tiistai 15. huhtikuuta 2014

Here we go

Oman blogin perustaminen on ollut minun mieleni päällä jo pidemmän aikaa. Monesti mietin kuinka mukavaa olisi kirjoittaa omia ajatuksia jonnekin talteen ja lukea ne sitten vuosien päästä uudelleen, varsinkin nyt kun elämässäni asiat muuttuvat koko ajan. Olen kokeillut päiväkirjaa useammankin kerran, mutta minä en pidä oikein käsin kirjoittamisesta ja jossain välissä sitten se päiväkirjakin hukkuu jonnekin. Blogia olen miettinyt jo pienestä pitäen, mutta minusta tuntui aina ettei minulla ollut mitään järkevää kirjoitettavaa. Nyt olen vanhempi ja viisaampi ja elämänikin on tapahtumarikkaampaa, joten päätin sitten aloittaa sen nyt. En kuitenkaan aio kirjoittaa tätä blogia vain lukijoille, vaan myös itselleni, jotta näkisin mitä olen missäkin vaiheessa asioista ajatellut.

Joten kuka minä sitten olen tällä hetkellä? Kymmenen kuukautta sitten muutin Alankomaihin työskentelemään au pairina. Syy lähtöön nyt oli se, että olen aina halunnut asua hetken ulkomailla ja kun Yhdysvalloista ei löytynyt sopivaa perhettä, päätin lähteäkin vähän lähemmäs Suomea. Tämä maa on muutenkin ollut aina yksi suosikeistani, joten olen tyytyväinen päätökseeni. Toinen syy tietty oli että mulla ei ollut mitään hajua mitä haluan tehdä elämässäni. Tällä hetkellä suurin tehtäväni on löytää itseni ja löytää elämältäni jokin tavoite. Tosin onhan tämä ollut tavoitteeni jo lukion ensimmäiseltä luokalta asti, mutta tällä hetkellä olen hyvin lähellä vastausta. Ihan kuin kohtalo olisi päättänyt tuoda minut tähän host perheeseen, sillä tämän perheen takia tiedän nyt paljon enemmän mitä haluan. Tämä vuosi on myös muutenkin kaikinpuolin ollut elämäni paras vuosi. Olen saanut elinikäisiä ystäviä ja saanut nähdä maailmaa todella paljon, mikä on kasvattanut minua ihmisenä kovasti. Jopa omat kaverini Suomessa ovat huomanneet että olen muuttunut. Olen tasapainoisempi ja itsevarmampi, mutta ehkä se on myös osa aikuistumista.

En kuitenkaan pyhitä tätä blogia pelkästään minun elämän vatvomiseen ja selvittämiseen, vaan aion kirjoittaa ihan arkipäiväisistäkin asioista, kuten ajatuksista, jotka vain pyörii minun päässäni tai kiinnostuksen kohteistani. Minusta tuntuu että tällä hetkellä on koko ajan jotain tapahtumaa minun elämässäni ja seuraavat kuukaudet tulee muutenkin olemaan täynnä päätösten tekoja, joten kirjoitettavaa kyllä on. Eikä päätösten teko ole mitenkään helppoa, varsinkaan kun mieleni päättää muuttua aina vähän väliä. Esimerkiksi ihan muutama kuukausi sitten itkin viikkoja, koska halusin takaisin Suomeen niin kovasti. Tällä hetkellä minä itken ennemminkin sitä, että joudun lähtemään tästä maasta ja jättämään nämä ihmiset taakseni.

Minne sitten seuraavaksi? Kai minun on pakko käydä Suomessa vähän selvittelemässä asioita, sillä au pairina olo ei ole lähelläkään unelmatyötäni. Olen iloinen  kun nämä työt loppuu, mutta en haluaisi jättää tätä maata taakseni ollenkaan. Joten nyt pitää alkaa pikkuhiljaa valmistella itseäni siihen faktaan, että Suomeen ollaan menossa. Tällä hetkellä minulla ei edes ole paikkaa asua Suomessa, sillä isän ja äidin asunnot ovat nyt täynnä. Eli ensimmäiseksi pitäisi selvittää missä minä voin asua. Toisaalta minulla ei ole hajuakaan asunko minä vielä Suomessa syksylläkin, joten en tiedä onko järkeä etsiä asuntoa nyt vai sitten vasta syksyllä.

Tiedän, että seuraavat kuukaudet sisältävät paljon ylä-ja alamäkiä, joten nyt on täydellinen hetki aloittaa oman blogin kirjoittaminen :)



Tässä minä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti