"KAUNEIMMILLAAN 17-VUOTIAANA?"

Ikävä jo takaisin Suomeen!

Ulkonäköpaine on ollut ja on edelleen erittäin kovasti puhuttu aihe, naisten ja myös miesten keskuudessa. En nyt aio alkaa puhumaan kuinka näistä ihannekuvista pitäisi päästä eroon, ja antaa jokaisen olla oma itsensä, vaikka asiasta puhuminen on tietty tärkeää. Halusin tulla jakamaan omat kokemukseni minun minäkuvasta, naiseudestani, ja ulkonäöstäni. 

Olen jo aiemmin blogin puolella vissiin maininnutkin että oma itsetuntoni oli kouluaikanani alhaalla, ihan vain sen takia että ihmiset kertoivat minulle suoraan päin naamaa että en näytä hyvältä. Aina tämä ei tullut edes suoraan, vaan kuiskutteluna ja naureskeluna selän takana, mikä syö omasta itsetunnosta aina palasen. ajan kanssa opin kuitenkin elämään asian kanssa, ja en koskaan miettinyt asiaa sen koommin enempää. Halusin olla juuri minä, ja käyttää juuri niitä vaatteita, jotka mielestäni näyttivät hienoilta. Tässähän erilaisuustehtävässä olin suorastaan loistava, sillä vaatteeni todellakin olivat massasta poikkeavaa ja loppujen lopuksi ihmiset hyväksyivät tämän ja antoivat olla. Minä sain olla juuri sellainen kuin halusin. 

Lukioon päästessäni alkoi oma ulkonäkö kiinnostamaan hitusen enemmän, vaikka kyllä siltikin kouluun saattoi lähteä verkkareissa ja lähestulkoon ilman meikkiä.  Huomasin myös että viimeinkin tämä kaikkia hiertävä ulkonäköpaine alkoi vierimään päälleni. Aloin tuossa iässä kuitenkin saamaan kehuja tyylistäni, vaikka se näin jälkeenpäin ajatellen oli edelleenkin jotain aivan järkyttävää, mutta jälleen kerran omaperäistä. Kuitenkin, voin sanoa, että olen todella onnellinen etten minä ollut kauneimmillani 17-vuotiaana, sillä minulla itselläni tuli sitten naiseksi kasvaminen paljon myöhemmin. Itseasiassa minusta tuntuu, että minun itsetietoisuus kasvoi minulla paljon myöhemmin kuin monilla muilla nuorilla, ja vasta lukiosta päästessäni tunsin että minä tiedän itseni ja tiedän kuka haluan ulkoisesti olla.

Hollanti oli valkoisempi kuin osasin ajatellakaan!

Hollantiin muuttamisen jälkeen, minusta on tullut kuin uusi ihminen. Tietoistin tasan tarkkaan sen miten minä näen itseni peilistä, ja mikä minun mielestä tekee minusta kauniin naisen, ja lähdin toteuttamaan tätä. Sain paljon neuvoja ja malleja ystäviltäni, joka auttoi kehityksessäni eteenpäin, ja pian osasin itsekin antaa näitä vinkkejä muille tutuilleni. Minun 17 vuoden kauneus tuli sitten itselleni 21-vuotiaana. Minusta viimeinkin tuntui siltä että pystyin ylpeänä katsomaan peiliin ja olemaan ylpeä vaatteistani. Olin viimeinkin saavuttanut tilan, jossa minulla oli hyvä olla, ja minusta tuntui että oma itsevarmuuteni tarttui myös muihin, ja heidän tapaansa katsoa minua.  

Viime keväänä kuitenkin tämä kauneustietoisuus otti seuraavan askeleen, tällä kertaa kuitenkin takapakkia. En tiedä johtuuko tämä nyt niistä sadoista instagram-malleista, joita joskus saatoin seurailla, vai iskikö minulla sitten kateus omiin täydellisiin kavereihini. Mielestäni en ole ollut yhtä tyytyväinen kehooni viime aikoina, verrattuna juuri tuohon viime vuoteen. Tässä onkin syy siihen miksi haluaisin niin kovasti alkaa muuttamaan hieman elämäntapojani, jotta minun mielelläni olisi parempi olla. Ihan sama mitä muut minun ulkonäöstäni ajattelevat, mutta haluan vain sen itsevarmuuteni takaisin. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä minä olen taipuvainen laiskotteluun ja tykkään herkutella ja tykkään vain olla. Minua varmaan tällä hetkellä auttaisi vain jokin suuri inspiraation ja motivaation lähde.