Helpotus ja huokaus

Viimeinkin löysin vastauksen edes yhteen kysymykseen! Nyt tiedän missä tulen tulevan kesäni viettämään ja suureksi onnekseni tulen sen viettämään täällä Hollannissa :) Sain Utrechtin ulkopuolelta talon, jota tulen sitten vahtimaan heinä-elokuun. Tämän talon omistajat olivat todella mukavia ja herttaisia. Sanoivat vaan että jos bileet pidän niin olisi kiva kertoa naapureille. Ihan super rentoa! Eli näillä näkymin on kyllä mahtava kesä mulla tulossa.

Olen nyt viime aikoina koittanut muistella ystäviäni, jotka lähtivät Hollannista jo kuukausia sitten, kun heidän au pair vuotensa tuli täyteen. Muistan, että jotkut heistä näyttivät viimeiset kolme viikkoa zombeilta. He eivät halunneet lähteä ja tuska näkyi heidän olemuksestaan. Itse olen päättänyt etten oikein ajattele asiaa ja siksi olo on edelleen kummallisen kevyt ja on turhilta itkuilta vältytty. Nyt tietenkin asiaa helpottaa se fakta, että takaisin ollaan varmasti tulossa (kunhan vain lentolippu hommataan ensin). Kuitenkin tänään junassa istuessani ja Hollantia katsellessani tuli tosi haikea olo. Lähimmät ystäväni ovat jo lähteneet täältä pois ja jotenkin onnistun menettämään aina asioita, joista minä todella välitän. Tänään oli myös tarkoituksena olla toiset treffit tämän eläintarha pojan kanssa, mutta jotain tapahtui viikonloppuna tämän miehen päässä, eikä oo siitä sen jälkeen kuulunut. Harmitti kyllä aluksi hieman, mutta olen kuitenkin ihminen joka pyrkii aina eteenpäin. Joskus pieni itku tekee tosin hyvää :)

Päivä sai kuitenkin ihan onnellisen päätöksen, sillä aloin tekemään jotain mitä minä todella rakastan. Valokuvaamista. Tällä kertaa talo oli tyhjä, joten mallia en saanut muista ihmisistä. Rakensin sitten pyykkilaudan, tuolin ja laatikoiden avulla korokkeen, jonka päälle asetin kameran ja sitten nappasin useita kuvia itsestäni. Onnistuneesta kuvasta saan aina vaan niin hyvän olon. Kuvien ottaminen vie minulla yleensä tunteja. Aloitan tämän prosessin aina ensin suunnitelmalla. Tänään ajatuksena oli korostaa piirteitäni varjostuksella ja siksi meikkaamiseen ja hiuksiin meni normaalia enemmän aikaa. Halusin myös viimeinkin saada musta-valkoisen kuvan itsestäni, sillä niitä minulla ei ole, joten jouduin rakentamaan myös mustan taustan itselleni. Tämän jälkeen nappasin kuvat noin puolessa tunnissa ja sitten taas kuvien muokkaamiseen meni oma aikansa. Aloitin tämän prosessin ennen kello kuutta ja valmiiksi tuli sitten puoli kymmeneltä. Nyt pitäisi alkaa kunnolla myös miettimään omaa portfoliotani tulevaa kouluani varten. Enkä tosiaan halua, että portfolioni on täynnä vain omia kuviani.

Tässä muutama otos:

Tässä näette värillisenä nämä varjostukset

Neljä päivää töitä jäljellä!!!! Tätä on kyllä odotettu. Alkaa talon jynssäys ja lasten itku tursuamaan korvista ulos. Tosin ärsyttää hieman, että nämä laittaa minut viimeisenä iltanani työskentelemään ilta seitsemään asti. Onneksi mulla on nyt sitten ne kaksi kuukauta, jolloin voin täysillä nauttia Hollannista! Pitää vaan alkaa miettimään mistä mä saan uusia kavereita, sillä yksin ei mikään oikein ole kivaa.