maanantai 31. elokuuta 2015

"Kevyt" lasku kouluarkeen

Introleiri vei kyllä kaiken energiani ja varmaan jotain muutakin mukanaan sillä oloni on kuin kymmenen rekkaa olisi ajanut yli, mutta täytyy sanoa että olen tyytyväinen että sinne lähdin. Perjantaina heräsin jo varhain ja lampsin kohti koulua. Koululla kävimme hieman paikkoja läpi ja meidät jaettiin "tupiin" (kyllä, teemanamme oli Harry Potter). Tämän jälkeen hieman leipää poskeen ja matka kohti leiripaikkaa alkoi.

Leirialueemme oli aika pieni ja nukuimme noin 12 hengen huoneessa (eli siis todellisuudessa emme nukkuneet oikeastaan ollenkaan). Perjantai meni muutamien tutustumisleikkien ja muiden kilpailujen parissa. Olo illallisaikaan oli minulla tosi uupunut ja sitten kun sain kuulla että meidän ryhmälle oli illalliselta jäänyt jäljelle vain kurkkua minuun iski ihan kauhea ärsytys. Jotenkin tuntui niin tyhmältä olla koko leirillä, sillä sielä me vain leikimme lastenleikkejä eikä missään oikein ollut järkeä. Olin myös aivan liian väsynyt, joten sosiaalisena olo ei kiinnostanut ollenkaan. Kaiken huipuksi sain kuulla että jotkin tytöt olivat jo jossain nurkan takana juoruilemassa toisista ihmisistä, kuten minusta. Jostain syystä minusta oli saatu aikaan sellainen juoru että olen 29-vuotias... Jes...







Lauantai avautui hieman aurinkoisempana, myös kirjaimellisesti. Ihan kamala helleaalto pyyhälsi Hollannin yli ja leirillä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja asteita oli lähemmäs 30. Ohjelmassa oli myös paljon mukavampia lajeja, kuten huispaus. Aivan sika kiva peli!! Juoksimme pelikentällä luudat jalkojen välissä ja koitimme tehdä maaleja ja samaan aikaan etsijä ajatti metsässä "sieppiä", joka siis oli juokseva ja piileskelevä ihminen. Tästä voisi minun mielestä tehdä ihan oikean lajin.

Nukkumisestahan ei tullut yhtään mitään. Kaiken kruunasi se että kaikki liiderit kannusti kaikkia juomaan aamu viiteen asti ja sittenhän tietty seuraavana aamuna kello 8 liiderit tulee kattilan kansia paukuttaen ja vesipyssyillä ampuen repimään pois sängystä ja tietenkin sitten heti bootcampille. Ei naurattanut. Mutta hei! Meidän tupa tuli toiseksi tupakisoissa ;)

 Minusta on aivan mahtavaa, että sain nyt viimeinkin uusia ystäviä ja tämän takia olen todella todella kiitollinen että sinnittelin leirin loppuun asti vaikka alussa tuntuikin niin kamalalta. Näin jälkeenpäin katsoen se leiri oli ihan hauska. Illat oli ehdottomasti parhaita kun saimme kunnolla bilettää toistemme kanssa, mutta ei ne päivätkään hassumpia olleet.


Tänään minulla sitten oli introdction day koulussa ja tapasin tulevan luokkani. Olen enemmän kuin innoissani tällä hetkellä, sillä luokkani vaikuttaa tosi kivalta. Ainut masentava asia on koulukirjat jotka juuri sain. Vaikuttavat niin tylsiltä! Onneksi kirjoja ei pahemmin kuulemma kuitenkaan käytetä. Huomenna sitten alkavat ensimmäiset viralliset koulutunnit ja tällä hetkellä en malta odottaa sitä. Tuntuu mahtavalta olla taas koulunpenkillä näin 2,5 vuoden jälkeen!

Miltäs teistä tuntui paluu kouluun?


                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti