritteli silmiään kun mainitsin sanan antibiootti. Tämä antibiootti paransi oloani niin hyvin kun olin Suomessa, niin miksi sitä ei voi kuukauden sairastelun jälkeen antaa? Jälleen kerran kotiin särkylääkkeiden kanssa, ja kaiken kukkuraksi vielä sanottiin että älä tule takaisin vaikka kipua olisi vielä 6-8 viikonkin jälkeen koska joskus flunssa on sitkeä.

Suomessa tässä vaiheessa minulla olisi varmasti jo jonkin sortin lääkekuuri, koska ei tällälailla voi elää. Ehkä flunssa menee ohi kahdeksassa viikossa, mutta kenellä tässä maailmassa on aikaa sairastella kahdeksaa viikkoa? Ja niin naurettavaa että nämä hollantilaiset lääkärit ovat opiskelleet vuosikausia, ja sitten sitä vain lähetetään potilaat kotiin särkylääkkeiden kanssa kun viimeinkin töihin päästään.

Mitäs te olette mieltä Hollannin terveydenhuollosta? Onko mielestänne Suomessa asiat paremmin tämän suhteen?





Dutch doctors have been making me very mad lately because I do not understand their policy. I had heard several times earlier that Dutch doctors believe in natural healing and they do not really help you even though you would need help. Luckily for now I haven't had many situations when I had to visit a doctor. Now however I have had some sort of a flu for over three weeks and it is not willing to leave me alone. That is why I have visited doctor already three times and it is very possible that a fourth time will follow. Today I want to talk about Dutch health care and compare it a bit with my experience with Finnish health care.

Unlike in Finland, in Holland everyone has their own home doctor, who in the best case scenario takes care of you almost during your whole life. I think this is nice because then the doctor can really know you and your health history. This also makes it possible that when visiting a doctor, you do not have to wait for long. In Finland I typically wait for three hours hah and I think the average time I wait in the waiting room in Holland is 10 to 15 minutes. In Holland the health insurance is very expensive but this also allows us to go see a doctor for free, which is very nice. But I think these are the only positive sides of Dutch health care.

In Holland doctors do not like to give medicine easily, which can be a good thing sometimes, but most of the times not. Additionally, you can never get strong medicine from a Dutch pharmacy. For instance, years ago I was suffering from an eye infection. I went to a doctor and got medicine, but it took me five full days before the medicine really started working. In Finland it normally worked within the first day! Same thing goes for ear infection. In Holland the doctor doesn't even want to see you unless you have had your ear infection for over a week. Now I am suffering from sinusitis, and in my situation I have always only had terrible throat pain and a bit of slime when I was having this. This throat pain really disturbs my sleep, drinking, eating and sometimes even speaking. This flu started first as a normal flu, and when it was finally getting better, the sinusitis hit me, which is why I visited the doctor, who unfortunately was not my home doctor. In the end he just sent me home with nothing. Even the doctor dared to ask me if I was sure I was having throat pain. Very professional. 

When after a few days the throat pain got so bad that I could not sleep, I went to see a doctor again, but this time a different one. This time I explained her that most likely I am having sinusitis but I always had throat pain as my only symptom of it. She just said okay, but you also have to have headache so I am not going to even check that possibility. Very professional again, and this time I left home with some pain killers. After a week from that I went to see the first doctor again because the pain just stayed the same. Once again, the doctor only rolled his eyes when I just mentioned the word antibiotics. The antibiotics helped me so well when I had them in Finland, so why after almost a month of being sick he cannot give me them? Once again I went home with painkillers and this time he even said that I should not come back even though I would be still sick in 6-8 weeks because sometimes flu can take long.

How can they expect me to live like this? In Finland I would have for sure gotten some medication already. Yes it is really nice if the flu goes out by itself after 8 weeks, but who has so much time that they can spend eight weeks being sick? And it is so ridiculous that these Doctors have been studying so long to become a doctor, and now all they do is send their patiences home with some painkillers. 

What do you think about Dutch health care? How is it compared to your own health care in your country?


tiistai 2. toukokuuta 2017

WHEN HOLLAND TURNED ORANGE

Heipparallaa ja täällä taas! Nyt on viiden päivän juhlaputki takana ja ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Olo on kuin nuorella teinillä koska tästä putkesta selvisin paremmin kuin olisin koskaan osannut olettaa. Ehkä minusta on jälleen kerran tulossa nuori ja vetreä, joka aina jaksaa mennä vaikka olisikin nukkunut muutaman tunnin joka yö. Sain siis viime viikoksi rakkaan kaverini Annikan luokseni ja teimme niin todella paljon asioita että nyt voisin nukkua kuukauden putkeen. Hänhän ei ollut koskaan käynyt Hollannissa ennen, eli näytettävää minulla oli paljonkin. Oli jotenkin itsellenikin virkistävää käydä Hollannin turistinähtävyyksissä ja muistuttaa itseäni kuinka upea maa tämä oikeastaan on.

