perjantai 22. tammikuuta 2016

Hei 2016, mä olen täällä taas!

Näin kolme viikkoa myöhässä, mutta kai parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hyvää uuttavuotta! Minähän katosin tyylikkäästi joulun jälkeen, mutta aikani ei riittänyt edes itseni ravitsemiseen tai nukkumiseen joten blogini jäi nytten kakkoseksi koulun kanssa. Täällä sitä taas kuitenkin ollaan! Onnellisena makaan sängyssä kahden viikon lomallani ja teen juuri sitä mistä haaveilin viime viikot; en yhtään mitään.

Tästä postauksesta tulee nyt tällainen infopaketti viimeisen kuukauden tapahtumista sillä haluan sanoa jotakin nyt niistä päätapahtumista vaikka tässä onkin nyt niin pitkä aika vierähtänyt. Ihan ensimmäiseksi tahdon sanoa että joulu meni aivan liian nopeasti ja nyt jo ikävöin takaisin kotiin ja joulunaikaan. Jokainen päivä tuntui menevän nopeammin kuin koskaan ja jos totta puhutaan ei aika sen jälkeen ole mennyt yhtään sen hitaampaa.

Jouluaatto meni perinteisesti ensin kotona jouluaterian ja lahjojen merkeissä ja iltaa lähdimme sitten viettämään isovanhemmilleni jossa koko jättimäinen perhe juhli joulua. Juhlimme kovaa ja yö kolmelta menimme kaikki sitten leikkimään ulos pilkkopimeään metsään piilosta. Sänkyyn painuimme vasta aamu viiden ja kuuden välillä. Oli taas kerran aivan lyömätön joulu. Joulun jälkeiset päivät lensivät siivillä ja pian olimmekin jo matkalla takaisin Helsinkiin ja sieltä sitten suoraan Amsterdamiin ja uuden vuoden viettoon.

Lumen nauttimista pihalla

Jei, Olen kotona!


Perinteinen joululintu musiikkinäytelmä



Upeat ilotulitukset esityksen päätteeksi

Pikkusisko ja pukki

Viimeisenä päivänämme Kuusamossa lähdimme rinteeseen



Uusi vuosi oli ihan täydellinen. Vietin sitä rakkaan poikaystäväni ja hänen kavereidensa sekä minun kaverini Claran ja hänen poikaystävänsä kanssa. En ole aikoihin juhlinut noin kovaa kuin tuona yönä. Nielsin kaverit ovat niin hauskoja ja juttu luistaisi vaikka kuinka pitkälle. Oltiin kuin yksi jättimäinen perhe vaikka tietenkään minä ja Clara ei tunneta Nielsin kavereita yhtä hyvin kuin he toisensa. Seuraava päivä ja tuon yön jälkeiset viikot olivat kaukana tuosta hauskuuden määrästä.


Uudenvuoden meikki


Hip hei nyt juhlitaan ja lujaa!

Koeviikko tulossa ja miljoona projektia piti saada samaan aikaan päätökseen. Täytyy sanoa etten ole vuosiin ollut yhtä stressaantunut kuin noina kahtena viikkona jolloin yht äkkiä kaikki piti olla valmiina. Sai olla viimeinen kerta kun jätin kaiken noin viime tippaan. Itse asiassa minä olin yksi niistä jotka sai kaiken valmiiksi juuri ajoissa sillä puolet minun luokastani jätti jonkin työn kesken ja päättivät vain uusia sen seuraavassa jaksossa. Kuitenkin, joka päivä noina kahtena viikkona meni suunnilleen näin: Herään 10, syön ja lähden kirjastoon. Istun kirjastossa ja työskentelen, istun kirjastossa ja työskentelen, hups unohdin syödä lounaan, istun kirjastossa ja työskentelen, hups nyt jäi illallinenkin, istun kirjastossa ja sitten ilta 22-23 aikaan kotiin lataamaan akkuja ja seuraavana päivänä taas uudestaan. Jossain vaiheessa mietimme kavereideni kanssa jos tuotaisiin vain patjat kirjastoon niin voitaisiin jopa nukkua siellä.

Loppujen lopuksi sain kaiken valmiiksi ja tykkään todella paljon omista nettisivuistani jotka väsäsin siis kakkuyhtiölle. Mielestäni myös kirjoittamani artikkeli onnistui tosi hyvin ja päädyin kirjoittamaan keskenmenon tabuusta. Vähemmän tykkäsin meidän nettilehdestä mutta kurkatkaapa ihmeessä nämä kaksi linkkiä. Toinen on linkki tekemiini nettisivuihin ja toinen nettilehteen jonka tein luokkatoverini kanssa. Tuo nettilehti näyttää hieman vinksahtaneelta tietokoneilla tosin, koska se on suunniteltu tableteille. Tässä kuitenkin linkit:

http://webdesign.icm.hu.nl/std/1676561/

http://ifly.icm.hu.nl/maidenvoyage/team/index.html

Nyt on kokeet ja projektit ohi ja toivon kovasti että läpäisin kaikki. Tosin huolettaa hieman tuon kokeen kanssa, mutta pahimmassa tapauksessa vaan uusintaan. Loman alun jälkeen en varmaan muuta ole tehnytkään kuin juhlinut tai ollut kavereideni kainalossa. Minulla on oikeesti toinen perhe täällä Utrechtissä. Minusta, Kaista, Nielsistä, Callmusita, Deejaystä ja Clarasta on tullut sellainen pieni kuusikko ja välillä joukkoomme liittyy muita kivoja ihmisiä jakamaan iloa. Nyt minulla on oikeasti todella todella hyvä olla. Ei koulua, ei stressiä, vain kavereita, unta, hyvää ruokaa ja juhlimista. Vähän ollaan kuitenkin suunniteltu jos ens kuussa tai sitten hieman keväämmällä ottaisi ja lähtisi johonkin lämpimään maahan. Tarvitsisin sitä kyllä todella todella kovasti. Nyt kuitenkin toivotaan että loman jälkeen minulla on energiaa aloittaa kunnon arki ja jopa työt koulun oheelle. Puolet kouluvuodesta takana ja en malta odottaa seuraavaa puolikasta.

Pieni hymy lomalle

Tässä ottamani kuvat kolmen päivän ajalta. Aloitimme viime perjantain ihanassa auringossa joka seuraavana päivänä vaihtuikin myrskyksi. Tämän jälkeen olemme nauttineet rauhallisen valkoisesta maisemasta.





                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti