Ilman ystävää

Juuri kun ajattelee kaiken olevan hyvin sitä tajuaa ettei asia olekaan ihan näin. Viikonloppu meni makoisissa merkeissä lähinnä Nielsin luona. Siinä onnekkaasti kiehnäsimme pari päivää toistemme kainalossa. Sunnuntaina käväisimme Euroopan suurimmalla juutalais hautuumaalla. Mietin vain miten ihmeessä sen kokoinen (n. 50 000 hautaa) hautuumaa oli päätynyt tähän tuppukylään jossa poikaysätävni asustaa. Oltiin ensin ihan vain kävelyllä mutta kun näin tämän hautuumaan pysähdyin ja kysyin mikä tuo on. En ollut koskaan nähnyt yhtä karmaisevaa hautuumaata eläessäni. Minun oli pakko päästä sisälle hautuumaalle!!

N'äytti ihanan talviselta <3

Meri

Siellä se mun hurmuri menee

Ensimmäinen näky hautuumaalle

Kello oli hieman yli kolme kun pääsimme hautuumaan pääportille. Niels oli tosi tarkka kellon kanssa sillä hautuumaa sulkisi ovensa kello neljä eikä tämä portinvartija kuulemma välittänyt jos ihmisiä oli sielä vielä sisällä. Ei ehkä olisi ihan niin ihanaa jäädä jumiin jättimäiselle ja karmivalle hautuumaalle. Tutkin hautakiviä todella innolla. Jotkin haudat olivat olleet sielä jo yli 200 vuotta! Jotkin hautakivet olivat myös niin kärsineitä että haudasta oli jäljellä vain muutamat kivenmurikat. Joihinkin hautoihin oli myös haudattu hyvin hyvin monia ihmisiä ja hautoja oli aivan vieri vieren. Jotenkin tuli hyvin kaihoisa olo. Lähelläni lepäsi lähestulkoon 100 000 ruumista. Noin 100 000 ihmistä jotka joskus olivat eläneet täällä.

Hassua sanoa näin mutta ihastuin tähän hautaan

Niin paljon hautoja

Tuo hiekkahauta sai kyllä ihoni kananlihalle. Apua! 

Pääportti

Nielsin luo kävellessä täm kaiho tunne vain kasvoi ja kasvoi. Illalla sitten sänkyyn kun mentiin kertoi Niels että ensi viikon perjantaina hän menee jälleen kerran ystäviensä kanssa ulos. Siinä vaiheessa kyynel vierähti silmääni. Tajusin että minulla ei oikeasti ole yhtään ihmistä ympärilläni Nielsin lisäksi. Sillä välin kun Niels näkee kavereitansa ja pitää hauskaa minä olen kotona yksin lukemassa kirjaa. Minun ainut hauskanpito viikossa on Niels. Asiaa vaikeuttaa vielä se että minulla ei ole hajuakaan miten voisin saada kavereita. Ainoat paikat missä minä viikon aikana olen on koti tai Nielsin koti. Ei siellä paljon uusia kontakteja tehdä. Jotenkin iski itseeni säälittävä olo kun hetki sitten kokeilin mitä google sanoo jos kirjoitan how to make friends. En nyt tosissani ajatellut että siitä on yhtään mitään apua mutta vielä harmillisempaa oli että löysin kunnon sivuja jossa oikeasti annettiin ihan kelpo vinkkejä. Mietin vain että maailmassa täytyy olla vielä paljon onnettomampia ihmisiä joilla ei ole yhtään ketään ympärillään.

Tänään iski taas tosi paha olo tämän takia. Niels jälleen kerran ilmoitti mukavista juhlista mutta tällä kertaa koulukavereittensa kanssa. Kiva hänelle. Mutta entä minä? Minä en ole vihainen Nielsille siitä että hän pitää hauskaa kavereittensa kanssa. Tosi hyvähän se on! Mutta hänen takiaan olen katkaissut muutaman kaverisuhteen sillä nämä kaverit olivat miespuolisia ja nyt sitten olen kotona pyörittelemässä peukaloitani ja ikävöimässä suomi kavereitani sekä niitä ihania kavereita joihin tutustuin viime vuonna Utrechtissä. Mitä antaisinkaan siitä että Meg voisi tulla takaisin Hollantiin :'(

Onneksi enää pitää jaksaa muutama työviikko ja sitten pääsen kotiin perheeni luokse. Ehkä se auttaa hieman tähän ikävään oloon. Pelkään kuitenkin että lähteminen sieltä takaisin Hollantiin tulee olemaan tosi tosi vaikeaa.