Näin synttäreitteni alla on hyvä aika alkaa pohtimaan vanhenemista. En ole koskaan saanut mitään sen kummempaa kriisiä vanhentuessani. Muistan kuitenkin, että 15 vuotta täyttäessäni kauhistuin että se on puolet kolmestakymmenestä. Kaikki sanoivat, että Jessica ei, tyhmä ajatus. Nyt tästä on kuitenkin jo viisi vuotta. Minusta on myös hassua, että tuon syntymäpäivän jälkeen minulla on aina ollut syy itkeä syntymäpäivänäni. 16 vuotta täyttäessäni minun tuli sanoa heippa äidille ja muuttaa isäni luo. Tuon askeleen ottaminen oli iso asia elämässäni. Seuraavana vuonna tuolloinen poikaystäväni lensi takaisin Hollantiin päivää ennen synttäreitäni. Hyvää syntymäpäivää vain Jessica. Seuraavana vuonna iski täysi-ikäisyyden kriisi. Ajatus siitä, että vanhemmat voivat nyt heittää minut pihalle ja että minun pitää alkaa oikeesti pian aikuiseksi kauhistutti minua. Näin jälkeenpäin ajateltuna noin ajattelu oli tyhmää, mutta ehkä ihan ymmärrettävää. Viime vuonna taas oli tosi yksinäinen olo. Minä uudessa maassa, jossa en tuntenut oikein ketään. Ehkä tänä vuonna voisin katkaista tämän syntymäpäivä "rituaalin" ja kääntää kyyneleet nauruksi.
Täytän kaksikymmentä 12 päivän kuluttua. Teinivuodet virallisesti ohi. Itsestäni ei tunnu ollenkaan vanhalta, mutta sitten kun miettii lapsuuteni leikkejä, ei sitä koskaan leikitty 20-vuotiasta. Sehän on jo liian vanha. Jotenkin pään sisässä on vielä niin kovin nuori olo ja tiedän että minusta varmasti tuntuu nuorelta vielä kymmenienkin vuosien päästä. Kuvani peilissä tulee kuitenkin aina huomauttamaan että olen väärässä. Ehkä on naurettavaa, että mietin vanhentumista jo näinkin nuorena, mutta mielestäni se on ihan aiheellista. Nyt alan tulemaan siihen ikään jolloin naimisiinmeno ja lasten saanti on ihan normaalia. Seuraavien kymmenen vuoden aikana tulen varmasti käymään ystävieni häissä ja heidän lastensa ristiäisissä. Asiat alkavat saamaan erilaisen tärkeysjärjestyksen. Tämän olen huomannut jo esimerkiksi unen tärkeydessä. Ennen en oikein jaksanut välittää hyvistä yöunista, mutta nyt pyrin siihen, että saan ainakin ne 7-8 tunnin yöunet joka yö. Tottakai minä jaksan jos välillä nukkuu vähemmän, mutta osaan arvostaa unta eri tavalla. Minä alan olla aikuinen.
 |
| Uusi ystäväni <3 |
Mitä minä aikuisuudelta haluan? Onnekseni opiskeluvuosia minulla on vielä useita edessä. Tämä on asia, joka saa minut tuntemaan itseni vielä hyvinkin nuoreksi. Jotenkin sitä aina ajattelee että koulu on nuorille, työt aikuisille. Todellisuudessahan se ei näin mene, mutta tiedän että aion vältellä työelämää niin kauan kuin mahdollista. Tietenkin toivon myös, että tulen pian toimeen täysin omillani, enkä ole riippuvainen vanhemmistani. Olen jo sen verran irtaantunut heistä, etten usko tämän päivän olevan kovinkaan kaukana. Haluan aikuisuudeltani kaikista eniten onnellisuutta. Kauhean kliseistä, mutta antaa olla. Minun haaveeni ovat aina olleet hyvinkin normaaleja: aviomies, perhe, koti ja työ jota rakastan. Tällä hetkellä tämän haaveen toteutuminen kuitenkin tuntuu olevan pitkän tähtäimen päässä. En kuitenkaan aio alkaa kiirehtimään. Mies ja työ tulee sitten kun sen on tarkoitus tulla. Näin minä jaksan aina uskoa. Kaikki järjestyy, sillä mielestäni kaikella on tarkoituksensa.
Viime yönä lähdin ulos hieman rilluttelemaan ja päätin rahansäästön vuoksi jättää taksin välistä ja odottaa aamun ensimmäistä junaa. Bileet loppuivat viiden aikaan aamuyöstä ja olo oli edelleen hyvä. Hymy tuli huulille, sillä kaikki oli oikeasti hyvin. Tunsin oloni nuoreksi ja vetreäksi ja vaikka ensin luulin, että minun pitää odottaa juna-asemalla kaksi tuntia, se ei haitannut minua. Sanoin vain että okei, se on ihan okei. Väsytti hieman, mutta minua ei kertaakaan ärsyttänyt odottaminen. Onnekseni ensimmäinen juna meni kuitenkin tuntia aikaisemmin kuin ensin luulin. Hyppäsin junaan ja näin kun yö yks kaks vaihtui aamuksi. Niin kaunista ja hiljaista! Kävelin rauhassa kohti kotia enkä nähnyt ketään muita kaduilla. Minusta oli ihana ajatella, että niinkin pieni asia sai minun huulilleni ison hymyn. Ensi kerralla täytyy napata kunnon kamera mukaan niin saan jatkossakin ihastella aamuyön kauneutta. Seuraavana aamuna iski kuitenkin taas se fiilis että minulla on kertynyt ikää, sillä krapula kasvaa. Ei minulla ikinä ole ollut kamalan huonoa oloa, mutta kyllä viimeisen kuluneen vuoden aikana oireet ovat kasvaneet selvästi. Mielenkiinnolla siis näen millainen olo on sitten viiden vuoden päästä juhlimisen jälkeen.
 |
| Kello 05.50.. Päivä alkaa ja minä olen matkalla nukkumaan |
 |
| Täysin hiljaista |
 |
| Minun edellisen perheen uusi au pairi :) Tosi kiva että tullaan hyvin toimeen keskenään. Kaikki on hyvin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti