Matkalla kouluun vai vankilaan?

Koulun alku lähenee hurjaa vauhtia. Samaa vauhtia nousee myös kuuluisa stressitasoni. Yritän jatkuvasti pitää mielessäni tuhat eri asiaa jotka minun tulee tehdä ennen kuin muutan Utrechtiin eikä Kela helpota ollenkaan oloani, sillä he vain venyttävät päätösten tekoa. Olen jopa alkanut nyt heräilemaan aivan keskellä yötä selvittelemään kouluhommiani ja kirjoittamaan muistilistoja. Kouluunmeno on tosi mahtava ja mukava juttu, mutta olo on kuin traktori ajoi juuri ylitseni, kolmesti. Vähän niin kuin olisin paperisodan ikuinen vanki. Inhoan byrokratiaa.

Opiskelijakuvani musta-valkoisena

Itselleni viimeisen kuluvan vuoden tavoitteena on ollut pieni muodonmuutos. Tällä tarkoitan sekä sisäistä ja ulkoista minääni. Minulla on tällä hetkellä aivan muut kiinnostuksenkohteet kuin vuosi kaks takaperin ja nyt haluan keskittyä tulevaisuuteeni, kirjoittaa paljon ja tehdä todella hienoja valokuvia ja olla enemmän muodin ja kauneuden perässä. Itsestäni hukkasin sitten vuoden aikana 12 kiloa muille maille, mutta tavoitteeseeni on kuitenkin vielä matkaa. Oman tyylini löytäminen on myös ollut mielessäni paljon ja siksi olen selaillut miljoonat eri asukuvat läpi ja valinnut niistä ne mieleisimmät.

Miksi minä haluan sitten muuttaa itseäni? Haluaisin löytää tieni tasapainoisempaan minään. En ole ylpeä kaikista asioista joita olen tehnyt ja yksinkertaisesti en ole vielä täysin varma mitä haluan itseltäni ja elämältäni. Haluaisin nyt alkaa etsimään tähän vastausta ja muokkaamaan itseäni "parempaan" suuntaan. Nykyisiä omia kuvia selaillessani en aina tunnista itseäni niistä. En ole yksinkertaisesti vielä täysin tyytyväinen ulkoiseen minääni. Jotain oleellista mielestäni vielä puuttuu. En ole varma mitä se on, mutta toivon kuitenkin että lähitulevaisuus tulee muokkaamaan minua jonkin verran vielä parempaan suuntaan. 

Se miksi kirjoitan tästä nyt, on että mielestäni juuri tämä on hyvä aika aloittaa täysin puhtaalta paperilta ja opetella olemaan sinut iteni kanssa. Olen läpi elämäni potenut hieman huononpuoleista itsetuntoa ja olen nyt tavallaan aika loppuunkulunut tämän ongelman kanssa. Aloitan pian uuden, täysin itsenäisen elämän uudessa kodissa ja uudessa koulussa ja saan täysin uudet ystävät, joten olen varma että elämäni ei tule muutenkaan jatkumaan täysin samoilla raiteilla. Olen itse asiassa tosi tyytyväinen tähän tilanteeseen, sillä koen tämän motivaatiota antavana haasteena. Tämä on haaste, jossa kaikki on minun osalta vielä täysin mahdollista. Minusta tuntuu että tässä kohtaa elämääni tarvitsen uuden alun ja uuden Jessican.

Oletteko te koskaan aloittaneet uudestaan aivan tyhjältä sivulta? Miten siinä kävi?