sunnuntai 4. helmikuuta 2018

OPISKELUT ALKOIVAT NEW YORKISSA




Heippa taas rakkaat lukijat ja kovat pahoittelut etten ole tätä enempää kerennyt täältä vaihdon päältä postailemaan. Syy tähän on yksinkertaisesti se että minulla ei ole ollut aikaa edes istahtaa itsekseni alas, pestä pyykkiä, siivota, tehdä kotiläksyjä tai saati edes nukkua. Täällä minulla ja minun uusilla kavereillani on aamusta iltaan paljon puuhaa, reissua ja menoa, jonka vuoksi nämä viimeiset kolme viikkoa ovat olleet aivan uskomattoman ihania. Tämän vuoksi olen ihan hyvillä mielin ottanut aikaa pois nukkumisesta, jotta saisin nauttia jokaisesta hetkestä heidän kanssaan. Ja tietenkin minulla on nyt viimeinkin alkanut myös koulu, jonka vuoksi minulla menee paljon aikaa senkin parissa. Minä olen kuitenkin nyt pyhittänyt sunnuntait/maanantait silleen minun omalle ajalleni, jonka vuoksi toivon että pystyisin enemmän päivittelemään asioita tänne blogin puolelle sitten maanantaisin. Toivon kuitenkin että tällä viikolla voin postata teille useastikin koska minulla on niin paljon asiaa etten millään viitsi laittaa sitä näin vain yhteen postaukseen.

Haluan siten tänään päivittää teitä kahdesta asiasta: uudesta koulustani ja uusista kavereistani. Minulla on ollut hieman sählinkiä kurssieni kanssa, sillä jokainen kaverini on vapaana perjantaisin, jonka vuoksi oli tosi epäkäytännöllistä että minulla oli perjantai iltapäivisin kurssi. Olen nyt onnistunut kuitenkin vaihtamaan kurssejani silleen että vaihdoin maalauskurssin piirustuskurssiin, ja olen nyt  perjantaisin vapaa jo klo 12, eli viikonloppuni piteni mukavasti. Tämän vuoksi esimerkiksi nyt tänä viikonloppuna onnistuimme kavereideni kanssa tekemään ihanan reissun Philadelphiaan, eli kurssivaihto kannatti.

Kurssini vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja paljon haastavammilta kuin luulin, sillä kuulin että kurssit saattavat olla täällä helppoja. Tosin minä valitsin mielestäni astetta haastavampia kursseja kuin normaalit vaihtarit, joka voi selittää asiaa. On minulla tietty hieman helpompiakin kursseja jossa me vain piirtelemme, mutta olen yllättynyt kuinka paljon kaikille kursseille pitää kuitenkin tehdä kotitehtäviä ja kuinka paljon kontaktitunteja meillä on. Pidän kuitenkin kursseistani erittäin paljon! Erityisesti meidän augmented reality kurssista, jossa me jo nyt loimme sellaisen kuvan että kun sitä puhelimella osoittaa tietyllä applikaatiolla, alkaa asiat leijumaan ja muuttumaan nopeasti.

Ainut miinus asia minun kursseissani on että ne ovat aivan törkeän kalliita (siis sen 21,000 USD kurssimaksun lisäksi jonka Hogeschool Utrecht onneksi maksaa). Minulla piti valokuvauskurssille ostaa jopa KAMERA, mutta halusin sniin kovasti ottaa tämän kurssin kun se vaikuttaa aivan uskomattoman upealta, joten minähän sitten ostin uuden kameran. Tällä kurssilla mennään kunnolla valokuvauksen perusteisiin ja en millään malta odottaa että pääsen kehittämään jo ottamani valokuvat pimeässä huoneessa. Tämän kurssi ostoksien lisäksi minulla on pitänyt ostaa paljon taidetarvikkeita piirustus ja animointi kursseilleni ja tiedän että joka viikko tulee olla kursseille ostettuna jotain uutta tavaraa.







Minä olen varmaan maailman onnekkain vaihtari, sillä olen jo muutaman viikon aikana onnistunut saamaan niin läheisiä kavereita itselleni että tuntuisi että olisimme tunteneet jo kuukausia. Me olemme kuin se frendit tv-sarjan porukka jotka aina menevät missä milloinkin yhdessä, ja lopulta kokoonnumme jonkun luokse köllöttelemään sohvalle ja keskustelemaan kaikesta. Tähän mennessä me olemme käyneet yhdessä mm. luistelemassa, pidetty miljoonat kokkaussessiot kahden suomalaisen luona (kyllä minulla on viimeinkin myös suomalaisia kavereita, hah!), kävimme jo yhdellä reissulla yhdessä ja meillä on iso iso iso reissu tiedossa spring breakille. Tästä reissusta kerron kuitenkin lähempänä enemmän. Olemme myös käyneet hieman bailaamassa, ja mikä parasta, minä ja tytöt olemme löytäneet kivoja promotereita jotka veivät meidät elämäni hienoimpaan ravintolaan ensin syömään ilmaiseksi, ja sitten klubille jossa kaikki oli jo maksettu meille, eli yön hinnaksi tuli pyöreä nolla. Näissä juhlissa luulen että tulemme käymään nyt viikottain, sillä he tekstaavat joka päivä jos haluaisimme lähteä mukaan.

Minä onnistuin haalimaan täällä nyt viimeinkin myös aivan kamalan flunssan, mutta tämä oli kyllä tiedossa koska minä en tosiaan kerkeä nukkumaan saati syömään täällä ollenkaan, koska koko ajan menemme ja tulemme kavereideni kanssa, ja tietenkin koska täällä bakteereita löytyy aivan joka nurkasta. Toivottavasti tämä flunssa kuitenkin taltutetaan nopeasti sillä eihän täällä ole aikaa sairastella.

Mutta tosiaan, pysykää kuulolla sillä haluan pian tulla kertomaan teille enemmän reissustamme Philadelphiaan sekä muita kuulumisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti