maanantai 11. syyskuuta 2017

OTA TÄSTÄ MALLIA SUOMI

Olen itse todella monesti havahtanut siihen kun kerron ihmisille että tämä ja tämä asia on paljon paremmin Suomessa kuin Hollannissa, tai kun kerron että Suomessa olisi niin paljon helpompaa etsiä sitä tai tätä kaupoista ja niin edelleen. Tottahan se on että junat tässä maassa eivät ole ihan yhtä hyvää luokkaa kuin Suomessa, sillä aina on jokin viivästys mitä naurettavimmasta syystä, ja joo täällä sataa hieman enemmän, lunta ei vain näy, ja kaupoista on esimerkiksi vaikea löytää mitään leivontatarvikkeita, mutta silti tässä maassa kuitenkin on monenmonta asiaa joita minä myös kaipaan Suomessa ollessani, ja joista minä pidän kovasti. Jokaisessa maassa on varmasti ne omat hyvät ja huonot puolensa, eikä täydellistä paikkaa vain ole olemassa. Tässä postauksessa haluan keskittyä niihin asioihin joista minä pidän täällä Hollannissa, ja joistakin niistä voisi mielestä Suomessakin ottaa hieman oppia.



Ensimmäinen asia joka tuli heti mieleeni on lääkärillä ja hammaslääkärillä käymisen helppous. Kuten kaikki varmaan tietävät, jos Suomessa haluaa käydä julkisella lääkärillä, saat aina jonottaa siellä odotusaulassa monen monta tuntia, ja hammaslääkäriin on monien kuukausien jonot. Täällä Hollannissa minä olen pisimmillään odottanut aulassa sen 15min, ja tämäkin vain siksi että tulin 10min etuajassa. Täällä sinä soitat lääkäriin ja sinulle annetaan aika (yleensä ihan samalta päivältä) jolloin menet lääkäriin. Jokaiselle asiakkaalle varataan muistaakseni 10min aikaa, joten jos sinulla on suurempia vaivoja, voit heti puhelimessa kertoa että tarvitset tupla-ajan. Ihan normaalissa tapauksessa olet kuitenkin 15-20min lääkäriin astumisen jälkeen ulkona matkalla kotiin. Täällä peruslääkärillä käynti on myös täysin ilmaista. Toki maksamme paljon vakuutusmaksuja, mutta silti. Hammaslääkärissä on myös aivan sama kuvio, ja sinne pääsee myöskin todella lyhyellä varoitusajalla. Eli tästä oppia Suomi. Ei ole oikein että jos sinulla ei ole varaa maksaa sitä yksityistä, tulee sinun jonottaa tuntikaupalla. Ei sellaista kukaan jaksa.

Tässä maassa pääsee junalla kaikkialle. Siis lähestulkoon aivan kaikkialle. Ja jos juna ei mene siihen todella pieneen kylään, menee sinne ainakin bussi. Tässä maassa on todella helppoa olla omistamatta autoa, sillä julkisilla pääset aina kaikkialle. Tietenkin Suomi on paljon isompi maa, ja mitä pohjoisempaan mennään, sitä vähemmän asutusta siellä on, joten tunnin välein kulkeva bussi ei ehkä ole hyödyksi kenellekään. Silti välillä kuitenkin mietin että miten esimerkiksi Kuusamoon meno on välillä aivan mahdotonta. Lennot ovat ylikalliit, bussit kulkee ainoastaan talvella, ja juna ei mene lähimailtakaan, vaikka tämä kaupunki onkin turistikaupunki.

Minusta on ihanaa että tässä maassa ketään ei todellakaan ole tehty sokerista. Pyörällä mennään säällä kuin säällä, ja jos vain onnistuu, otat koko perheesi myös kyytiin. Maapallo kyllä kiittää tästä!



Noutoruoka, ah! Se valinnanvapaus on jotenkin niin uskomaton ainakin Suomeen verrattuna. Saat valita haluatko ruokaa siitä erittäin hienosta ja kalliista ravintolasta vaiko siitä pienestä kuppilasta tai ihan mitä vain siitä väliltä. Jokaisen budjettiin löytyy jotain, eikä kotiinkuljetusmaksuja liiemmin ole (ja jos on niin harvoin 2,5e enempää). Ja se vaihtoehtomäärä on huima! On kiinalaista, nepalilaista, intialaista, thaimaalaista, meksikolaista, kreikkalaista, italialaista, hollantilaista, espanjalaista ja niin edelleen.

Tässä maassa minulla on aina todella VAPAA fiilis. Hollanti on tunnettu siitä että kaikkia arvostetaan juuri sellaisenaan kuin on. Saat olla lyhyt, pitkä, nainen, mies, transseksuaali, heteroseksuaali, ulkomaalainen, mitä vain, ja silti ihmiset täällä nähdään lähestulkoon saman arvoisina. Täällä asuu todella paljon maahanmuuttajia, ja siksi on aivan normaalia että luokallasi voi olla todella useita kansalaisuuksia, ja se on hieno ja rikas asia, ainakin omasta mielestäni. Mielestäni vapauden fiilistä tuodaan myös esille siinä mielessä että täällä esimerkiksi kannabis on laillista (ja tämä on oikeasti tosi hyvä asia niille jotka sitä tarvitsee lääkemielessä), täällä on keskuksia jonne voit viedä huumeesi testattavaksi jotta tiedät tarkalleen mitä itseesi pistät ja silti et joudu poliisin kouriin ja pysyt hengissä, ja täällä saa ostaa kaupoista alkoholia kello 9:n jälkeen ja bileet jatkuu aina aamu viiteen tai kuuteen. Tietenkään tämä ei hirveästi minun elämääni muuta sillä en käytä kannabista tai muitakaan huumeita, ja alkoholiakin vain kohtuudella, mutta silti kuitenkin vain se ajatus siitä että sinä saat olla ja tehdä mitä haluat elämälläsi tuo itselleni vapaamman olon. Ja vaikka kaikki tämä onkin laillista, Hollanti on kaukana räkälästä jossa vain asustaisi narkkareita. Hollanti on edelleen todella hieno ja järkevä maa.



Minusta on myös todella hienoa kuinka helppoa nuorisolla on saada tästä maasta töitä vaikka sinulla ei olisi mitään kokemusta tai hygienia- tai muita passeja. Kunhan vaikka tallustat lähimpään ravintolaan, ja he todennäköisesti pyytävät sinut testipäivään jo heti tulevina päivinä, ja tadaa, sinulla on työ! Toki monet paikat toivovat vain nuorisoa, sillä heidän tuntipalkkansa laahustaa todella naurettavalla tasolla. Mutta silti työ on työtä, kaikki kasvattaa sinua ihmisenä.

Minusta on myös ihanaa kun tässä maassa on täysin normaalia että perheen isä tai äiti tekee vain 3-4 työpäivää viikossa, jotta voi viettää enemmän aikaa lastensa kanssa! Kukaan ei paheksu sinua tai katso oudosti kun kerrot että käyt töissä vain kolmena päivänä viikossa. Melkeimpä päinvastoin!

Loppujen lopuksi kuitenkin Suomi ja Hollanti ovat todella samankaltaisia. Koskaan ei olla myöhässä koulusta tai kokouksista, asiakaspalvelu on hyvää luokkaa, poliisin voi luottaa, penkkiurheilu on yleistä, ja aina on jonnekin kiire. Ehkä tämä kuitenkin on miksi minulla on aina ollut niin helppo olla täällä. Kulttuurillisia eroja en ole koskaan hirveästi löytänyt, mitä nyt hollantilaiset ovat paljon puheliaampia ja uskaltavat tulla hieman lähemmäs, kun suomalainen saattaa pitää enemmän etäisyyttä muihin. Kuitenkin, molemmat maat ovat mielestäni hienoja paikkoja elää!

4 kommenttia:

  1. Voi, Hollanti kuulostaa ihanalta maalta! Varsinkin tuo, että siellä on noin vapaata meininkiä ja että julkiset/pyörät kulkee joka paikkaan. On kans kiva, että lääkäriin ei oo pitkiä jonoja! Sama on Espanjassa -
    melkeen sanoisin, että täällä kyllä toimii terveydenhuolto paremmin kuin Suomessa. Ja joo, täälläki ollaan ehkä vähän avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia. Mut niinku mä monesti sanon, ei varmasti ole olemassa täydellistä maata. Kaikista löytyy ne omat hyvät ja huonot puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa minua kiinnostaa kun ainakin Suomessa asuessani kaikki aina koulussa opettivat että ihmisten elämäntyyli etelä-euroopassa on hieman hidas ja "laiska", kun he vain ottavat asiat niin rennosti ja vapaasti. Tietty olen matkustanut Etelä-Euroopassa useasti mutta se kuitenkin on eri asia kuin siellä asuminen. Niin siksi mietinkin että kuvailisitko sinä Espanjaa tuolla tavalla?

      Poista
  2. Hollanti vaikuttaa kyllä todella ihanalta maalta! <3 Mä haluaisin niin kovasti Amsterdamiin. Oon itsekkin kuullut juuri tuosta vapauden tunteesta sekä, että siellä hyväksytään kaikki semmoisina kuin ovat. Se on ihana asia! Hyvä kun löytyy samojakin juttuja kuin täällä Suomessa, tuntuu enemmän kodilta. Todella mielenkiintoinen postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihan varmasti jonain päivänä pääset Amsterdamiin! Helsingistä suorat lennotkin ovat halvimmillaan 39e suunta, ettei onneksi ole aivan kamalan kallis. Eli jos vain aika antaa, lähde ihmeessä reissuun!!

      Poista