tiistai 3. toukokuuta 2016

50 pistettä tai potkut koulusta


Hyvää alkavaa kesää kaikille! Monet yliopisto- ja ammattikorkea opiskelijat Suomessa ovat jo hyvää vauhtia juoksemassa kohti kesälaitumia, mutta minulla opiskelut kestävät vielä reilu kuukauden. Tosin tämä on todella hyvä uutinen sillä yliopistot Hollannissa kestävät yleensä sinne heinäkuuhun saakka, mutta onneksi meidän koulu on sen verran erityinen että loma-ajat tulevat omassa tahdissaan.

Hollannin koulusysteemi menee periaatteessa (ainakin minun koulussani) niin että meillä on 4 lukion tapaista jaksoa ja jokaisesta jaksosta voi saada maksimissaan 15 opintopistettä. Ensimmäisen vuoden päätyttyä tulee opiskelijalla olla vähintään 50 opintopistettä, tai muuten se tarkoittaa "potkuja" koulusta. Tämä on ehkä se suurin eroavaisuus suomalaisiin kouluihin verrattuna, sillä suomessa valinta tehdään valintakokeissa ja vain parhaat pääsevät sisään. Täällä valinta tehdään vasta ensimmäisen vuoden päätyttyä sen mukaan kuka oli tarpeeksi hyvä keräämään nämä pisteet. Ensimmäisen vuoden jälkeen voi opiskelijalla maksimissaan olla sitten 60 opintopistettä ja jos nämä pisteet saa kerättyä heti ensimmäisen vuoden aikana, tarkoittaa se sitä että seuraavana syksynä on pieni seremonia, jossa saa niin kutsututun 'propadeusen' eli paperin jonka avulla voi hakea yliopistoihin. Minähän en tätä paperia tarvitse, sillä yliopistotodistukseni avulla pystyin hakemaan yliopistoon jo kolme vuotta sitten. Kuitenkin hollantilaisille tämä paperi on aika tärkeä. 




Itse olen ollut sen verran onnekas että olen onnistunut haalimaan jo 45 pistettä, eli kaikki mahdolliset pisteet tähän saakka. Nyt pitää jännittää vaan kesäkuun puoleenväliin josko sitä saisi kaikki pisteet täyteen heti ensimmäisenä vuonna. Minä tein hieman vaikean valinnan tässä kuukausi sitten kokeideni ja kesälomani kanssa, sillä päätin että lykkään mahdolliset uusinnat ensi vuoteen. Onneksi en tarvitse enää kuin viisi pistettä, jotta pääsen seuraavalle vuodelle, mutta jotenkin mieleni haalii noita täysiä pisteitä. Mutta koska varasin lentoni suomeen jo 15.6 minulla ei ole mitään mahdollisuutta mennä uusintoihin jos niin hassusti pääsee käymään, sillä ne pidetään vasta kesäkuun lopulla. Minun mielestä olisi hieman typerää varata lennot kotiin vasta 3 viikkoa myöhemmin, koska minä EHKÄ joudun tekemään uusinnan. Ja tuo ehkä on todella iso ehkä, sillä tähän mennessä en ole ollut lähelläkään sitä rajaa etten olisi päässyt jotain ainetta läpi. Tosin tämä jakso on ehkä omalta osalatani se kaikista vaativin, koska matematikka. En ole istunut matikan tunneilla sitten lukion toisen luokan ja tästä on se noin 5 vuotta, joten olen aika taitavasti unohtanut kaiken. Siksi olen joka ilta nyt koittanut päntätä, sillä haluan todellakin päästä läpi tästä viimeisestäkin jaksosta. Muutkin kurssit tässä jaksossa ovat hieman tylsemmän ja vaikeamman puoleisia, sillä me harjoitellaan miten tehdä tutkielmaa ja tutkia tilastoja. 

Jokos te lukijat olette päässeet kesälomille?


                                 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti