DEAR PERSON FROM MY PAST

Onko teidän mielestä kiusallista ottaa yhteyttä ihmisiin, joita tavallaan kaipaat, mutta et jostain syystä ole ollut yhteyksissä heihin ikuisuuksiin? Minä olen pyöritellyt tätä kysymystä mielessäni yllättävän paljon viime aikoina, kun jotenkin kaipaan ihmisiä jotka olivat elämässäni ala- ja yläasteella. Yläaste minulla loppui keväällä 2010, joten tässä on nyt aika tasan seitsemän vuotta siitä kun olen viimeeksi nähnyt tai kuullut kenestäkään tuon aikaisista kavereistani. Seurailemme toisiamme Facebookissa ja Instagramissa, ja lähetämme tykkäyksiä, ja joskus jopa onnittelemme syntymäpäivänä, mutta siinäpä periaatteessa se. Nyt esimerkiksi kun näin että ala-aste aikainen paras kaverini on saamassa esikoisensa ensi kuussa, haluaisin niin kovasti kertoa kuinka onnellinen olen hänen puolestaan ja kysyä näin muutenkin kuulumisia. Jotenkin en vain kuitenkaan uskalla. Joskus mietin että en minä voi menettää mitään jos vaikka laitankin viestiä, ehkä jopa tämä kaverini olisi positiivisesti yllättynyt, mutta jokin siinä on että sitä viestiä ei vain tule lähetettyä. Kertokaa joku minulle mikä siinä on että ei vain uskalla?

Sain sitten yllättäen muutama yö sitten viestiä eräältä toiselta ihmiseltä joka oli ollut todella tärkeä osa elämääni koko lapsuuteni ajan, enkä hänenkään kanssa ollut yhteyksissä viimeiseen 7 vuoteen. Tai olin minä häntä nähnyt aina välillä Kuusamossa ja pikaisesti sanottiin vain että hei ja mitä kuuluu, mutta siinä taas se. Ennen asuimme saman katon alla ja jaoimme elämämme toisillemme, mutta emme nyt vain osanneet sanoa toisillemme enää mitään. Tämän viestin lähettäminen oli aivan varmasti vaikeaa hänelle, mutta täytyy sanoa että se oli todella iloinen yllätys minulle. Eli taas sain vain vahvistusta siihen että sen viestin lähettäminen ei vahingoittaisi minua millään tavalla. Nyt sovimme jopa että minä menen hänen luokse kylään ensi kesänä, eli lopputulos oli oikein hyvä. Nyt minun pitäisi vain uskaltaa ottaa itseäni niskasta kiinni, ja lähettää omat viestini eteenpäin.

Mitä mieltä olette lukijat, pitäisikö minulla vain uskaltaa ottaa yhteyttä menneisyyteni ystäviin vai olisiko se outoa?

Tähän loppuun laitan vielä pika hehkuttamis listan, koska jostain kumman syystä viime aikoina on taas tapahtunut niin paljon ihania asioita itselleni, että joka aamu kirjaimellisesti pomppaan ylös sängystä ja hymyissä suin kuljen päivien läpi.

Elämäni siis paistaa taas koska...

Viime viikolla isäni, äitipuoleni ja kaksi pikkusiskoani tuli kylään, ja vietimme uskomattoman viikonlopun yhdessä. Kävimme muun muassa Eftelingissä, eli aivan upeassa elämyspuistossa, ja shoppailimme paljon Amsterdamissa

Kesä on täällä! Tänään päästiin lähemmäs plus 25 astetta, ja kaiken lisäksi saimme illalla ihanan ukkosen.

Sunnuntaina lähtö Portugaliin!

Vuokranantajani antoi minulle luvan laittaa huone kesäksi vuokralle, ja antoi myös minulle luvan jäädä taloon ensi jouluun saakka, eikä hän aio nostaa vuokraa jos minä aion itse löytää itselleni kaksi uutta kämppistä.

Edelliseen liittyen vielä olen niin onneissani kun saan valita omat tulevat kämppikseni, eli saan rakentaa talomme juuri sellaiseksi kuin haluan!

Löysin ensimmäistä kertaa elämässä sellaiset uimapuvut ja bikinit, että nyt viimeinkin kehtaa istua rannalla.

Minun pikkuveljeni on suloisin ikinä, ja siksi soitankin videopuheluita kotiin koko ajan.

Nyt voin kuolla onnellisena, koska sain ensimmäistä kertaa kokeesta arvosanan joka oli paras KAIKISTA OPPILAISTA. "With this grade you are the best student"! Thank you and good night people! haha.

Ihana ravintola jossa kävimme perheeni kanssa

Keskellä Amsterdamin kapein talo

Do you think it is awkward to contact a person you sort of miss, but for some reason haven't contacted them in ages? I have been thinking of this question a lot lately, because I am missing people from my childhood. My elementary school finished in spring 2010, so it is about seven years since I saw or talked to people from my elementary school. We follow each other on Facebook and Instagram, we like each others' posts and sometimes we even say happy birthday but that is pretty much it. Now for instance when my best friend from elementary school is having her first child next month,  I would love to congratulate her, and tell her how happy I am for her, but somehow I do not dare to do so. Sometimes I think that there is nothing to lose if I message her, and maybe even this friend would be happily surprised. But could someone tell me why I still don't dare to do it?

Two nights ago I suddenly received a message from another person who was a big part of my life through my whole childhood. With this person I also haven't kept contact in the past seven years. Or I saw him couple times accidentally in Kuusamo, but then we only said hello, how are you. That is nothing because we used to even live in the same house and we knew everything about each other. I can imagine that sending that message was hard for him, but it also was a very nice surprise for me. So again, this is a confirmation for me that sending a message to someone else would not harm her/him. Now I made a deal with this other person that I am going to visit him next summer, so the outcome was very good. Now I only should become more brave and finally start sending my own messages to people I miss. 

What do you think readers, should I just dare to contact my friend from past or do you think it is weird?

Now in the end I will give a short list of things why I am superduper happy right now. For some reason so many nice things have happened to me lately that I have to share these with you as well.
So I am happy because...

Last week my dad, step mom, and two of my sisters visited me, and we spent an amazing weekend together. We went for instance to Efeling which is an amaaaazing amusement park, and we shopped a lot in Amsterdam

Summer is here! Today we were close to plus 25 degrees, and we also had an amazing thunder storm!

On Sunday I am going to Portugal!

My landlord allowed me to sublet my room for summer and also allowed me to stay in the house till next Christmas. And he won't raise the price of the room like he first planned if I do all the work with finding new room mates.

And related to the previous one, I can choose all my future room mates and it is so great! Now I can make this house like mine.

For the first time in my life I found amazing swimwear which I actually dare to wear at a beach.

My little brother is the cutest ever! That is why I make video calls to my mom often.

Now my uni life is complete, because for the first time ever I got a grade which was the best from everyone!! "With this grade you are the best student"! Thank you and good night people! Haha.