PUHEENAIHEENA ERILAISET LAPSET

Anteeksi kamalasti tämä hiljaiselo. Olen kuitenkin huomannut sen että välttelen tietokonettani kuin jotain ruttoa, sillä jotenkin tällä hetkellä en haluaisi avata mitään elektroniikka laitteita, koska sitä kerkeää sitten hyvin tehdä myös arkenakin. Ajattelin kuitenkin etten kuitenkaan tällä kertaa tekisi tällaista perus kuulumispostausta, vaan haluan ihan puhua jotain asiaa tänään, ja sitten näytän kuulumiseni postauksen lopussa kuvamuodossa. Haluan vain mainita sen että Kuusamossa ollaan, ja täällä on helteet (ja kamalasti hyttysiä).

Vantaalla ollessani tapasin läheisimpiä ystäviäni ihan viikottain, ja juttelimme hyvin paljon syvällisiäkin asioita. Meistä oli kuitenkin erittäin hauska huomata kuinka näin vuosien saatossa meidän puheenaiheemme ovat muuttuneet aivan täysin. Ennen puhuttiin suhteista, niin kaveri kuin kumppanuus, puhuttiin harrastuksista, hieman pinnallisemmista asioista, ja muista luokkatovereista. Täytyy myöntää että kyllä me edelleen rakastamme juoruamista näistä vainhoista koulukavereista, mutta tällä hetkellä todella kuumia puheenaiheita ovat erityisesti vauvat, häät, ja kaikki mikä voi liittyä vauvoihin ja häihin. Todella syvällistä keskustelua on ollut yllätysraskaudesta, synnytyksestä, lapsen kasvatuksesta, mahdollisen vammaisen tai sairaan lapsen hoidosta, lapsensaannin hyvästä ajankohdasta ja niin edelleen. Ja sitten kun tuntikaupalla on näistä puhuttu, tulee mieleemme häät ja siihen liittyen kaasot, mekot, kakut, hääpaikat, vieraslistat ja sitä rataa. Sitä on vain niin uskomatonta huomata kuinka nämä keskustelut etenevät tällä tavalla. Pian varmasti tätä vauhtia puhumme sitten jo eläkesuunnitelmista.

Minulla itselläni ei ole tietenkään omakohtaista kokemusta yllätysraskaudesta tai sairaan/vammaisen lapsen hoitamisesta, mutta kävimme ystäviemme kanssa läpi niin monta näkökantaa näihin asioihin että sain joitakin kuvitelmia tilanteesta. Itselleni ei olisi ongelma saada sitä mahdollisesti vammaista lasta, ja olen aina ollut tätä mieltä. Kuitenkin tovin keskustellessa tuli esiin se fakta kuinka huonosti meidän yhteiskuntamme huomioi näitä erikoislapsia. En aikaisemmin edes ollut miettinyt asiaa, mutta otetaan esimerkiksi vaikka koulun erityisluokka. En ole varma mikä käytäntö tänäpäivänä tämän erikoisluokan kanssa on, mutta ainakin omassa lapsuudessani erikoisluokkalaiset olivat AINA erossa niistä "tavallisista lapsista", jonka vuoksi he olivat hyvin eristäiytyneitä muusta maailmasta. He olivat aina siinä pienessä luokkahuoneessa, muutaman muun oppilaan kanssa, ja välitunnilla kukaan ei oikein huomioinut heitä, sillä ei me tunnettu heitä, ja jotenkin sitä ajatteli silloin että he ovat niin erilaisia. Nyt tätä ajatellessani olen aivan kauhuissani. Miksi erityisluokka ei voi olla samassa muun luokan kanssa, ainakin välillä? Miksi heidät pitää erottaa kaikesta tavallisesta, ja oikein "leimata" heidät mutten lasten silmissä erilaisiksi? Ja eihän tämä eristäminen lopu peruskouluun ollenkaan. Tämä jatkuu todennäköisesti lapsen loppuelämän ajan, niin tulevaan koulutukseen, kuin työelämäänkin. Jotenkin olisi niin kamala ajatella että oma lapsi leimattaisiin erilaiseksi, ja tämän vuoksi häntä tultaisiin aina eristämään jollain tavalla.

Tiedän että varmasti tähän asiaan on tullut jo paljonkin parannusta ja en tiedä tarkalleen miten näitä erityistarpeita tarvitsevia ihmisiä nykyään kohdellaan esimerkiksi työelämässä, ja siksi tämä mielipiteeni perustuukin aivan oman kokemukseni keskustelujeni pohjalle. Voin kuitenkin kuvitella kuinka paljon huolta ja surua tämä yhteiskunnan toimintamalli kuitenkin toisi sekä vammaiselle, että vammaisen lähimmäisille. Ongelmahan ei missään nimessä ole tässä lapsessa, vaan kaikissa meissä muissa ja meidän käytöstavoistamme erilaisia ihmisiä kohtaan.

Nyt kuitenkin loppuun lupaamani kuvakooste viimeisten viikkojen ajalta. Mukana on ihan hyvälaatuisia kamerakuvia, kuten myös instagram ja snapchat kuvia. Anteeksi vielä kerran tämä hiljaiselo! Pitää alkaa tsemppaamaan, sillä pitäähän sitä muutakin tehdä kuin vain löhöillä lomalla!