Hei me kasvetaan!

Tänään pikku neiti Evaa katsellessani tajusin kuinka hurjasti tämä pieni pörröpää on niin lyhyessä ajassa kasvanut! Minä aloin hoitamaan Evaa kun hän oli kaksi viikkoinen vauva ja nyt sitä ollaankin jo melkein puolivuotta! Huhhu, mihin tämä aika oikein on mennyt? Puolessa vuodessa pienet vauvat muuttuvat ihan hirveän nopeasti. Seuraavan puolen vuoden jälkeen saattaa Eva jo kävellä ja ehkä sanoa ensimmäisiä sanojakin.

Valmiina lähtöön!

Miten se muka osaa jo istua!

Voi niin söpö ja onnellinen vauveli :)

Eva on kyllä ollut oikein unelma vauva. Näin ylipäänsä hän on oikein iloinen, mutta tottakai mukaan mahtuu pieniä poikkeuspäiviä jolloin mikään ei maistu. Kuitenkin Eva yleensä itkee vain kun on oikeasti jokin vialla. Hän on myös erittäin erittäin energinen. Liikkua pitää paljon ja siksi ei kuulemma aina öisinkään uni maistu. Evahan on myös vauvaksi tosi isokokoinen. Hän söi niin reippaasti että tällä hetkellä hän käyttää yhtä vaatekokoa pienempiä vaatteita kuin 2-vuotias isosiskonsa. Ihana pullaposki!

Vertauksen vuoksi tässä on Eva 1kk

yoooooo, olen tosi cool vauva!

                       

Koulujen vääntelyä ja kääntelyä

Deadlinet alkavat jo pelottavasti lähennellä minua. Kaikkia päätöksiä koulujen suhteen en ole vielä tehnyt, mutta aika pitkälle olen jo päässyt. Missä sitä sitten mennään tällä hetkellä? Sain Suomen matkallani kätevästi hoidettua myös lääkäreiden lisäksi kaikki koulupaperit kuntoon. Kävin maistraatilla hakemassa viimeisetkin viralliset kopiot minun todistuksista ja niiden käännöksistä ja nyt on viimeinkin aika pistää paperit postiin. JEE! Haku ensimmäisen koulun osalta alkaa oleen näiltä osin sitten valmis. Ainut asia mikä minun ehkä tulee vielä tehdä on englanninkielen koe (jonka minä teen joka tapauksessa 14.3), mutta voi olla että saan tästä vapautuksen ylioppilastodistuksessa olevan englannin arvosanani takia.

Fiilikseni menevät tällä hetkellä tosi korkealla. Varmuus sisäänpääsystäni on myös mielestäni erittäin toddennäköinen. Ihmettelisin jos en sisään pääse, sillä en näe sille mitään estettäkään. Haaveilen lähestulkoon päivittäin tulevia opintojani. En malta odottaa että pääsen taas oppimaan, sillä nyt alkaa tulemaan jo sellainen olo että olen tyhmistynyt näiden parin vuoden aikana paljon. En myöskään malta odottaa tapaavani uusia kavereita ja ensimmäisiä kunnon haastavia tehtäviä.

Sinne lähtee nyt kirje hihii!!

Paljastan nytten että hain siis Utrechtiin (jee rakastan rakastan rakastan Utrechtiä) ja hain hogeschooliin eli hieman alempaan kuin yliopistoon, mutta kuulemma se vastaa silti Suomen yliopistoa eikä ammattikorkeakoulua. Valitsin ohjelman, joka mielestäni sopi minulle kaikkein parhaiten eli hain opiskelemaan kansainvälistä kommunikointia ja mediaa. Olen aina ollut hieman kirjoittaja tyyppiä ja media kiinnostanut aina niin paljon, että luulen valintani olevan hyvä. On tosi varma fiilis siitä että tämän koulun jälkeen osaan etsiä tieni unelmatyöhöni.

Nyt minun tulee enää löytää toinen kiva koulu jonne hakea jotta minulla on myös varasuunnitelma siltä varalta ettei Utrecht olekaan minua varten :)



                     

Pikaisesti kotiin!

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kyllä olleet aika hurjia hyvin monellakin tasolla. On ollut hyviä ja huonoja hetkiä mutta täytyy sanoa että aika meni ihan törkeän nopeasti. Kaikki alkoi perjantaina 6.2 siitä kun äiti soitti lääkäriin muutamasta oireesta joita mulla oli ollut ja sieltä sanottiin että välittömästi tarkastukseen. Siitähän äiti minulle paniikissa soittaa että heti kotiin lääkäriin ja varasinkin heti seuraavalle aamulle lennot minulle ja Nielsille! Ihanaa poikaystäväni skippaa koulua kun halusi olla tukenani :) Siitä alkoikin sitten lääkäriseikkailu kun meitä pompoteltiin ees taas neljässä eri sairaalassa ja terveysasemalla ja mistään ei oikein ottanut mitään selvää. Lopulta sitten sanottiin että soitetaan meille 2-3 viikon päästä?!?! Niin... Ei mulla ollutkaan kiire töihin ei...pff.. Ihan kauhea tää Suomen terveydenhuoltosysteemi!!!

 Lopulta sitten tiistaina otin isän mukaan matkaan koska minä olen liian softis enkä osaa sanoa ei. Me  päädyttiin Helsingin kirurgiseen sairaalaan jossa sitten lopulta meidät otettiin vastaan vaikka meillä ei ollutkaan varattua aikaa sinne. Sanoivat että voivat ottaa tähän väliin kun niin paljon meitä oltiin muutenkin pompoteltu :) Sain sitten tietää että minulla on kaikki hyvin, mutta haluavat silti poistattaa tällasen erään patin joka minulle oli ilmestynyt. Leikkaus aikakin saatiin seuraavalle maanantaille mikä oli tosi hyvää tuuria. Sitten sainkin koko viikon aikaa Suomessa tehdä ihan mitä haluan rakkaan poikaystäväni kanssa kun sekin päätti jäädä minun tuekseni seuraavaan viikkoon asti.

Viikon aikana kerettiin tehdä kaikennäköistä. Aloitettiin loma keilaamalla ja syötiin kun mitkäkin porsaat. Käytiin katsomassa siskoni penkkareita ja päädyttiin siskoni ja sen kavereiden kaa Helsingin yöhön joka oli ihan törkeän kivaa. Mikä ihaninta minulla oli viimeinkin kunnolla aikaa vain löhötä sohvalla ja katsoa Netflixiä.

Ystävänpäivä alkoi varhain aamulla kun herätys soi jo 6.30. Päätettiin lähteä isän, Nielsin ja pikkusiskoni kanssa Tallinnaan. Tallinna on kyllä jo nähty monen moneen kertaan, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa osasin katsoa tätä kaupunkia jotenkin taiteellisella silmällä ja tajusin että se paikkahan on ihan tajuttoman kaunis! Käytiin myös merimuseossa jossa saatiin käydä ihan oikean sukellusveneen sisällä ja testailla kaikenmaailman isoja aseita ja testata miltä tuntuu olla uppoavassa laivassa. En varmaan ole ikinä käynyt noin hienossa museossa aiemmin!

Iskä ja sisko

Sain kuvalle tallennettua sen syyn miksi pellet ovat mielestäni kammottavia

Mun kovikset!

Sukellusveneen sisältä. Mistä kukaan koskaan tiesi mistä vivusta vääntää?!?

Sukellusveneen ratissa

Iskä ja sisko pelaa jotai peliä

Varhain maanantai aamuna pieni jännitys velloi mahassa. Mietin kovasti teinkö virheen, kun nukutuksen sijasta päätin valita paikallispuudutuksen. Minut on kerran aiemmin nukutettu kun minulta poistettiin nielurisat ja muistan sen olleen ihan hauska kokemus, mutta Niels oli sitä mieltä että keholleni se puudutus olisi parempi ja lisäksi pääsisin nopeammin sairaalasta myös pois. No sain ainakin sitten todeta, että tää oli viimeinen kerta kun teen mitää leikkauksia puuduttamalla. Ensiksikin se puudutusaine vähenee aina ajanmyötä, eli kipua tuntuu siihen asti kunnes sitä saadaan taas lisättyä ja oi se hirveä tunne kun tuntui että lääkäri vetäisi ihan kunnolla sisältäni joitain suonia ulos. Pahinta oli kuitenkin kaikki äänet. Ajatus siitä että en tunne mitään mutta silti kuulen kuinka lääkäri napsii saksilla jotain minusta irti ja lopulta polttaa verisuonia umpeen ei ollut mitenkään lohduttava. Onneksi leikkaus kesti vajaa puoli tuntia että vaan kamppeet kasaan ja ulos.

Lensin sitten eilen illalla takaisin Amsterdamiin hieman haikein mielin siitä kuinka tämä yllätys spontaani reissu oli tullut niin nopeasti päätökseen. Toisaalta minusta tuntui että olin ollut Vantaalla jo ikuisuuden eli ehkä oli ihan hyvä aika palata takaisin töihin. Ensi kesää taas odotellessa (jollei tule taas uusia yllätyksiä tähän kevääseen).

Tämä hymy minua odotti taas Amsterdamissa :) Voi ku tuo kasvaa nii nopeaa!

Tällaista minulle on kuulunut näin viime viikkoina ja siksi onkin blogi ollut normaalia hiljaisempi. Tajusin nyt kuitenkin että pidän todella tällaisista spontaaneista reissuista, sillä ensimmäistä kertaa ei tarvinnut odottaa kuin yksi yö että pääsee reissuun. Oletko sinä koskaan ihan yks kaks vain lähtenyt jonnekin reissuun?

                       

Ystävänpäivä huumaa

Reilu viikko enään tähän punaisin koristettuun päivään! Tämän täytyy olla ensimmäinen kerta elämässäni kun odotan tätä rakkauden täyteistä ns. turhaa krääsäpäivää. En ole koskaan oikein viettänyt ystävänpäivää. Kyllä, minulla oli useamman vuoden ajan poikaystävä myös ystävänpäivänä, mutta hän oli toivottoman epäromanttinen emmekä koskaan siis tehneet mitään. Ainoat hetket jolloin tätä olen sitten viettänyt on koulussa, joka meinasi halisydämiä kaulassa ja ystävänpäivä leikkejä liikuntasalissa.

Australian Day ja uusia ystäviä :)

Kerkesin jo hetken miettiä pienen pääni sisässä haluaisikohan Niels ehkä tehdä jotain mutta ihanana yllätyksenä hän otti asian puheeksi ensin. Eikä hän edes kysynyt haluanko tehdä jotain vaan kysyi että mitä tehdään? Oli hänelle melkein shokki kun kuuli etten ole koskaan ollut miehen kanssa joka haluaisi jotain tehdä ja hän kun luuli että se on itsestään selvä asia. Ohjelmaamme kuuluu tällä hetkellä leffa, illallinen ja ehkä jopa hotelliyö. Lahjatkin päätettiin hommata hih.

Kumman sukupuolen tehtävänä on maksaa ystävänpäivä menot? Jotenkin minusta tuntuu että usein naiset pitävät itsestään selvänä että mies maksaa. Miksi on kuitenkin näin että herrojen pitäisi maksaa? Onhan se ehkä herrasmiesmaista mutta eikö nainenkin voisi olla herrasmies (tai nainen)? Mielestäni kuitenkin reilu peli olisi jos kustannukset jaettaisiin tasan. Kysehän ei ole kuitenkaan että rahaa tulisi törsätä ihan mahdoton. Pienelläkin rahalla saa kaikkea kivaa aikaseksi :)

Australian Day ja uudet tuttavuudet

Täytyy myöntää, ystävänpäivä on hieman turha juhla. Tietenkin olen monen muun kanssa samaa mieltä että rakkautta pitäisi osoittaa rakkaammilleen jatkuvasti, ja niinhän minä teenkin. Mutta mielestäni tämä päivä on kuitenkin ihana mahdollisuus tehdä jotain arkisesta poikkeavaa. Rakkautta on elämässäni paljon, mutta kaikki tekeminen on tupannut jäämään tosi arkiseksi. Katsotaan sängyssä telkkaria ja käydään päivisin kävelyllä tai shoppailemassa. Siksi mielestäni on ihanaa että on olemassa tällainen päivä jolloin voi tehdä jotain todella erikoista omien tärkeiden ihmisten kanssa. Mutta mielestäni tätä juhlaa ei pidä kuitenkaan ottaa liaan tosissaan. Ei ole säälittävää jos sinulla ei ole deittiä tuolle illalle ja eikä ole mitään syytä tuntea oloaan yksinäiseksi jos vaikka jääkin vain kotiin katsomaan telkkaria. Aikalailla normaali päivä se loppujen lopuksi kuitenkin on.

https://www.pinterest.com/pin/354377064399961678/
Rakkaudesta minioneihin <3

Mitäs te olette suunnitelleet ystävänpäivälle :)?