perjantai 2. kesäkuuta 2017

PLANTS AND MORE PLANTS









Jippiajei nyt eletään jo toista kesäkuun päivää, ja pitäähän minunkin blogini puolella olla pieni kesähehkutus postaus. Kuulin kyllä ikäviä uutisia että Suomen puolella satoi tänään ja eilen lunta ja räntää, mutta onneksi täällä ainakin on edelleen lähemmäs +30 astetta joka päivä. Mietityttää vaan että miten sitä uskaltaa tulla kesäksi Suomeen. Ehkä se kuitenkin siitä! Minä en osaa sanoin kuvaillakaan kuinka minä odotan tuota kesälomaa kuin kuuta nousevaa, ja en malta pysyä enää pöksyissäni ollenkaan. Olen jo useaan otteeseen miettinyt myös joko sitä pakkaisi matkalaukun, vaikka reissuun on vielä 3,5 viikkoa aikaa.

Haluan sanoa myös miljoonat onnittelut kaikille jotka huomenna valmistuvat kouluistaan. Juhlikaa kunnolla!! Minullakin jää jälleen kerran välistä serkun ylppärit, ja harmittaa kun minulla on jäänyt niin paljon tällaisia tapahtumia välistä ihan vain sen takia kun olen täällä. Mutta enköhän minä sitten muutaman vuoden päästä pääse ihan kaikkiin tapahtumiin kun pitäisi sitten asustella jo Suomen puolella.

Sain tänään huonettanikin enemmän kesäkuntoon, kun työnantajani oli maailman ihanin ja antoi kaikille työntekijöille lahjaksi kukkia ja muita kasveja. Minullahan on huoneessani ollut vihreää jo viimeisen vuoden ajan, mutta nämähän oli tekokasveja. Nyt viimeinkin minulla on oikeat kasvit huoneessa, ja olen niin niin innoissani. Vihreää ei vain olla liikaa! Hieman huono ajoitus tosin, sillä en ole kesällä täällä pitämässä huolta kukkasistani, mutta ehkä pystyn värväämään jonkun kämppiksistäni kastelemaan näitä.

Onko teillä muillakin ihan kamala lomahinku, vai olenko ainut joka ei vain malta odottaa yhtään että pääsee reissun päälle?





Tuli ostettua myös teemaan sopiva takki. Kukkia ja pinkkiä, just mikä kuuluu kesään!

Yayay now we are already in the second day of June, and I also just have to make a summer happiness post to my blog.  I did hear bad news from Finland though because apparently it was snowing there today and yesterday. Luckily here it has been superduper warm now for weeks. I am just wondering now if I dare to go to Finland for summer haha. Well maybe it will get better. I cannot even describe how much I am waiting for upcoming summer holiday, and I really cannot hold myself anymore. I have been thinking already several times if I should start packing my bag, even though it is still 3,5 weeks till my trip.

I wanna say congrats to everyone who is going to graduate tomorrow from their schools. Party hard!! I once again must skip my cousin's graduation party and I feel bad because I have missed all kinds of parties and occasions because of just being here in Holland. But let's hope in a few years I can join every occasion because then I am supposed to live in Finland again.

Today I got a summer look to my room as well because my boss was the loveliest ever and got her employees flowers and plants. I had some green plants in my room already for a year, but these plants were just fake so I am more than excited to have something which is actually alive. You can never have too much green! A bit bad timing though because I won't be here taking care of my plants in summer, but maybe I can make my room mate water them while I am gone. 

I wish you all a good beginning of summer!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti