PATIKOIMASSA

Eihän sitä Kuusamossa voi käydä ilman että vierailee Oulangalla, eihän? Patikointi ei ole ehkä se minun lemppari urheilumuoto, mutta aina silloin tällöin patikoimaan on vain päästävä, sillä se virkistää mieltä niin kovasti. Rakastan raikasta ulkoilmaa, ja sitä luonnonkauneutta. Joskus myös patikointi on minulle hyvä hetki napata kamerani mukaan ja mennä kuvaamaan kaikkea mitä matkan varrelta löytyy. Nämä kuvat ovat oikeasti minulle yksi syy lähteä sinne luontoon, ja niin se oli vähän tänäänkin. Lähdimme siskoni kanssa Oulangalle kävelemään, jotta saisimme napattua kivoja talvisia kuvia, ja ainakin itseni mielestä onnistuimme aika hyvin tehtävässämme. Ulkona oli kymmenisen astetta pakkasta, joka kyllä yhdellä housukerrastolla tuntui kylmältä, mutta reipas kävely lämmitti mukavasti. Välillä hieman jännitti, sillä kaikki patikkapolun portaat olivat kuin jyrkät liukumäet, ja tuntui että kohta sieltä tullaan pää edellä alas suoraan kuohuvaan koskeen. Onneksi sitten kaiteesta roikkuen päästiin hengissä alas. Paras hetki oli sitten se kun pääsimme takaisin kotiin, ja mielessä ja iholla pystyi tuntemaan sen lämpimän fiiliksen, että viimeinkin sinä teit jotain hyödyllistä hyvinvointisi eteen. Olisi kyllä niin ihanaa jos kotona Hollannissakin olisi joitain vastaavia ulkoilupaikkoja, jonne voi vain mennä, ihastella, ja nauttia rauhasta.

Loma näin yleisesti on tähän asti ollut aivan ihana, vaikkakin aika kulkee paaaaaaaaljon hitaammin, kuin jouluna. Ajattelen tätä kuitenkin hyvänä asiana, sillä nyt pystyn keskittymään tasan just minuun ja siihen mitä minä haluan tehdä eikä päivät vain vilise ohi silmien. Joka päivä olen nukkunut päiväunet, ja joka päivä olen lukenut kirjaa, ja tehnyt asioita mistä minä pidän. Melua ja vilskettä on paljon vähemmän kuin jouluna, jonka vuoksi myös minulla on erilainen fiilis täällä ollessani. Sitä on vaikea selittää, mutta sellainen lämmin fiilis ja kaipuu jotenkin puuttuu. Ehkä se on myös se että nyt täällä rullaa arki, eikä joulu, jonka vuoksi päivät ovat täysin erilaisia. Nyt myös tuntuu siltä, että lähtö täältä tulee olemaan hieman helpompi kuin viimeeksi. 

Helpotus ja huokaus

Viimeinkin löysin vastauksen edes yhteen kysymykseen! Nyt tiedän missä tulen tulevan kesäni viettämään ja suureksi onnekseni tulen sen viettämään täällä Hollannissa :) Sain Utrechtin ulkopuolelta talon, jota tulen sitten vahtimaan heinä-elokuun. Tämän talon omistajat olivat todella mukavia ja herttaisia. Sanoivat vaan että jos bileet pidän niin olisi kiva kertoa naapureille. Ihan super rentoa! Eli näillä näkymin on kyllä mahtava kesä mulla tulossa.

Olen nyt viime aikoina koittanut muistella ystäviäni, jotka lähtivät Hollannista jo kuukausia sitten, kun heidän au pair vuotensa tuli täyteen. Muistan, että jotkut heistä näyttivät viimeiset kolme viikkoa zombeilta. He eivät halunneet lähteä ja tuska näkyi heidän olemuksestaan. Itse olen päättänyt etten oikein ajattele asiaa ja siksi olo on edelleen kummallisen kevyt ja on turhilta itkuilta vältytty. Nyt tietenkin asiaa helpottaa se fakta, että takaisin ollaan varmasti tulossa (kunhan vain lentolippu hommataan ensin). Kuitenkin tänään junassa istuessani ja Hollantia katsellessani tuli tosi haikea olo. Lähimmät ystäväni ovat jo lähteneet täältä pois ja jotenkin onnistun menettämään aina asioita, joista minä todella välitän. Tänään oli myös tarkoituksena olla toiset treffit tämän eläintarha pojan kanssa, mutta jotain tapahtui viikonloppuna tämän miehen päässä, eikä oo siitä sen jälkeen kuulunut. Harmitti kyllä aluksi hieman, mutta olen kuitenkin ihminen joka pyrkii aina eteenpäin. Joskus pieni itku tekee tosin hyvää :)

