Sotarintamalla

Maanantai on taas täällä! Normaalisti Jessica paiskisi töitä tähän aikaan maanantaista mutta tällä kertaa perheen lapset makaa vuoteessa vatsataudin kituuttamana, joten minä sain kaksi ylimääräistä vapaapäivää. I H A N A A! Sattui juuri oikeaan rakoon. Olin niin väsynyt jo muutenkin ja tällä viikolla oli vähän hankala saada aikatauluja yksiin ja nyt yllättäen minulla onkin aikaa jopa ottaa päiväunet. Huomenna sitten vähän shoppailemaan ja ehkä teen vuoden ensimmäiset jouluostoksetkin :D

Tämän aamun ankat :)

Viikonloppu oli kirjaimellisesti räiskyvä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Paintballissa vai mitenhän se näin suomen kielellä ilmaistaan. Meitä oli yhdenksän hengen au pair porukka ja kaikki naamat olivat minulle täysin uusia, mutta joka ikinen vaikutti myös super mahtavalta persoonalta. Saavuimme paintball paikalle hieman myöhässä (paikan nimi oli muuten Gladiator Sports, hieman huoletti oltiinko tässä sittenkään menossa ampumaan värikuulia :D). Ensimmäinen näky paikalla on ihmiset. Paikka oli aivan täynnä ja suurin osa näistä ihmisistä oli tottakai miehiä. Verenhimoisia miehiä. Kyllä meidän tyttöjen hymyt hyyty hetkeksi haha.

Tunnelma oli kuin oltaisiin sotaan mennyt. Jokainen kävi allekirjoittamassa ensin jonkin paperin ja sitten mentiin noutamaan vaatteita. Puimme päällemme maastohaalarit ja menimme sitten kuuntelemaan miten asetta käytetään ja että pelikentällä on maskinkäyttö pakko. Tämän jälkeen kävelimme pisteelle josta saimme pyytää nämä maskit ja aseet itsellemme. Tyttöjä ei naurattanut.

Aloimme kuulla jo kovaa pauketta metsästä. Pian olisi meidän vuoro painua peliareenalle. Tämä paikka oli ulkona ja onneksemme saimme ihanan auringonpaisteen ja lämpöäkin oli lähemmäs kaksikymmentä astetta! Hui hellettä! Siinä puvussa ja maskit päässä pääsikin sitten kaikilla aikamoinen hiki pelkästään seistessä. Kivasti se suojamaski myös huurtui ja peitti kaiken näkyvyyden. Tämänhän takia sitten ihmiset tulikin "ammutuksi". Pelaaminen oli super kivaa! Aluksi tietenkin pelotti se että sattuuko nämä värikuulat ja vastaushan on että sattuu. Joskus sattuu ihan pirusti. Edelleenkin näin parin päivän jälkeen minulla on kolme isoa mustelmaa kehossani. Mutta ei se kipu haittaa. Jotenkin se tunnelma sielä pelikentällä on sen arvoista. Mutta tajusin kyllä että hyvä etten koskaan lähtenyt inttiin. Ei ehkä sittenkään ois ollu mun juttu.

Meidän sotajengi!

Lähdimme sitten kotiin päin likaisina mutta hyvin tyytyväisinä. Tai no minähän menin ja painuin poikaystäväni kainaloon ja vietin siellä sitten aikaa tähän aamuun asti. Voi kuinka minä taas rakastankaan sitä poikaa <3

Tänään taas meni taivas harmaaksi ja mittari tipahti noin 13 asteen tienoille. Kävin sitten napsasemassa tämän syksyn ensimmäiset kunnon syksy kuvat. En tajunnutkaan kuinka pelkkien lehtien kuvaaminen voikin olla niin kivaa!!!

Hyvää marraskuun alkua kaikille!
                           

Hyvästelyjä

Päivät ovat vierineet kamalassa kiireessä ja nyt viimeinkin sain itselleni hieman omaa aikaa. Kulunut viikko on ollut todella kiireinen, raskas, mutta toisaalta hyvin mukavakin. Työpäivät vierivät kauhean nopeasti ja vapaa-aika sitäkin nopeammin. Koko viikon olen valmistanut itseäni sanomaan hyvästit parhaalle ystävälleni täällä Hollannissa. Tottakai hän asuu Australiassa, eli seuraavaan tapaamiseen tulee menemään vuosia. Huomenna hän sitten lähtee, joten kyyneleiltä ei tänä päivänä säästytty. Meg tuli Hollantiin au pairiksi kaksi päivää minun jälkeen, joten ystävystyttiin heti matkamme alussa. Nyt sitten itsekin alan tajuamaan kuinka lähellä minun oma lähtöni myös on. Mielestäni Meg muutti minua ihmisenä paljon. Minusta tuli paljon itsevarmempi, naisellisempi ja hän auttoi minua myös jollain tapaa oppimaan asioita itsestäni. Ja tottakai englannin kieleni parani.

Love you <3

Yritän nyt viimeinkin saada aikaiseksi asioita, jotka minulla on koko vuoden ollut mielessä. Kiipesin Megin ja hänen siskonsa kanssa Utrechtin korkeimpaan rakennukseen, eli kellotorniin. Tottakai tämä torni on ikivanha, eli mitään hissiä ei rakennuksessa ole. Se oli sitten noin 600 porrasta kiipeämistä ylöspäin, ja kyllä se hyvästä jalka- ja pepputreenistä kävi. Juuri sopivasti olin tuntia aiemmin mennyt perumaan jäsenyyteni kuntosalilla :D Näkymät ylhäällä tornissa olivat tietenkin hienot. Tai no, minä olen ihminen joka tarvitsee jotain erikoisen hienoa, jotta oikeasti ajattelen että vau. Eli jokin näkymä korkealta on ihan kiva, mutta ei mitenkään erikoinen. Oli hauska yrittää bongata tietty omaa kotia sieltä kaikkien rakennusten joukosta, ja itseasiassa luulen että löysin sen!

Tässä Utrecht!

Jotenkin hassua, että aina juuri kun on lähdössä jostain, kaikki hauska alkaa ja tietty loppuu sitten liian nopeaa. Olen erityisesti viime viikkoina tavannut upeita ihmisiä, ja nyt jo harmittaa ettei voi viettää enää paljon aikaa yhdessä. Sama juttu myös minun host perheeni kanssa. Kaikki alkaa jotenkin rullaamaan täällä paremmin, ja lapsistakin on tullut erityisen iloisia. Tän perheen pojan kanssa minä yleensä vain taistelen, mutta tällä viikolla meillä on ollut niin monta hyvää ja hauskaa hetkeä yhdessä. Perheen tyttärellä taas oli vähän känkkäränkkä viikko, mutta se reaktio, kun host äitini sanoi hänelle, että minä lähden pian oli ihana. Tyttö rupesi huutamaan mun nimeä ja sanoi vaan että älä lähde! Ikävä näitä kyllä tulee. En osaa kuvitellakaan sitä päivää, kun astun viimeisen kerran tämän talon ovesta ulos ja sanon heipat näille lapsille ja vanhemmille.

Päiväunien jälkeen on aina mielenkiintoista nähdä mitä tää tyttö keksi tehdä omassa huoneessaan salaa :D

Känkkäränkkä kävi kylässä

Poika valitsi vaatekaapista meille vesisota vaatteet :D

VESISOTA!

:)

Käytiin tänään uimassa :)

Viikon aikana tuli tavattua paljon paaaaaljon tuttuja. Koko ajan olin joko töissä tai jossain kavereiden kanssa. Tuli shoppailtua ja kokkailtua ja juhlittua yömyöhään. Megin läksiäisjuhlat olivat kyllä erityisen kivat, sillä minusta tuntui, että minun koko vuoteni ihmiset olivat yhdessä paikassa ja oli vain niin ihanaa jutella pitkästä aikaa kaikkien kanssa kunnolla. En varmasti ole koskaan ollut yhtä sosiaalinen kuin tuona yönä! Ihana viikko ja ihanat ihmiset ympärilläni <3 Olen mä aika onnekas :)

Vuoden aikana lempparikseni noussut lounas :D

Vietettiin mukavan leppoisa ilta suomalaisen au pair- ystäväni kanssa

Selfie!

Wohoo Finland! Vaikka ei toi kiekko mennykään ihan niin kuin toivoin

                                         

Viimeiset ilot irti

Viikonlopusta juuri ja juuri selviydytty! Oli niin kiire, että nukkumaan kerkesin yhteensä sellaset 7 tuntia ja kumpanakin päivänä kerkesin ainoastaan aamiaisen syömään. Yleensä minä olen viikonloput vain tekemättä mitään kovin erikoista, mutta nyt sitten päätin, että jos mulla on pienikään mahdollisuus tehdä jotain mukavaa, minä teen sen. Tämä ainoastaan siksi että enää vajaa neljä viikkoa lähtöön!! Haluan nauttia näistä viimeisistä viikoista niin paljon kuin voin.

Perjantaina tajusin etten ollut poistunut tästä talosta pahemmin olenkaan koko viikon aikana, joten päätin sitten keskiyön jälkeen lähteä ulos. Yleensä kyllästyn juhlimiseen muutamassa tunnissa, mutta tällä kertaa olin kotona vasta kello 11 aamupäivästä. Hipsin sisään salaa, sillä viimeeksi ainakin host vanhemmat vähä suutahtivat kun ilmoitin vasta yöllä että jään yöksi. Ihmetyttää miksi ne ovat tiukempia kuin minun omat vanhempani. Lautantaina alkoi helteet Hollannissa joten tuli sitten oltua kaksi päivää ulkona auringossa kavereiden kanssa. Ainut huono puoli näissä helteissä on, että aurinkoihottumakin alkoi kukoistamaan murrrrrrr..... Mutta tapasin jopa ystävääni, jota en ollut nähnyt seitsemään kuukauteen. Jäi hieman huono olo itelle tästä tapaamisesta tosin. Tämä poika oli minun ensimmäinen ystäväni täällä Hollannissa, mutta kuukausien edetessä tämä meni ja kuulemma ihan rakastui minuun. Mutta minä en sitten halunnut mitään enempää joten monien kyynelten ja keskustelujen jälkeen päätettiin olla pitämättä hetkeen yhteyttä. Nyt sitten viimeinkin nähtiin taas ja kaikki oli tosi hyvin ja juttu luisti ja nauru raikui. Mutta sitten lähtiessä sitten harmitti, koska mä menetin seitsemän kuukautta meidän ystävyydestä ja nyt minä olen lähtemässä. Tuli jo ikävä sitä poikaa :)

Tänään mentiin host lapsen kanssa järvelle nauttimaan auringosta :)

reilu +25 astetta :) Meidän talokin lämpeää hyvää vauhtia. Olohuoeen mittari näytti tänään jo 26,5 astetta pfffff

Nyt alkaa muidenkin ystävien hyvästelyt. Läheisin ystäväni lähtee takaisin Australiaan tasan viikon päästä ja sitten onkin minun vuoro lähteä. Hieman paniikki iskee, koska musta tuntuu etten osaa sopeutua Suomeen. En halua palata siihen samaan Jessicaan, joka minä olin lähtiessäni. Olen muuttunut niin paljon tämän vuoden aikana mielestäni parempaan suuntaan, joten en halua ottaa ollenkaan takapakkia. Ja hieman jännittää myös se pitääkö tämä uusi Jessica enää samoista vanhoista asioista. Nyt olen sata varma ettei Suomessa ole yhtään koulua, joka minua kiinnostaa, joten ulkomaille lähtö on edessä. Tällä hetkellä lempi kouluni löytyvät Briteistä ja Hollannista. Olen hyvin varma, että paras siirto on lähteä opiskelemaan valokuvausta. Vaikken ole vielä varma unelma-ammatistani tiedän, että valokuvaus on hyvin lähellä sitä :)

Suoritin tänään testipakkauksen ja totesin, että tavarani eivät todellakaan tule mahtumaan yhteen matkalaukkuun, joten nyt pitää selvittää onko halvempaa lähettää laatikossa tavaraa kotiin vai ostaa joku rupunen laukku ja maksaa 30 euroa ekstraa, jotta voi ottaa sen mukaan lennolle. Ärsyttää vaan kuinka kaikki hajoaa käsiin aina sillä hetkellä kun yrittää säästää johonkin mukavaan. Puhelin osittain jo rikki ja yllättäen mun viimeisissä piilolinsseissä on reikä, sekä  ipodi hajoamassa ja samoin lempi vaatteeni :D Tyypillistä.