King's night ja king's day menivät todella mukavasti ja nopeasti ja eritoten uuvuttavasti. King's daynä kävimme tyypillisesti ihmisten valloittamassa Amsterdamissa, mutta täytyy sanoa että olimme kaikki niin väsyneitä edellisestä illasta, että tuo reissu oli ehkä hieman turha. Kuitenkin aion sanoa että hyvää 50-vuotis syntymäpäivää Willem Alexander! Kyllä Amsterdam osasi bilettää ihan kunnolla päiväsi vuoksi. Vaikka jalkani huusivat hoosiannaa, ja nuokuin unenpöpperössä, oli päiväni silti todella ihana. Nappasin muutaman valokuvan puhelimella, eli sain ainakin jotakin muistoja tästäkin päivästä. Tämä oli nyt minun neljäs king's dayni ja täytyy todeta että minulla on kova ikävä sitä ensimmäistä, koska se lämpö! Tänä vuonna saimme valitettavasti taas kulkea talvitakeissa, koska pidemmän päälle olisi muuten tullut kylmä. Sää oli kuitenkin parempi kuin oli aiemmin luvattu, stay positive!







Minulle henkilökohtaisesti reissun paras hetki oli visiittimme Anne Frankin taloon. Tämä oli kolmas kerta kun kävin tässä museossa, mutta tällä kertaa se koko kierros kosketti minua paljon enemmän kuin aiemmin. Tällä kertaa minä pystyin kunnolla keskittymään kaikkeen mitä näin tai kuulin, ja osasin myös ajatella jotenkin aikuismaisemmin kuin aiemmin. Minä luin Anne Frankin päiväkirjaa kun olin 15-vuotias, mutta sitä ei oikein silloin osannut arvostaa tai ymmärtää. Tämän vuoksi päätin että kesällä pitää käydä pitkästä aikaa kirjastossa ja lukea Anne Frankin päiväkirja kunnolla ajatuksen kanssa. Nyt varsinkin kun ne kaikki huoneet ovat tuoreessa muistissa, voi kirjasta saada enemmänkin irti.

Kaiken hulinan vuoksi olen tyylikkäästi heti ensimmäisen viikon jälkeen jo todella takana kouluhommissa, eikä tietenkään asiaa auta yhtään se että isäni, äitipuoleni ja kaksi siskoani tulevat kylään ylihuomenna. Tosin en malta odottaa heidän tuloaan, sillä nyt minulle on taas viime aikoina hiipinyt sellainen pieni koti-ikävä. Lasken jo tunteja kesälomaan, ja etenkin Suomen lentoon, koska Suomi-kuume on iskemässä. Jotenkin myös pelottaa hieman se hetki kun he palaavat Suomeen, koska sitten tiedän että minun pitäisi vielä jaksaa olla täällä reilu kuukausi, mutta onneksi ainakin viime aikoina aika on mennyt nopeasti.





We found the cutest café ever!

Heyyy I am here again! Now the crazy week is over and I could not be more satisfied. I feel like a young teenager again because I survived this week better than I could have ever imagined. Maybe I am becoming a teenager again who always can go and do things with only a few hours of sleep. So, last week I got my lovely friend Annika over from Finland and we did so many things that now I could sleep a month in one go. Annika had never been in Holland before so I wanted to show her a lot. It was actually very nice for me to do all kinds of touristic things because it reminded me that this country is really not that bad.

King's night and King's day went really nicely and quick even though it was very tiring. During King's day we typically went to Amsterdam but I have to say that we were all so tired from the previous night that it was a bit useless to go. Anyways, I want to say Happy 50th birthday king William Alexander. Amsterdam gave you a pretty great party. I took a couple of pictures from that day with my phone, so I at least got some memories from the day. This was now my fourth King's day and I must say that I really miss the first one because of the heat we had back then. This year we had to again wear winter jackets because in a long run it would have been too cold to go with a spring jacket. However, the weather was a lot better in the end than we thought it would be.

For me personally the best thing about last week was our visit to Anne Frank house. This was my third time there but this time for some reason the whole tour touched me a lot more than before. This time I could really focus on everything what I saw and heard and I think I was able to think more like an adult about the horrible situation Anne and her family had. I read a bit of the Anne Frank's diary when I was 15 but back then I really couldn't appreciate or even understand the whole book. This is why I decided that this summer I must go to the library and finally read this book again. Especially now when I can still clearly remember every room from the house and I can really then connect the things in the book with the house.

Because of all the craziness, I am after one school week running behind with school work. It doesn't help at all that my dad, step mom and two of my sisters are coming to visit me on Thursday. On the other hand I cannot wait to see them because lately I have been feeling a bit home sick. I am sort of counting the hours to be back in Finland and to have my summer holiday. I am a bit afraid of the moment when my family leaves back in Finland because then I know I must still stay here for over a month. Luckily the time has gone fast lately!