Päivä sai kuitenkin ihan onnellisen päätöksen, sillä aloin tekemään jotain mitä minä todella rakastan. Valokuvaamista. Tällä kertaa talo oli tyhjä, joten mallia en saanut muista ihmisistä. Rakensin sitten pyykkilaudan, tuolin ja laatikoiden avulla korokkeen, jonka päälle asetin kameran ja sitten nappasin useita kuvia itsestäni. Onnistuneesta kuvasta saan aina vaan niin hyvän olon. Kuvien ottaminen vie minulla yleensä tunteja. Aloitan tämän prosessin aina ensin suunnitelmalla. Tänään ajatuksena oli korostaa piirteitäni varjostuksella ja siksi meikkaamiseen ja hiuksiin meni normaalia enemmän aikaa. Halusin myös viimeinkin saada musta-valkoisen kuvan itsestäni, sillä niitä minulla ei ole, joten jouduin rakentamaan myös mustan taustan itselleni. Tämän jälkeen nappasin kuvat noin puolessa tunnissa ja sitten taas kuvien muokkaamiseen meni oma aikansa. Aloitin tämän prosessin ennen kello kuutta ja valmiiksi tuli sitten puoli kymmeneltä. Nyt pitäisi alkaa kunnolla myös miettimään omaa portfoliotani tulevaa kouluani varten. Enkä tosiaan halua, että portfolioni on täynnä vain omia kuviani.

Tässä muutama otos:

Tässä näette värillisenä nämä varjostukset

Neljä päivää töitä jäljellä!!!! Tätä on kyllä odotettu. Alkaa talon jynssäys ja lasten itku tursuamaan korvista ulos. Tosin ärsyttää hieman, että nämä laittaa minut viimeisenä iltanani työskentelemään ilta seitsemään asti. Onneksi mulla on nyt sitten ne kaksi kuukauta, jolloin voin täysillä nauttia Hollannista! Pitää vaan alkaa miettimään mistä mä saan uusia kavereita, sillä yksin ei mikään oikein ole kivaa.
                                       

Kuvaamisia

Valokuvaus... Ei se ennen ollut minun harrastukseni. Usein en vain jaksanut ottaa kuvia, sillä en omistanut hyvää kameraa. Siksi pyysin vuosi sitten ylioppilaslahjakseni järjestelmäkameraa ja sainkin sitten sellaisen :) Tämän jälkeen valokuvauksesta on tullut iso osa elämääni. Onnistuneen kuvan ottaminen tuo minulle aina paljon mielihyvää ja en malta odottaa, että voin näyttää sen tutuilleni. Ja missään vaiheessa minulla ei ollut sellainen olo etten osaisi kuvata. Eräät kaverininkin nimenomaan pyysivät voisinko valokuvata heitä. Ja mielellään minä teen sitä, sillä rakastan kaikista eniten kuvata ihmisiä. Sain paljon kehuja otoksistani ja se antaakin minulle innostusta kuvailla lisää. Ajattelin nyt esitellä eräitä otoksiani, jotka ovat mielestäni hyvin erilaisia.


LAPSET: Onnistuneet kuvat lapsista saavat minuten kaikista eniten innostumaan, sillä lapsia ei voi oikein asetella kuvattavaksi oman mielensä mukaan. Lapsia kuvatessa ajoitus on vain todella tärkeä

AIKUISET: Rakastan ottaa taiteellisia kuvia sekä itsestäni, että muista aikuisista ihmisitä. Aikuiten kohdalla voin luovuutta käyttää ehkä hieman enemmänkin, mistä minä pidän kovasti.

MUUT KUVAT: Pidän vähiten luontokuvien ja muiden asioiden kuvaamisesta, mutta aina silloin tällöin nekin ilahduttavat minua kovasti.