Ilman ystävää

Juuri kun ajattelee kaiken olevan hyvin sitä tajuaa ettei asia olekaan ihan näin. Viikonloppu meni makoisissa merkeissä lähinnä Nielsin luona. Siinä onnekkaasti kiehnäsimme pari päivää toistemme kainalossa. Sunnuntaina käväisimme Euroopan suurimmalla juutalais hautuumaalla. Mietin vain miten ihmeessä sen kokoinen (n. 50 000 hautaa) hautuumaa oli päätynyt tähän tuppukylään jossa poikaysätävni asustaa. Oltiin ensin ihan vain kävelyllä mutta kun näin tämän hautuumaan pysähdyin ja kysyin mikä tuo on. En ollut koskaan nähnyt yhtä karmaisevaa hautuumaata eläessäni. Minun oli pakko päästä sisälle hautuumaalle!!

N'äytti ihanan talviselta <3

Meri

Siellä se mun hurmuri menee

Ensimmäinen näky hautuumaalle

Kello oli hieman yli kolme kun pääsimme hautuumaan pääportille. Niels oli tosi tarkka kellon kanssa sillä hautuumaa sulkisi ovensa kello neljä eikä tämä portinvartija kuulemma välittänyt jos ihmisiä oli sielä vielä sisällä. Ei ehkä olisi ihan niin ihanaa jäädä jumiin jättimäiselle ja karmivalle hautuumaalle. Tutkin hautakiviä todella innolla. Jotkin haudat olivat olleet sielä jo yli 200 vuotta! Jotkin hautakivet olivat myös niin kärsineitä että haudasta oli jäljellä vain muutamat kivenmurikat. Joihinkin hautoihin oli myös haudattu hyvin hyvin monia ihmisiä ja hautoja oli aivan vieri vieren. Jotenkin tuli hyvin kaihoisa olo. Lähelläni lepäsi lähestulkoon 100 000 ruumista. Noin 100 000 ihmistä jotka joskus olivat eläneet täällä.

Hassua sanoa näin mutta ihastuin tähän hautaan

Niin paljon hautoja

Tuo hiekkahauta sai kyllä ihoni kananlihalle. Apua! 

Pääportti

Nielsin luo kävellessä täm kaiho tunne vain kasvoi ja kasvoi. Illalla sitten sänkyyn kun mentiin kertoi Niels että ensi viikon perjantaina hän menee jälleen kerran ystäviensä kanssa ulos. Siinä vaiheessa kyynel vierähti silmääni. Tajusin että minulla ei oikeasti ole yhtään ihmistä ympärilläni Nielsin lisäksi. Sillä välin kun Niels näkee kavereitansa ja pitää hauskaa minä olen kotona yksin lukemassa kirjaa. Minun ainut hauskanpito viikossa on Niels. Asiaa vaikeuttaa vielä se että minulla ei ole hajuakaan miten voisin saada kavereita. Ainoat paikat missä minä viikon aikana olen on koti tai Nielsin koti. Ei siellä paljon uusia kontakteja tehdä. Jotenkin iski itseeni säälittävä olo kun hetki sitten kokeilin mitä google sanoo jos kirjoitan how to make friends. En nyt tosissani ajatellut että siitä on yhtään mitään apua mutta vielä harmillisempaa oli että löysin kunnon sivuja jossa oikeasti annettiin ihan kelpo vinkkejä. Mietin vain että maailmassa täytyy olla vielä paljon onnettomampia ihmisiä joilla ei ole yhtään ketään ympärillään.

Tänään iski taas tosi paha olo tämän takia. Niels jälleen kerran ilmoitti mukavista juhlista mutta tällä kertaa koulukavereittensa kanssa. Kiva hänelle. Mutta entä minä? Minä en ole vihainen Nielsille siitä että hän pitää hauskaa kavereittensa kanssa. Tosi hyvähän se on! Mutta hänen takiaan olen katkaissut muutaman kaverisuhteen sillä nämä kaverit olivat miespuolisia ja nyt sitten olen kotona pyörittelemässä peukaloitani ja ikävöimässä suomi kavereitani sekä niitä ihania kavereita joihin tutustuin viime vuonna Utrechtissä. Mitä antaisinkaan siitä että Meg voisi tulla takaisin Hollantiin :'(

Onneksi enää pitää jaksaa muutama työviikko ja sitten pääsen kotiin perheeni luokse. Ehkä se auttaa hieman tähän ikävään oloon. Pelkään kuitenkin että lähteminen sieltä takaisin Hollantiin tulee olemaan tosi tosi vaikeaa.


                       

Ansaitsenko parempaa?

Tämä päivä on kulki todella mukavasti ja erityisesti nopeasti. Siivoilin ja vahdin lapsia erittäin hyvillä mielin. Tänään jopa pystyin lopettamaan työt neljä tuntia normaalia aiemmin. Kaikki hyvin. Ainakin toistaiseksi. Juttelimme host äitini kanssa hollantilaisesta ruokakulttuurista ja jotenkin keskustelu päätyi minuun ja Nielsiin ja siihen kun Niels ei osaa oikein kokata eikä varmasti pestä edes pyykkiäkään. Host äitini kertoi hänen ja hänen poikaystävänsä kerran sitten jutelleen Nielsistä. Hänen poikaystävänsä oli sanonut jotain tämän suuntaista: "Se niels..... Jessica ansaitsee todellakin jotain paljon parempaa". Tähän Ana, host äitini oli sitten sanonut että tiedän. Pieni järkytys iski sisääni.

Tämän päivän kuvauksia

Okei ehkä kyse on kulttuurisellisesta erosta, mutta mielestäni ensinnäkään tuollaista ei sanota ääneen varsinkaan kun he hyvin tietävät että olen rakastunut? Ana selitti kuitenkin etteivät he tarkoittaneet tätä mitenkään pahalla, mutta enemmänki sillä että minä olen niin paljon henkisesti Nielsiä vanhempi ja että Niels on vielä niin pieni poika, jolla on paljon kasvettavaa edessä. Totta. Ainakin osin. Tämähän kuvan minäkin sain ensiksi Nielsistä ja sen takia inhosinkin koko poikaa aluksi. Mutta faktahan on se että Ana ja hänen poikaystävänsä ovat nähneet Nielsin kaksi tai kolme kertaa ja vain lyhyen hetken ajan ja sen perusteella vetäneet johtopäätöksensä.

Olin myös tosi yllättynyt miten asetuin heti puolustus kannalle kun Ana tämän asian esitti ääneen. Minulle tuli kauhea tarve puolustaa omaa poikaystävääni, mikä on mielestäni hyvä merkki. Ainakin hän merkitsee minulle paljon. On kuitenkin myös totta, että meidän suhteessa on jokin asia hieman häirinnyt minua ja nyt kun aloin sitten tätä miettimään tajusin että ongelma on juuri tämä henkinen eri-ikäisyys. Mutta se ei kuitenkaan ole ollut minulle mikään este. Mutta pitääkö minulla nyt pistää näiden ihmisten mielipide korvan taakse ja miettiä teinkö oikean valinnan vai unohtaa koko asian ja pysyä onnellisesti parisuhteessa? Asiaa vain pahensi se kun Ana alkoi kertomaan kuinka paljon Niels muistuttaa hänen ensimmäistä poikaystäväänsä Ranskassa.

Minä tunnen Nielsin nyt tosi hyvin, host äitini ja hänen poikaystävänsä eivät. Minä olen se joka on häneen rakastunut, joten ei sillä ole väliä jos kaikki muut ihmiset eivät hänestä pidä yhtä paljon. Tärkeintähän on se että minä olen onnellinen, niinhän?

Onni on Ikea

                             

Sängyn pohjalla

Vatsatauti. Auts. Viimeinkin olen taas täysissä voimissani mutta täytyy sanoa että hetken ajan tuntui jo siltä että taju lähtee. Sairastuin vatsatautiin viime keskiviikkona muutama tunti ennen töitten loppua. Tämä tauti iski kuin salama kirkkaalta taivaalta ja jo muutaman tunnin jälkeen olin siinä kunnossa etten tosiaan muista kunnolla sen illan tapahtumia. Kai mä olin sitten puoleksi unessa? Sormet ristissä sitten makasin sängyssä ja toivoin etten antaisi sitä kauheaa tautia kellekään muulle varsinkaan perheen pienimmille. Ainut hyvä puoli oli se että sain kokonaisen päivän vapaaksi töistä, joten nukuin varmaan miljoona tuntia viime viikon aikana yhteensä.

31 päivää Suomeen! Joka kerta kuin ajattelenkaan Suomea iskee rintaani suuri rakkauden tunne ja oon vaan että aaaah! EN JAKSA ODOTTAA!!! Kävin sitten hieman puolikuntoisena viime viikonloppuna jouluostoksilla. Minun jouluostos suunnitelmat menee aina kuitenkin hieman penkin alle sillä heti iskee turhautuminen etten löydä mitään. No, sain mä kerrankin muutamalle ihmiselle ostettua jotain pientä :) Plus ajattelin että tänä vuonna ostan hieman vähemmän. Ei aina tarvitse ostaa lahjoja satojen eurojen edestä!

Tänään pääsin jopa pipareiden leivontaan. Tuli kyllä sellanen olo että olin kotona, vaikka olinkin töissä. Mutta talossa lapset huusi suomeksi, juoksi ja nauroi ja talo tuoksui pipareilta. Tajusin myös kuinka hyvin minun ja lasten välit ovat kehittyneet viimeisen kuukauden aikana. Meistähän alkaa tulla hyviäkin kavereita :) Kotiin kävellessä tuli kyllä aidosti sellainen olo että olen tosi onnekas ja tosi onnellinen!

Jouluinen Amsterdam <3

Amsterdam on rakkaus!

Otin kuvan kahdesta karkista :)

Leikkejä

Piparista joulunodotusta kaikille!

                             

Kouluhakua ja bileitä

Viikonloppu on jo hyvin takanapäin, mutta edelleenkin koitan selviytyä lauantain arvista. Kävin lauantaina Amsterdam fashion institutessa avoimilla ovilla. En saanut kauheasti siellä mitään uutta tietoa paitsi että nyt tiedän että oma elämä loppuu siihen paikkaan jos sisään pääsen. Niin intensiivistä siitä ainakin opettajien sanoman mukaan tulee. Tottakai olen taas kerran kiinnostunut koulusta, jossa 90% opiskelijoista on tyttöjä ja jonne hakee yli tuplasti enemmän ihmisiä kuin he ottavat sisään. Nielsin kaa juttelin jo aikoja sitten tästä ja hän sanoi ettei tiedä yhtään koulua Hollannissa jonne ois pääsykokeet ja tottakai mä menin ja valitsin just tollasen koulun. En kuitenkaan jaksa säikähtää tätä koulua vaan olen edelleen erittäin kiinnostunut kyseisestä paikasta ja itseasiassa minulla on pieni itsevarmuus päästä myös sinne sisään :)

Jeeee vauva!

Lauantaihan ei tosiaankaan loppunut sitten näihin avoimiin oviin. Painuin kotiin nukkumaan ensiksi päikkärit ja päikkäreiden jälkeen alkoi laittautuminen. Viimeinkin tämä tyttö lähtee bailaamaan! Ja elämäni ensimmäistä kertaa olin menossa isoihin bileisiin, jossa paikalla oli 13 000 ihmistä. Hintaakin bileillä oli sellaset 35e lippu plus sitten meni 20e poletteihin joilla pystyi ostamaan juomaa ja ruokaa ja 7e narikkaan. Ei tosiaankaan ollut mitään halpaa lystiä mutta kerranhan tämä piti kokea. Bileiden nimi oli Neonsplash mikä siis meinaa maalibileitä. Olen ollut elämäni aikana ainoastaan vaahtobileissä, joten maalibileet kuulosti korvaani hyvältä.

Pohdintaa kuinka valkoisena paitani ovat kun tulen kotiin

Saavuimme paikalle tosi ajoissa. Minä olin jo aika tuiteli kunnossa siinä vaiheessa mutta onneksi olin, sillä paikanpäällä ei oikein kiinnostanut enää juominen. Tai oikeastaan emme viitsineet hakea juomista sillä saimme hyvät paikat eturivistä. Innolla siinä ensin tanssimme yli tunnin ja odotettiin että joko sitä maalia heitettäisiin. Pian lavalle nousi mies joka laittoi lähtölaskennan käyntiin. Ou jea kohta kohta!!! Sittenhän tottakai seinälle heijastettiin kello....2 tuntia.....2 tuntia... Nonni. Ei siis vessaa eika juomaa kahteen tuntiin :D

Siellä se minkäin pompin tokassa rivissä

Oli kyllä ihmisiä :D

Siinä aika meni aika nopeasti. Piti vähän käyttää hyväksi myös kyynerpäätaktiikkaa, sillä paikalla oli erittäin ärsyttäviä tyttöjä, jotka vain hinkuivat eturiviin. Noh pian kaksi tuntia kului ja lystin piti alkaa. Olihan se aluksi tosi kivaa. Mutta sitten kun joku tuli kaataan saavista maalia niskaan en ollut enää varma oliko tämä hyvä idea. Musa oli ihan ok, en ole teknon suuri ystävä ja se maali oli kyllä kiva lisä, mutta sitten iski se kamala kylmyys, sillä kaikki vaatteet ja hiukset olivat litimärät ja se kauhea likaisuuden tunne. No onneksi tajusin ottaa muutaman varapaidan mukaan. Kyl mä kuitenkin viihdyin hyvin aamu viiteen asti ja sitten piti odottaa aamu seitsemään että metro alkoi kulkemaan. Kotiin nukkumaan puol kymmeneltä ja sit heräsinkin jo vajaa kahden tunnin päästä :D Ilan sit kuorsasinkin Nielsin rinnan päällä kun tämä katseli leffaa :)

Lopputulos

Antaisin bileille arvosanaksi 6,5. Oli kyllä ihan kivaa hyvän seuran takia, mutta en lähtisi uudestaan. Musa ei ollut ollenkaan minun makuuni, ihan liian ylihinnoiteltu ja loppujen lopuksi se maali oli aika ärsyttävää. Ens kerralla yritän sitten vaa bongata parempia bileitä :)

Oloni tällä hetkellä...... (http://www.funnyjunksite.com/pictures/funny-baby-pictures/tired-of-working/)

                             

Sotarintamalla

Maanantai on taas täällä! Normaalisti Jessica paiskisi töitä tähän aikaan maanantaista mutta tällä kertaa perheen lapset makaa vuoteessa vatsataudin kituuttamana, joten minä sain kaksi ylimääräistä vapaapäivää. I H A N A A! Sattui juuri oikeaan rakoon. Olin niin väsynyt jo muutenkin ja tällä viikolla oli vähän hankala saada aikatauluja yksiin ja nyt yllättäen minulla onkin aikaa jopa ottaa päiväunet. Huomenna sitten vähän shoppailemaan ja ehkä teen vuoden ensimmäiset jouluostoksetkin :D

Tämän aamun ankat :)

Viikonloppu oli kirjaimellisesti räiskyvä. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Paintballissa vai mitenhän se näin suomen kielellä ilmaistaan. Meitä oli yhdenksän hengen au pair porukka ja kaikki naamat olivat minulle täysin uusia, mutta joka ikinen vaikutti myös super mahtavalta persoonalta. Saavuimme paintball paikalle hieman myöhässä (paikan nimi oli muuten Gladiator Sports, hieman huoletti oltiinko tässä sittenkään menossa ampumaan värikuulia :D). Ensimmäinen näky paikalla on ihmiset. Paikka oli aivan täynnä ja suurin osa näistä ihmisistä oli tottakai miehiä. Verenhimoisia miehiä. Kyllä meidän tyttöjen hymyt hyyty hetkeksi haha.

Tunnelma oli kuin oltaisiin sotaan mennyt. Jokainen kävi allekirjoittamassa ensin jonkin paperin ja sitten mentiin noutamaan vaatteita. Puimme päällemme maastohaalarit ja menimme sitten kuuntelemaan miten asetta käytetään ja että pelikentällä on maskinkäyttö pakko. Tämän jälkeen kävelimme pisteelle josta saimme pyytää nämä maskit ja aseet itsellemme. Tyttöjä ei naurattanut.

Aloimme kuulla jo kovaa pauketta metsästä. Pian olisi meidän vuoro painua peliareenalle. Tämä paikka oli ulkona ja onneksemme saimme ihanan auringonpaisteen ja lämpöäkin oli lähemmäs kaksikymmentä astetta! Hui hellettä! Siinä puvussa ja maskit päässä pääsikin sitten kaikilla aikamoinen hiki pelkästään seistessä. Kivasti se suojamaski myös huurtui ja peitti kaiken näkyvyyden. Tämänhän takia sitten ihmiset tulikin "ammutuksi". Pelaaminen oli super kivaa! Aluksi tietenkin pelotti se että sattuuko nämä värikuulat ja vastaushan on että sattuu. Joskus sattuu ihan pirusti. Edelleenkin näin parin päivän jälkeen minulla on kolme isoa mustelmaa kehossani. Mutta ei se kipu haittaa. Jotenkin se tunnelma sielä pelikentällä on sen arvoista. Mutta tajusin kyllä että hyvä etten koskaan lähtenyt inttiin. Ei ehkä sittenkään ois ollu mun juttu.

Meidän sotajengi!

Lähdimme sitten kotiin päin likaisina mutta hyvin tyytyväisinä. Tai no minähän menin ja painuin poikaystäväni kainaloon ja vietin siellä sitten aikaa tähän aamuun asti. Voi kuinka minä taas rakastankaan sitä poikaa <3

Tänään taas meni taivas harmaaksi ja mittari tipahti noin 13 asteen tienoille. Kävin sitten napsasemassa tämän syksyn ensimmäiset kunnon syksy kuvat. En tajunnutkaan kuinka pelkkien lehtien kuvaaminen voikin olla niin kivaa!!!

Hyvää marraskuun alkua kaikille!