lauantai 12. toukokuuta 2018

KESÄLOMA - SUMMERBUCKETLIST 2018

Viimeinen viikkoni New Yorkissa ei valitettavasti alkanut niin kuin olin suunnitellut, sillä sunnuntai-iltana minulle nousi kuume, joka jatkui aina torstaille saakka, ja edelleenkin näin lauantaina olen kamalassa räkätaudissa, joka on hidastanut menoani ärsyttävän paljon. Sairastumiselleni ei olisi voinut olla huonompaa hetkeä, sillä se osui viimeiselle viikolle koulua, jonne minun oli aivan pakko mennä eikä sairastamiselle ollut aikaa. Tämän lisäksi minun to do- listaltani löytyi pakkaamista, pyykkäämistä, siivoamista, viimeiset ostokset, ystävien hyvästelyt, juhlimista ja useat ravintolakäynnit. Paljon kivaa ja hieman tylsempää pakkopullaa. Mutta näin kipeänä ei kaikkea vain voi tehdä, jonka vuoksi minun täytyi alkaa järjestämään asioita tärkeysjärjestkyseen, ja miettimään oikeasti mikä on minulle kaikkein tärkeintä, ja millä on oikeasti väliä. 

Kaikki materian ostaminen ja kotityöt ja juhlat eivät olleet enää millään tasolla yhtä tärkeitä kuin minä itse, minun oma terveys, sekä rakkaat ystäväni, joiden kanssa haluan viettää tämän viimeisen ajan mikä meille on annettu. Tämän vuoksi viimeinen kouluviikkoni menikin tällä periaatteella. Koulussa käytiin, mutta ainoastaan sen verran että tiesin pääseväni kursseista läpi. Pakkaamiset ja ostokset jätin kokonaan välistä, koska kyllä sitä ehtii myöhemminkin, ja turhat juhlimiset unohdettiin kokonaan. Tämä kulunut viikko on pyörinyt sen tärkeimmän ympärillä, eli minun ja ystävieni, koska loppujen lopuksi elämässä ei pienillä asioilla ole merkitystä, mutta sillä on että viettää elämänsä tehden juuri sitä mikä on kaikkein tärkeintä, ja se että tekee sen rakastamiensa kanssa. Tällä ajatuksella minä aloin myös rakentaa kesälleni tavoitteita ja toiveita. Tässä siis jo alkaneen kesälomani bucketlista 2018.

Muutama kuva eiliseltä ensimmäiseltä kesälomapäivältäni:







1. Pidä parempi huoli itsestäsi 

Minulla on nyt liian monena vapaapäivänä ollut sellainen tapa että jään vain sinne sängyn pohjalle makaamaan tai teen jotain muuta turhaa ja venytän sitten aamupalankin helposti iltapäivään. Tämän sijaan haluaisin huolehtia enemmän itsestäni ja pitää huolta siitä että joka aamu söisin hyvän aamupalan ja kävisin jopa tekemässä jotain pientä urheilua kuten lenkkeilyä tai pilatesta.


2. Tee kesävlogi

Talven kylminä päivinä sitä usein päätyy selailemaan vanhoja kuvia ja niitä pienen pieniä videoklippejä mitä sattui kuvaamaan jonnekin somen my storyyn. Videoissa on sitä jotain joka saa minut niin hyvälle mielelle, mutta valitettavasti minä myös videokuvaan aivan liian vähän. Tänä päivänä ainakin itse olen niin paljon enemmän keskittynyt kuvien ottamiseen, ja videot vain unohtuvat aina täysin, vaikka ne piristävät minun mieltäni kovasti. Tämän vuoksi minusta olisi ihanaa jos kuvaisin kunnon kesävlogin ihanista hetkistä ystävieni ja perheeni kanssa muistoksi itselleni. Tämä vlogi olisi sitten jotain mihin voisin aina hyvin mielin palata muistelemaan menneitä.


3. Valmista kolmen ruokalajin ateria, joista jokainen on jotain mitä et koskaan ennen kokannut, ja tee tämä ystäviesi kanssa

Tähän ehkä kulminoituu elämäni tärkeimmät asiat, nimittäin ruoka rakkaiden seurassa. Mikään ei oikein saa ihmistä paremmalle mielelle kuin tämä, jonka vuoksi ajattelin että tässä olisi aivan mahtava kesäpäivänohjelma minulle ja ystävilleni.


4. Vie nuorimmat sisaruksesi viettämään kesäpäivää jonnekin todella kivaan paikkaan

Tässä hieman epämääräisempi tavoite, mutta jotain mikä on minulle todella tärkeä. Minun nuorin sisarukseni ei ole vielä edes kahta vuotta, ja koska asun niin kaukana, missaan hänen ja monen muunkin sisarukseni elämästä niin paljon, joten aina sitten kun olen kotona koitan saada siitä kaiken irti. Minusta olisi siten tosi kiva ilahduttaa sisaruksiani viemällä heidät vaikka jonnekin leffaan tai uimaan tai teatteriin tai jonnekin vain viettämään ihanaa kesäpäivää.


5. Ilahduta isovanhempiasi

Hieman samankaltainen kuin edellinenkin kohta, mutta aivan tajuttoman tärkeä myös minulle. Samaan tapaan minä tällä hetkellä missaan erittäin tärkeitä hetkiä isovanhempieni elämässä olemalla maailman toisella puolen, joten siten aina heidät nähdessä tulee pieni haikeus ja kaipuu ja katumus etten ole pystynyt olemaan heidän kanssaan enempää. Isovanhempani ovat minulle yhtä tärkeitä kuin vanhempani, joten varsinkin nyt kun he alkavat tulemaan vanhoiksi, on paras ottaa elämästä kaikki irti. Tämän vuoksi haluan joskus ilahduttaa heitä vaikkapa leipomalla heille jotain, tuomalla kukkia, keräämällä marjoja, tai muilla asioilla joilla tiedän heille olevan merkitystä. 

6. Järjestä Nielsille yllätystreffit

Minä ja Niels olemme järjestäneet toisillemme valitettavan vähän yllätyksiä ja tästä saan ihan soimata myös itseäni kun koskaan ei muista, tai jos muistaa niin sitten ajattelee ettei ole varaa järjestää mitään sen kummempaa. Tämän vuoksi haluan ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain todella yllätyksellistä rakkaalleni, ja täten myös osoittaa rakkauttani hieman uudella tavalla.

7. Ole spontaani, itsevarma ja repäise kunnolla

Nyt kun olen pian lähdössä reissuun minusta on erittäin tärkeää että lähden sinne todella avoimin mielin, ja koitan ottaa joka hetkestä kaiken irti. Tämän vuoksi haluan että olen itsevarma enkä häpeä tai mieti itseäni liikaa. Haluan että jos eteen tulee hurjiakin mahdollisuuksia, otan härkää sarvista ja vain menen ja teen, sillä näin mielestäni luodaan unohtumattomia kokemuksia. Tässä vaiheessa haluan myös kiittää erästä kaveriani johon tutustuin täällä New Yorkissa, sillä hän on viime kuukausina saanut minut uskomaan että minä olen myös mahtava tyyppi, minä jään mieleen ja minun ei pidä hävetä mitään. Näillä ajatuksilla myös kohti toivottavasti elämäni reissua länsirannikolla!

Näihin tunnelmiin ja ajatuksiin haluan toivottaa teille lukijoille aivan mahtavaa kesää! ♥︎

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti