IN MALIBU

Elämässäni on ollut useita raskaita ja stressintäyteisiä hetkiä, ja etenkin viime vuosina olen ollut ihminen joka kaivaa omaa kuoppaansa syvälle sisääni, ja kätken kaiken sinne hyvään talteen. Ennen minä aina valitin siitä kun kaikki turhaantuneisuus tuli aina suoraan ulos isona vanana, ja tätähän parhaimmassa tapauksessa jatkui viikko tolkulla. Tästä voi varmasti syyttää suurimmalta osalta teini-ikää ja hormooneita, vaikkei se tuolloin siltä tuntunut. Kuitenkin olen viimeisten muutaman vuoden aikana kehittänyt itselleni sellaisen kuoren, ettei kyyneleitä tuoteta oikein vääntämälläkään. Ehkä tämä sitten taas on tätä aikuistumista, jolloin ehkä oppii hallitsemaan tunteinaan paremmin.

Yhden asian olen kuitenkin itsestäni oppinut, ja tämä on musiikin vaikutus tunteisiini. Musiikki on aina ollut, ja on edelleenkin sellainen asia joka voi saada hanani niin helpolla auki, ja tämän vuoksi en aina pysty julkisilla paikoilla kuuntelemaan kuulonapeistani musiikkia. Tämä ei myöskään aina tapahdu ainoastaan sen takia että jotain surullista tulee mieleeni musiikkia kuunnellessani, vaan joskus kyseessä on ihan ilon kyyneleitäkin, mutta kyyneleitä kumminkin, ja näitä kyyneleitä on aivan mahdotonta hallita. Musiikki on aina ollut niin iso elämääni, ja kuten varmaan monelle muullekin, jotkin laulut vain merkitsevät siihen hetkiseen elämään niin paljon, ja nämä laulut sitten tuovat aina tiettyjä muistoja mieleen.

Tänään sitten taas iskeytyi eräs laulu suoraan sisään tunteisiini, ja sain sellaisen ilon ja surullisuuden virtauksen sisääni, että koko kehoni oli aivan varmasti hämillään. En ole itse oikein koskaan ollut tämän artistin suurin fani, ja olin kyllä kuullut tämän laulun aiemminkin, mutta vasta tänään minulla oli aikaa oikein pysähtyä kuuntelemaan ja miettimään laulun tarkoitusta ja sanomaa. Ensimmäiseksi minulle tuli todella ihanan leppoisa ja kesäisä tunnelma laulun rytmistä, ja musiikkivideolle ei voi muuta kuin hymyillä. Tämä tyttö tanssii ja pelleilee aivan onnensa kukkuloilla, eikä oikein välitä muusta kuin siitä että kaikki on nyt vain niin hyvin. Kun sitten aloin kuuntelemaan laulun sanoituksia tarkemmin, kyyneleeni tulivat heti tervehtimään minua. Sanat olivat jotenkin niin viattomat, niin onnentäyteiset, ja niin toivoa täynnä. Olin samaa aikaa niin onnellinen artistin onnen puolesta, mutta jotenkin tämä laulu ja sen sanoitus muistutti itseäni vain siitä kuinka itse ehkä olen vielä hieman hukassa tässä elämässä.

Tiedän että tämä artisti on viime vuosina käynyt läpi todella suuria muutoksia ja vaikeampiakin asioita, mutta kuten hänkin on eräässä haastattelussa sanonut, ja kuten laulukin kertoo, hän on takaisin oma itsensä ja on onnensa kukkuloilla rakkaansa kainalossa. Jostain kumman syystä tunnen myös suurta onnellisuutta hänen puolestaan (varmaan tämä musiikin voima kyseessä). Kuitenkin, minulla tuli sellainen suuri halu ja palo tavoittaa tuo sama onni ja turva, minkä tämä artistikin on saavuttanut rakastettunsa avulla. Minä olen itse tällä hetkellä myös hieman siinä tilanteessa että etsin vielä paikkaani, olen hukassa, ja tuntuu etten aina oikein tunne itseäni, ja en osaa lukea kehoani ja tunteitani ollenkaan oikein. Tämä kaikki tietenkin sitten automaattisesti vaikuttaa muihinkin osa-alueisiin elämässäni, mikä tekee kaikesta todella sekavaa. Mutta tämän videon nähdessä ja laulun kuullessa, tuli sellainen fiilis että kyllä tämä tästä, ja että kyllä minäkin voin. Nyt on haikea, mutta silti hyvä ja huojentunut olo, kiitos musiikin, kiitos Mileyn ❤ 

There have been many big and stressful moments in my life, and especially during the past few years I have been a person who just hides everything very deep inside of me. Before I was always complaining how my frustration would immediately come out as tears, and in the best case scenario I would cry for days. I guess I can mainly blame my teenage years and hormones for this, even though back then it didn't feel like something related to those phases in life. However, in the past few years I have built a shield around me, and there hasn't been any sign of tears in ages. Maybe this again is part of becoming an adult, being able to control the feelings. Who knows.

There is one thing though that I have learned from myself, and this is the affect of music to my feelings. Music has always been, and still is, a thing which can make me cry just like that, and that is a reason why I am not always able to listen music in public. This doesn't necessarily happen only because I connect the music with something sad, because sometimes I cry because of happiness, but in others' eyes they are still tears. Music has always been a big part of my life and just for like many others, some songs mean a lot for that specific life situation, and these songs will remind you forever of those specific memories.

Today then again I heard a song which just went straight to my feelings, and I suddenly was so happy and sad at the same time, that my body must have been very confused. I have never been the biggest fan of this artist, and I had heard this song already before, but only today I really had time to stop and listen and think about the meaning and the story of the song. First I felt very happy because of the catchy rhythm and the summery feeling of the song, and you can't help but smile to the music video. This girl just dances and makes fool out of herself and is just being the happiest girl on earth. She just doesn't care about anything else, except about being here right now, and being happy. When I then began to listen to the lyrics, tears arrived. The lyrics were so innocent, so full of happiness, and so full of hope. I was at the same time so happy for the artist but at the same time this song and its' lyrics only reminded me how right now I feel a bit lost in life 

I know that this artist has gone through a lot in the past years, and like she said in her interview, and just like the song tells us, she is back to herself and is the happiest woman on earth next to her beloved one. For some weird reason I actually felt super super happy for her, but I guess this is probably the power of the music. Still, now I have such a passion and need to reach that same happiness and state of mind, which this artist was able to get with some help of her boyfriend. I am now in a situation that I am searching my place, I am lost, and I feel like I don't always know myself, and I am not able to read my own body and feelings. And obviously all this also affects other parts of my life. But because of this song and video, I felt strongly that everything will be alright in the end, and that I can do it as well. I feel a bit melancholic right now, but at the same time very relieved and happy, so thank you music, thank you Miley ❤

Hogeschool Utrecht, pian nähdään!!

Nyt on pienen hehkutuksen paikka. MÄ PÄÄSIN KOULUUN!!! Tavallaanhan tämä on ollut jo pidempään tiedossa, mutta tänään tuli se varmistus sähköpostitse ja voi että kun olen innoissani. Nyt pitäisi seuraavien neljän vuoden sävelet olla tiedossa, jollen sitten vihaa tätä koulua tai epäonnistu niin pahasti että pitäisi lopettaa. Toivon vain että kaikki menee hyvin :) Nyt vaan huonetta etsimään ja ehkä pääsisin sinne muuttamaan hyvällä tuurilla jo elokuussa (pahoin pelkään että ei tuu onnistuun). University of Applied Sciences Utrecht, International communication & media. Ei kuulosta pahalta! Toivon vaan että valitsin alani myös oikein mutta sen minä näen sitten syksyllä.

Alan valinta ei ollut minulle mitään helppoa. Aloitin koko urakan siitä että hain Helsinkiin peruskoulun opettajaksi. Juu ei. En tiedä mitä ihmettä minä oikein ajattelin. Sen jälkeen pyörittelin päässäni kaikenmaailman stailisti/valokuvaaja suunnitelmia, mutta sopivaa koulua ei löytynyt. Lopulta sitten löysin Den Haagista yliopiston, jossa oisin valokuvausta voinutkin opiskella, mutta sitten aloin epäröimään. En haluaisi rajata tulevaisuuttani pelkkään valokuvaamiseen. Tämän jälkeen löysin Fashion Academyn Amsterdamista. Olin varma että tuonne minä menen! Avoimilla päivillä tunne vain kasvoi. Mutta kun myöhemmin aloin pohtimaan että mikä minusta tulee isona, niin en nähnyt itseäni todellakaan silittämässä vaatteita. Tämän jälkeen löysin tulevan kouluni ja tiesin heti että tämä se on. Kaikenlisäksi koulu löytyy Utrechtistä joten olen nyt vain onneni kukkuloilla. Kyllä tämä näistä kaikista vaihtoehdoista oli ehdottomasti se parhain!

Hämmennys. Tämä likka pääsi just kouluun!!!!

                             

Elämäni viikonloppu

Olen ehkä maailman onnellisin tyttö tällä hetkellä. Viikonloppu osui niin nappiin, että hyvillä mielin jaksan nyt työskennelläkin. Muistelen jatkuvasti viikonloppuja ja mieleeni tulee koko ajan vain enemmän ja enemmän mukavia yksityiskohtia eri tapahtumista ja sanomisista. Tällä hetkellä haluan vain kirjoittaa kaiken muistiin, että voin sitten vanhempana palata takaisin tähän viikonloppuun.

Kaikki alkoi siitä kun sovimme Nielsin kanssa että menen perjantaina hänen luokseen yöksi. Saavuin sinne noin kahdeksan aikaan illalla ja siinä otettiin rennosti kunnes hän kysyi jos haluisin mennä tapaamaan hänen kavereitaan. Kyselin sitten montako kaveria tällä kertaa olisi kyseessä ja sain vastaukseksi noin seitsemän. Kävelimme sitten kohti Nielsin parhaan ystävän Thomasin taloa. Talon ulkopuolella tajusimme molemmat että melusta päätellen paikalla on hieman enemmän kuin seitsemän kaveria. Mentiin sisälle ja minusta tuntui että miehiä vain tuli ja tuli koko ajan lisää joka ovesta ja ikkunasta. Laskelmieni mukaan paikalla oli noin kolmekymmentä nuorta miestä ja minä ainoana tyttönä.

Pojat olivat jo sen verran humalassa että homma alkoi mennä hieman villiksi ja itelleni iski tyypillinen suomalainen tapa, eli istu ja seuraa hiljaa vierestä. Tätähän ei hollantilaiset oikein ymmärrä, vaan lukivat käytökseni enemmänkin niin että olin tylsistynyt, mikä ei todellakaan ollut totta. Niels oli sitten hyvinkin huolissani minusta vaikka koitin vakuutella että kaikki hyvin. Vaikeaa se on mulla vaan mennä porukkaan ja keskeyttää nämä hollantia huutavat miehet. Niels vain patisteli minua puhumaan, mikä sai minut vain hiljenemään entisestään. Tiesin itse että kaikki hyvin ja alan kyllä juttelemaan ilman patisteluakin ja niinhän siinä kävikin. Heti kun Niels meni kauemmas, aloin sosialisoitumaan. Patistaminen vain turhauttaa, nyt hän sen oppi.

Tämän jälkeen kaikki riemu alkoi. Juttelin ihmisten kanssa, tutusuin moniin uusiin ihmisiin ja löysin viimeinkin ihmisen joka osaa erään erikoisen käsitaputusleikin! Olen jo pitkään halunnut vanhojen hyvien muistojen kunniaksi kokeilla sitä, mutta eihän sitä kukaan osaa. (Hieman lapsellista mutta lapsihan tässä vielä olenkin :D) Eli kiitos Pieter kun osaat olla ilopilleri ja kun osaat erikoisia käsitaputusleikkejä!!

http://www.troll.me/2012/10/10/pissed-off-obama/hey-you-lets-party/

Olin jo valmis menemään nukkumaan kun Niels tulee ja kysyy jos haluisin lähteä poikien kanssa ulos. Mietin asiaa hetken ja tulin siihen tulokseen että parempi mennä kuin katua. Lähdettiin baariin hollantilaisella tyylillä, eli pyörillä. Pyörämatka oli 30-40min ja tottakai kaikilla (kuten minulla) ei ollut omia pyöriä. Tarakoin Nielsiä ja kovaksi yllätykseksi tajusin että tästä pyörämatkasta tuli ihan mahtava! Naurettiin kaikki melkein pissat housuissa. Kaikki olivat niin huppelissa että pyörät eivät pysyneet pystyssä ja sitten juostaan housut kintuissa pissalle. Ja saivatpahan nauraa myös minun pyöräilytaidoilleni. Niels myös jaksoi toistaa miljoona kertaa kuinka paljon rakastaakaan minua.

Päädyimme pieneen baariin, jossa kaikki tunsivat toisensa (paitsi tietty minä). Ensimmäistä kertaa ikinä olin ulkona poikaystäväni kanssa. Exäni oli absolutisti joten hänen kanssaan en koskaan lähtenyt bilettämään. Kyselin itseasiassa Suomessa ollessani ystäviltäni millaista on mennä ulos poikaystävän kanssa sillä ainakin minua pelotti että minusta tulee vain kateellinen. Mutta nyt tällä bilepaikalla tajusin että miten voisinkaan olla kateellinen. En välittänyt vaikka pari tyttöä hyppäsi heti Nielsin kaulaan ja antoivat mojovat pusut. Ajattelin vain että Nielsin kavereita, kuinka kivaa! Minulla oli vain sellainen olo että Nielsin kaverit ovat minunkin kavereitani ja ei haitannut ollenkaan vaikkemme olleetkaan toistemme kanssa jokaista hetkeä. Niels tuli kuitenkin pitämään minulle puheen, jossa kertoi kuinka paljon rakastaa minua ja hän sanoi kertoneensa kavereilleen ihan saman ja sen takia hekin rakastavat minua nyt. Olin viimeinkin osa poikaporukkaa!

Tapasin itsekin tuntemattoman nuoren miehen, jonka kanssa aloin sitten juttelemaan kunnolla. Mies tarjosi juomat ja selitin itse kuinka ihmeessä suomalainen tyttö oli päätynyt tähän baariin. Mietin samalla myös hyväksyykö Niels sen että juttelen tämän miehen kanssa. Pian huomasinkin Nielsin ja hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Ensin iso iso hymy jota sitten seurasi palmface. Kävi ilmi että tämä mies oli Nielsin ikivanha koulukaveri, jota Niels ei ollut nähnyt vuosiin. Eli kaikki päätyi super hyvin :) Tanssittiin loppuilta kuin hullut ja oltiin kuin yhtä suurta perhettä.

Lauantai menikin tehdessä ei yhtään mitään. Niels oli pienoisessa krapulassa joten päätin toimia hänen yksityisapulaisenaan. Sunnuntaina sainkin sitten idean lähteä ostamaan multiplayer pelejä tietokoneelle, jotta voitaisiin pelata jotain yhdessä. Nyt täytyy todeta että Lego Harry Potter peli on hulvaton ja ihan parasta ajanvietettä :D Oli myös ihanaa tajuta että monienkin päivien jälkeen viihdyttiin edelleen niin hyvin yhdessä. Sunnuntai iltana Niels sanoikin sitten jotain mitä en niin heti tule unohtamaan. "I warn you! If you keep being this sweet, you might be stuck with me forever". IHANA!!! Oon maailman onnekkain ihminen ikinä ja niiiin in lööööv. Minusta on myös ihanaa kuinka avoimesti me uskalletaan jutella yhteisestä tulevaisuudesta.

Maanantaina oli hyvä lähteä töihin sillä viikonloppu oli mennyt täysin nappiin ja niin hymy säilyi huulilla iltaan asti :)

(Sori tätä kauheaa hehkutusta :D)


                         

Ja taas vuosi vierähti

"Saanko kertoa sinulle salaisuuden?" Hän kysyi minulta.
 Tottakai minua salaisuudet kiehtovat ja minulla ei totta puhuen ollut mitään hajua mitä ystäväni aikoi kertoa minulle.
"Nyt on sinun syntymäpäiväsi. Kello on yli kaksitoista. Hyvää syntymäpäivää!"
En tosiaan ollut tajunnut tätä ja sitten alkoi panikointi. Ei ei vielä, en ole valmis. Hän sai minut kuitenkin nopeasti hiljaiseksi antaen minulle ihanan hymyn jota seurasi pusu. Voin sanoa että tämä uusi vuosikymmen olisi voinut alkaa huonomminkin. Vuosi sitten itkin kellon lyödessä kaksitoista, tänä vuonna nauru raikui.

Minuun kuitenkin iski se hieman vanha olo. Jotenkin tuntuu että 18-vuotiaatkin ovat jo niin hurjan pieniä minuun verrattuna. Jotenkin myös tuntuu siltä että 19 ja 20 välissä täytyisi olla vielä yksi vuosi sillä tuntuu että otin jotenkin ekstra ison harppauksen tällä kertaa. Mutta mielenkiinnolla odotan ketkä kavereistani menevät naimisiin tai saavat lapsia seuraavan kymmenen vuoden aikana, ja olenko minä yksi niistä vai en?

Asiat alkavat pikkuhiljaa järjestymään osaltani. Ensi viikolla menen kirjoittamaan sopimuksen uuden au pair perheen kanssa. Kyllä, päädyin taas tähän, mutta tämä perhe vaikuttaa niin ihanalta ja töitäkin on vain kolme päivää viikossa. Paljon omaa aikaa tehdä asioita mistä pidän tai mitä pidän tärkeänä tulevaisuuttani ajatellen. En aio kuitenkaan tehdä pitkää sopimusta siltä varalta että jotain parempaa ilmaantuisi. Mutta nyt voin onnekseni sanoa että syyskuussa minä muutan Amsterdamiin :)

 Asiat kyllä todellakin aina menevät niin kuin on tarkoitus ja lopputulos on aina hyvä. Näin äiti minulle aina opetti ja näin ainakin tähän asti asiat ovat menneetkin Olen ollut viime aikoina suurimman osan ajasta onnellinen ihan senkin takia, että päätin vain olla positiivisempi. Ainut itkun aihe oli kun eräänä yönä huomasin hiiriä tässä talossa ja paniikki iski. Täällä ne edelleenkin ovat, sillä en voi loukkuunkaan niitä pistää koska sittenhän minun pitäisi irrottaakin se hiiri siitä. Nyt olen oppinut joten kuten kuitenkin sietämään niitä. Myös muutama kyynel on vierähtänyt tämän monimutkaisen suhteen takia ystäväni kanssa. Ollako vaiko eikö olla... Uskon edelleen että nämäkin asiat järjestyvät. Jessica aikoo nyt vain olla hetken onnellinen :)

Iloinen syntymäpäivä porukka :)