Jee selfie! Pointtina oli se, etten koskaan käytä laseja sillä sain nämä 14-vuotiaana. Haluaisin kyllä kivat lasit, mutta nekin on rahaa. Pakko siis tyytyä näihin nyt kun ei ole piilolinssejä

Toivottavasti Suomeenki tulee nyt mukavan lämpimät säät. Koitan lähettää lämpimiä tuulia täältä sinne!

Tänään meillä oli viimeinkin känkkäränkätön päivä!! 

Elämää au pairina

Haluan kirjoittaa nyt ihan kokemuksistani au pairina. Ehkä osaan antaa ihan vinkkejäkin ihmisille jotka harkitsevat au pairiksi lähtemistä. Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen että lähdin, sillä olen kasvanut todella paljon tämän vuoden aikana. Mutta au pairina olo ei ole ruusuilla tanssimista. Työ saattaa olla kovin helppoa, mutta osaa se olla raastavaakin. Aloitan nyt kuitenkin ihan alusta.

Toukokuussa 2013 löysin tämän perheen aupairworld.com sivuilta. Skypetettiin paljon ja kaikki näytti kaikinpuolin hyvältä. Joten heti valmistuttuani lukiosta, lähdin tänne ilman mitään sen suurempia ennakkoluuloja. Kumma kyllä minua ei jännittänyt ollenkaan lähtö tänne ja koneen laskeutuessa ajattelin vain että olen viimeinkin kotona. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin vain onnea täynnä. Itkin jopa jonakin iltana ajatusta, että minun pitää lähteä jokin päivä tästä maasta ja tästä perheestä. Eli kaikki alkoi todella hyvin.

Host lapseni :) Otettu Thaimaassa maaliskuussa 2014  

Alkuhuuman häivyttyä alkoinkin sitten huomaamaan paljon epäkohtia tässä perheessä. Suurin ongelma oli työtuntini ja kotitöiden määrä. Alankomaiden laki sallii vain max 30 työtyntia per viikko ja laskeskelin, että itselleni niitä kertyi 35-40 joka viikko. Samoin ennen tänne tuloa tiesin, että työnkuvaani kuuluu kevyet kotityöt, jotka lähinnä liittyvät lapsiin. Todellisuudessa se tarkoitti myös host vanhempieni huoneen imurointia, heidän kylpyhuoneensa pesemistä, kaikkien vessojen siivousta, host isän paitojen silittämistä ja portaiden imurointia. Kaiken lisäksi minun piti olla koko ajan pienen 2-vuotiaan tytön kanssa kotona ja kuljettaa 4- vuotiasta poikaa kotoa kouluun ja takaisin ja pitää hänelle seuraa. Töitä oli aivan liikaa! Kyselin sitten kavereilta onko tämä edes laillista ja vastaus tuli kuin yhdestä suusta: ei. Minua raivostutti, sillä en ollut tajunnut kysyä näistä asioista perheeltä ennen tänne tuloani.

Päätin lopulta puhua asiasta ja vastauksena sain vain, että tämä perhe toimii tän mallin mukaan ja he eivät voi muuttaa toimintatapojaan. No, sain ainakin heidän päähän sen ajatuksen, etten minä ollut tyytyväinen. Minä sitten omasta toimestani lopetin heidän huoneensa ja kylpyhuoneensa pesun ja eivät he ole siitä valittaneet. Työtuntien määrästä pidin toisen keskustelun ja sain tietää, että me lasketaan työtunnit eritavalla. He laskivat tosin väärin, sillä he eivät laskeneet mukaan tunteja, jolloin lapset olivat nukkumassa ja minun piti pysyä kotona heidän kanssaan. Päätin kuitenkin niellä tämän ja viedä tämän vuoden loppuun tällä tavoin.

Tämä perhe on kuitenkin kaikinpuolin ihana. Työnantajoiksi nämä vanhemmat eivät sovi, mutta ihmisinä heillä on sydän paikallaan. Olen saanut heiltä niin paljon apua. Heti kun minulla on jokin ongelma, he mielellään auttoivat ja yllättävintä oli se, että kun minun kavereillani oli ongelma, he halusivat auttaa heitäkin. Kerran esimerkiksi ystäväni mursi ranteensa ja hän oli tapahtumahetkellä lähellä kotiani, joten hostvanhempani ehdottivat, että ajaisivat hänet sairaalaan. Kaiken lisäksi kävin tämän perheen kanssa Ibizalla pari viikkoa ja Thaimaassa viisi viikkoa ja he maksoivat lippuni Pariisiin. Eli kyllä huonomminkin olisi voinut käydä.

Lapsista on tullut minulle hyvin läheisiä. Varsinkin tästä nuorimmaisesta tytöstä, jonka kanssa olen viettänyt enemmän aikaa. Paras hetki oli se, kun tyttö halasi minua ja sanoi ik hou van jou (Minä rakastan sinua). Tän tytön kanssa minulla ei ole koskaan ongelmia. Tän nykyään 5-vuotiaan pojan kanssa minulla on välillä vähän liikaakiin ongelmia. Hän on saanut minut itkemään jo kahdesti, koska joskus hän vain raivostuu täysin hyvinkin pienestä asiasta. Poika on niin lellitty piloille, että jos hänelle sanoo ei, alkaa itkupotkuraivarit. Osaa hän nyt olla suloinenkin välillä, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa jo mennä hermot.

Pidettiin host tytön kanssa hauska päivä

Minulle maksettiin siitä, että lähden Thaimaahan. Ei mielestäni paha!

Au pairina olo on helppoa. Aivoja ei pahemmin tarvitse, mikä on tosin ärsyttävää joskus. Päivät toistavat hieman toisiaan. Tosin voihan siitä aina tehdä jotenkin erikoisen jos haluaa. Hyvä puoli tässä työssä on, että voi tavallaan tehdä omia asioitakin siinä sivussa. Leikkikentällä on hyvin aikaa lukea omaa kirjaa tai kuunnella musiikkia jne. Paras puoli tässä on se, että jos oikein kovin väsyttää, on joskus mahdollista nukkua päiväunet. Mutta minun ja monen muunkin au pairin mielestä vuosi au pairina on todellakin tarpeeksi. Ei sitä vain jaksa. Minä en jaksa asua tässä samassa talossa, missä minä työskentelen. Haluan enemmän omaa tilaa. Minun mielestäni puoli vuottakin on jo tarpeeksi, mutta olin luvannut pysyä täällä ainakin vuoden. Itseasiassa tämä perhe vieläkin haluaisi, että jäisin ainakin vielä vuodeksi tai kahdeksi lisää. Olisin ehkä voinut miettiäkin asiaa, jos he vain olisivat kohdelleet minua hieman paremmin. Minä en jaksa olla enää se kolmas ihminen jolta kysytään onko sinulla mitään menoja seuraavana viikonloppuna. Toinen syy miksen jää pidemmäksi aikaa on raha. Ei voi sanoa, että au pair tienaa rahaa, koska se raha on niin pientä. Eli tavallaan tuntuu, että tämä on vain ajan hukkaan heittämistä, koska en minä pääse tällä eteenpäin elämässäni.

Suosittelen kuitenkin au pairiksi lähtöä kaikille. Tämä vuosi on ollut elämäni paras. Ihmiset jotka tapasin täällä tekivät siitä parhaimman ikinä. Minulla on nyt ystäviä ihan kaikkialta maailmasta, joten tulevaisuuden kannalta myös hyvä jos vaikka lähtee matkustelemaan ja tarvitsee yöpaikkaa. Kaikki nämä uudet kokemukset ovat kasvattaneet minua niin paljon ihmisenä, joten olen todellakin tyytyväinen, että lähdin au pairiksi. Mielestäni au pairina olo on myös erinomainen ehkäisymenetelmä! Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta nyt olen ainakin tajunnut, että minulla ei ole vielä aikaa ja halua pitää huolta lapsesta 24/7. Kyllä minä lasten perään voin katsoa, kunhan he eivät ole vielä omiani. Hyvä puoli au pairina olossa on myös se, että tämä tulee varmasti näyttämään hyvältä CV:ssä :D

Sydämeni tulee aina kuulumaan Hollantiin <3

Jos minä nyt joskus lähden uudestaan au pairiksi, tulee minun muistaa että otan kaiken selville perheestä ennen kuin saavun siihen. Mielellään myös haluaisin yhden tai kaksi lasta, jotka ovat hyvin nuoria tai jo hieman vanhempia, koska se nyt on vain helpompaa. Ja parasta tietty olisi, jos voisin asua erissä talossa kuin tämä perhe. No, epäilen silti että lähden uudestaan au pairiksi.

Tämä au pairi pian kiittää ja kumartaa sillä lento suomeen koittaa 14.6