torstai 20. huhtikuuta 2017

HELLO AGAIN ALGARVE

Näin nämä asiat aina menee, että kun rahaa on jo törsäillyt vaikka ja mihin, ja tili näyttää tyhjää, niin silti iskee kamala inspiraatio lähteä jonnekin. Koulu tympii aina näin keväisin ja millään ei jaksaisi enää yhtään mitään. Tulevat viikot tulevat olemaan erikoisia, sillä minulle tulee ensin kaveri kyläilemään ensi viikoksi, ja heti hänen lähdettyään isäni perheineen saapuu minua tapaamaan. No eihän tässä nyt ollut minun mieleen vielä tarpeeksi menoa, joten otimmepa ja varasimmepa tyttöporukan kanssa vielä toukokuulle matkat Portugaliin! Olen täysin valmis makaamaan auringon alla ja juomaan sangriaa yömyöhään!

Matkasimme kaveriporukalla Portugaliin jo viime elokuussa, ja matka oli aivan ihana. Minulla on ollut sellainen tavoite että joka vuosi kävisin jossain uudessa maassa, joten tämä matka ei oikein sopinut kuvioihin, mutta koska meillä on tässä jaksossa ainoastaan se yksi virallinen päivä koulua per viikko, oli vain pakko päästä jonnekin edulliseen paikkaan ihan vain hetkeksi. Kaverillani onkin sitten etelä Portugalissa tämä kesäasunto, jossa me asustimme viime kerrallakin, ja pääsemme tälläkin kertaa sinne. Lennot meillä maksoivat vain sen 40e yhteen suuntaan, eli luulen että koko reissu tekemisineen, ruokineen, lentoineen, ja asumisineen tulee maksamaan ainoastaan noin 200e. Rakastan Hollantia juuri tämän vuoksi, sillä Suomesta ei oikein pääse yhtään minnekään noin pienellä rahalla. Katseltiin vielä että halvimmillaan nuo liput olisivat olleet sen 30e suunta. Huhheijaa! 

Matkahan ei minun osaltani tule olemaan kauhean pitkä. En halunnut olla töistä poissa ollenkaan, ja saimme sitten sumplittua matkan niin että lähden ensin yhden kaverini kanssa jo sunnuntaina reissuun, ja loput kavereista tulevat sitten tiistaina, ja minä taas sitten lähden reissusta takaisin Hollantiin pari päivää ennen kavereitani, jotta pääsen takaisin töihin. Näin tehdessäni missaan ehkä ainoastaan muutaman tunnin työvuoron perjantaina. Miniloma tulee kyllä nyt tarpeeseen, ja vielä kun pääsen minun ihanien tyttökavereideni kanssa sinne, ei voi muuta kuin hyppiä innosta! Jotenkin olin jo totuutellut siihen ajatukseen, etten seuraavaan reiluun vuoteen tule käymään missään aurinkoisessa maassa, mutta onneksi olin väärässä. Sitten kun Portugalin reissusta pääsee takaisin, ei ole edessä enää kuin kuukausi ja sitten ollaankin jo takaisin Suomessa. Kyllä täytyy sanoa että seuraavat kuukaudet ovat täynnä paljon seikkailuja.

Kuva viime elokuulta Portugalista


It is somehow always so, that when you are absolutely broke, your mind starts getting inspired. You just have to buy or do things with the money you do not have. Especially during spring, when school is already very annoying, and the only thing you can dream of is your summer holiday. The next following weeks will be special because my best friend from Finland will be visiting me and straight after that my dad and his family will also come here. Still, my mind was gaining more and more inspiration and I wanted to do even more. Therefore, me and my girlfriends just suddenly booked flights to Portugal and we are already leaving in 3,5 weeks! I am so ready to have some sun and drink sangria till late night.

Me and my friends travelled together to Portugal already last August and we really loved that trip. I have had a goal to visit a new country every year, which is why Portugal is not really my number one destination right now but since we have basically only one day of school a week, we thought we must go somewhere but it also had to be cheap. That is why Portugal was the perfect destination. My friend has a summer house in Algarve where we also stayed last summer and the flights were only 40 euros one way! So in total with flights, accommodation, food, and fun I think we will only spend around 200 euros, which is very very cheap. I really love Holland because of these very cheap flights. We even saw that the cheapest tickets to Algarve were only 30e, CRAZY! From Finland you barely can go anywhere with that money. 

This holiday to Portugal won't be extremely long because I did not want to skip too much work. We managed to plan the trip in a way that me and my friend Clara will fly to Portugal already on Sunday, and then the rest of the friends will join on Tuesday. Then I will be again leaving already on Friday, when the rest will be coming back to Holland on Sunday. So in the end we all have sort of a proper holiday and time to spend in that beautiful country. Somehow I already got used to the thought that I won't be traveling to anywhere warm in the next 1,5 years or so, but luckily I was wrong. We really need this small holiday, and going there with your lovely friends is really the best thing you can do. Once I am back from Portugal, it is only a month till I will be going to Finland. I can only say that the next following months will be full of adventures!

2 kommenttia:

  1. Etelä-Portugali on mahtava. Lagosin "keskusta" on todella sympaattinen ja täynnä hyviä ravintoloita!
    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Kävin siellä itsekin viime kesänä ja löydettiin niin upeita rantoja etten malta odottaa pääseväni sinne taas :)

      Poista