lauantai 18. helmikuuta 2017

BACK TO REALITY

Kotona ollaan, ja en olisi koskaan osannut uskoa että olo on näin mahtava! Oli niin hienoa saada arjesta taas hieman kiinni, ja kaiken on kyllä täysin kruunannut tämä niin MAHTAVA sää! Joka päivä aurinko on täällä paistanut kirkkaalta taivaalta, ja asteita on ollut reilustikin yli kymmenen. Tämä sää inspiroi minua niin paljon, ja tuntuu että olisi yht äkkiä jo huhtikuu. Kyllä on kevättä ilmassa! Suomenloma loppui tyylikkääseen vatsatautiin minulla, mutta kiitin kuitenkin sydämeni pohjasta, ettei se ollut mitään norovirusta. Se siitä olisikin puuttunut.

Haluan myös kiittää teistä viime postauksen kommenteista! Koitan nyt jokin ilta miettiä kunnolla miten tämän kaksikielisyyden toteutan, mutta tulen kuitenkin toteuttamaan tämän ainakin jossakin muodossa. Jotkut teistä ehkä huomasikin jo että bannerini muuttui blogissani, ja tämä kuva on minun viimeisen Kuusamopäiväni tuotoksia. Tässä myös muutama tuotos lisää. Olin niin kateellinen siskoni hiuksista kun näin ne kameralla! Ihanuus!!






Ystävänpäiväkin oli ja meni. Mielestäni ystävänpäivää ei oikein näkynyt Hollannin katukuvassa yhtä helposti kuin Suomessa. Harvat liikkeet olivat koristelleet mitään punaisella tai pinkillä, eikä ketään oikein tämä juhla näyttänyt kiinnostavan. Ainut hetki jolloin huomasin todella että on ystävänpäivä, oli ilta, kun kaduilla oli kirjaimellisesti ainoastaan pareja! Niin outoa, mutta jokainen vastaantulija käveli käsikynkyssä kumppaninsa kanssa. Minun juhlistamiseni meni siinä että käytiin Nielsin ulkona lounaalla niin hyvän sään kunniaksi, ja illalla tilattiin Nepalilaista ruokaa kotiin, ja ai että oli hyvää, ja sitä ruokaa oli aivan törkeän PALJON! Kyllä sai mennä onnellisena illalla nukkumaan.

Muuten koulu on rullaillut hyvin, ja olen viettänyt paljon enemmän aikaa ystävienikin kanssa viimepäivinä. Nyt hieman vaan jännitän maanantaita kun silloin uusi kämppis saapuu taloon, kylläkin poikaystävänsä kanssa. Ja tämä tekee tilanteesta vielä pelottavampaa, koska minä, uusi kämppis, ja tää poikaystävä periaatteessa tullaan muutama päivä jakamaan yksi huone kolmistaan.

Nyt vain innoissani odotan että ensi viikko kulkee ohi nopesti, koska silloin tämä tyttö on jälleen kerran reilu viikon lomalla! Lomakohteesta en vielä tiedä itsekään mitään, sillä se voi olla ihan vain täällä Hollannissa, tai ehkä minä otan jonkin äkkilähdön jonnekin, mutta sen näkee sitten ensi viikolla. Mietin että olisi kiva tehdä ihan muutaman yön reissu joko Lontooseen, jonnekin päin Italiaan, tai Ranskaan.

Mitä mieltä te lukijat olette? Onko teillä mitään edullisia kohteita mielessä, jotka ovat myös sellaisia must see paikkoja :)?

4 kommenttia:

  1. Oletko harkinnut srprs.me-konseptia? En ole itse kokeillut, mutta olen kuullut hyviä kokemuksia! :)

    VastaaPoista
  2. En ole ennen tästä kuullutkaan ja kävin tsekkaamassa ja vaikutti mielenkiintoiselta. Kiitos kovasti vinkistä, selailen tuota vielä enemmänkin! :D

    VastaaPoista
  3. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun olen kommentoinut blogiisi, vaikka olenkin lukenut jo pitkään! Opiskelen itsekin Alankomaissa, joten mielenkiinnolla luen tätä, keep up the good work! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että löytyy ainaki yksi lukija joka on seurannut ja vieläki seuraa menojani:D! Hyvää kevättä sinulle <3

      Poista