ITSENSÄ ASVOSTAMISTA♥︎

Eilinen oli hyvä päivä. Olen viikko kaupalla taistellut itseni kanssa asioista joita en osaa tai en tee, vaikka pitäisi olla tekemässä. Huono omatunto kolkuttaa ja tuntui ettei minun taidoistani ollut mihinkään. Kuten kerroin jo aiemmassa postauksessa, erikoistun parhaillani media-alalle. Odotukseni tätä kurssia varten olivat suurenmoiset. Tähän saakka kaikki mediataitokurssimme ovat olleet "katso YouTubesta tutoriaaleja ja opi itse"-luokkaa. Nyt kun kerran ihan erikoistumme media-alalle, odotin kunnon pitkiä oppitunteja, jossa opimme vaikka mitä nippelitaitoja. Väärin. Kuulemma olemme opiskelleet jo niin pitkään että meidän tulisi osata tehdä kaikki aivan itse. Tämän vuoksi tällä kertaa meille ei oikeasti opeteta YHTÄÄN MITÄÄN. Ja tällä kertaa meiltä vaaditaan niin paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Emme ole koskaan suunnitellut pelejä tai tehneet minuuttiakaan animaation parissa. Nyt meiltä vaaditaan että olisimme ammattilaisia tässä.

Meillä on nyt siis iso henkilökohtainen mediaprojekti käynnissä. Saamme tehdä ihan mitä haluamme, kunhan se vain on tarpeeksi vaativa ja aikaavievä. Tämän lisäksi meidän projektimme tulee selittää yksi kuudesta teoriasta, jotka meille annettiin. Itse valitsin ilmastonmuutoksen, ja päätin selittää tämän teorian 4-8-vuotiaille lapsille. Mikä olisikaan sitten sen parempi tapa selittää teoria, kuin kirja muodossa. Teen siis parhaillani interaktiivista e-kirjaa nettisivuille, johon minä piirrän ITSE kaikki kuvat. Minä. Nainen joka juuri ja juuri osaa piirtää tikku-ukon. Tämän takia olenkin ollut aivan stressin partaalla viime viikot ja tuntuu että kaikki mitä piirrän, on aivan liian lapsellista.

Nyt sitten eilen esitin ensimmäistä kertaa piirrokseni ja tarinani koko luokalleni, ja olen edelleenkin häkeltynyt kuinka ihmiset rakastuivat kaikkeen tekemääni. Aloitin ensimmäiseksi näyttämällä piirrokseni ja sanoin jotain tyyliin että en ole koskaan ennen piirtänyt ja en ole kovinkaan hyvä, kunnes opettaja keskeytti kysymään piirsinkö minä nämä piirrokset itse. Hän luuli kuulemma ensin että olin ottanut nuo piirrokset vain esimerkiksi netistä, mutta kun kerroin tehneeni ne itse, hän oli sanaton. Hän pyysi jopa myöhemmin esitelmän aikana palaamaan takaisin kuviini sillä hän halusi katsella niitä lisää hah. Sitten kerroin kaksi tarinaani, jotka olin kirjoittanut kirjaani varten. Ensimmäisen aikana opettaja jälleen toisteli sanaa 'vau', mutta toisen tarinan aikana sanat olikin jo 'amazing, I love that, I want to buy that book' luokkaa. Voi sitä onnen määrää kun työni otettiin niin hienosti vastaan. Kuulemma minusta pitäisi tulla tarinankertoja isompana. Tuli sellainen fiilis että viimeinkin ne sadat tarinat ja näytelmät jotka kirjoitin lapsena, toivat jotain hyvää aikuisuuteenikin.

Thaimaan reissultani vuodelta 2014. Onnenmääräni eilen oli lähestulkoon samaa luokkaa kuin oloni kun sain matkustaa tällä junalla tässä kauniissa paratiisissa ♥︎

Päivän kruunasi myös ystäväni Andrean analysointi minusta. Andrea on ihminen joka miettii asioita aina hyvin syvällisesti ja osaa aina kysyä todella yllättäviäkin kysymyksiä. Nyt hän alkoi kertomaan minulle kuinka hän oli tajunnut minusta näin vuosien varrella jotain. Hän kertoi kuinka minä omaan jonkun todella hienon ominaisuuden, jota ei monilla ihmisillä ole. Tälle ominaisuudelle on kuulemma hollannissa ihan nimitys, mutta en sitä suomeksi tiedä. Periaatteessa mitä hän tarkoitti, on että olen ihminen joka opettaa itseään. Kuulemma monet eivät uskaltaisi ryhtyä itse toimeen, jos haluavat oppia jonkin taidon, mutta minä olen ihminen joka vain opettelee niin kauan kunnes olen todella hyvä siinä. Ja tämä ominaisuus on siitä hieno, että tämän vuoksi pystyn olemaan hyvä todella monissa asioissa, koska olen päättäväinen oppimaan. En ollut koskaan ajatellut tätä ominaisuutta tältä kannalta, mutta kun aloin miettimään, olen tehnyt tätä itseni opettamista jo hyvinkin pienestä saakka. 8-vuotiaana minulla ei ollut kotona pianoa, enkä käynyt pianotunneilla, mutta halusin oppia. Katselin pitkään kun ystäväni, joka taas kävi pianotunneilla soitti, ja minä vain kopioin häntä ja opin täten loppujen lopuksi soittamaan pianoa todella hyvin. Opin itse jopa lukemaan nuoteista. Sama pätee myös esimerkiksi kitaran soittamiseen, graafiseen suunnitteluun, valokuvaamiseen, piirtämiseen, ja periaatteessa opiskeluun ylipäänsä, sillä silloin kun minä päätän saada kiitettävän jostakin, minä saan sen.

Jotenkin tämä analyysi avarsi mieltäni. En enää ajatellutkaan niin kauhean negatiivisia asioita itsestäni, vaan tuli sellainen olo etä minusta onkin johonkin. Tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellainen olo että ehkä minä osaankin joskus tehdä jotain todella hienoa, jota muut ihmiset arvostavat.  Ja minulle tuli myös sellainen olo että minulla onkin lahjoja ja silmää taiteelle, ja minä saatankin joskus elämässäni päätyä sellaiselle taiteelliselle alalle, jota minä rakastan. Tuntuu ihanalta tuntea itsearvostusta. Sen takia haluankin sanoa kaikille teille, että jos minä pystyn, kyllä tekin pystytte. Kunhan vain yrittää ja tekee. Yritetään arvostaa ja rakastaa itseämme enemmän ja olemaan itsevarmempia ja vain tavoittelemaan haaveitamme. Tiedän että tämä kuulostaa todella kliseiseltä, mutta näin se vain on. ♥︎♥︎