keskiviikko 13. syyskuuta 2017

TÄYDELLINEN AAMU?








Minkälainen aamu on teidän täydellinen aamunne? Viime kuukausina minä olen alkanut arvostamaan aamuja aivan uudella tapaa. Olen koko elämäni ollut illankukkuja, ja aamuisin on ollut hankala nousta ylös. Kuitenkin tässä ikääntyessä olen jatkuvasti jalkeilla jo aikaisemmin ja aikaisemmin, mutta täytyy kyllä myöntää että edelleenkin varhaisina aamuina tekisin mitä vain että saisin jäädä vain nukkumaan lämpimään sänkyyn. Mikä kuitenkin on minulle nykyään uutta on se, että kun herään, olen onnellinen kun on aamu, sillä vielä on kokonainen päivä edessäpäin. Varsinkin vapaapäivinä olen ikionnellinen aamuista koska silloin koko päivä on vielä mahdollisuuksia täynnä. Olen myös alkanut tekemään sitä että vaikka heräisinkin aikaisin, jään vielä sänkyyn lepäämään hetkeksi, koska tämä hetki tuo minulle niin paljon energiaa päivään, että jaksan hienosti iltaan saakka.

Minkälainen on sitten minun täydellinen aamuni?

Täydellinen aamuni on selvästi sellainen että herään vapaapäivänä ilman turhaa stressiä. Makaan sängyssä silmät kiinni sen verran että on oikeasti hyvä olla ja että tuntuu että nyt on hyvä nousta ylös. Minusta on ihana aukaista tässä vaiheessa verhot ja ihastella päivän ensisäteitä. Tässä vaiheessa yleensä köllöttelen ja halailen tyynyni kanssa, ja saatan selailla puhelinta hetkisen. Kun sitten olen valmis nousemaan ylös, puen päälleni ja menen rauhassa laittamaan aamupalaa. Parasta sitten on jos voin tulla nauttimaan aamupalan sänkyyn ja jos voin katsoa lyhyen jakson jotain sarjaa. Tämän jälkeen voi sitten alkaa miettimään mitä sinä päivänä tulisi saada tehdyksi ja todennäköisesti lähtisin kaupungilla ikkunashoppailemaan ja ostamaan jotain kivaa itselleni.

Minä olen aina ollut paljon ahkerampi iltaisin. Pidän siitä että teen koulutyöni sun muut projektit pimeän tullessa, koska silloin minulla on pieni hälytys päällä että nyt on oikeasti pakko toimia, koska en halua jättää tätä kuitenkaan huomiseen, ja tämän vuoksi pystyn keskittymäänkin tehtäviini tuntikaupalla. Tämän vuoksi aamuisin ja päivisin minä rentoudun paljon, käyn ehkä kaupungilla, shoppailen, tai tapaan kavereitani. Tiedän kyllä että ehkä olisi järkevämpää että olisin tosi ahkera aamulla ja illat jättäisin lepäämiseen, mutta tuo ei vain sovi minulle ollenkaan. Onko teitä muita jotka jättävät askareensa yleensä iltaan ja nauttii olostaan aamuisin ja päivisin?


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanan rentouttavalta <3 Vitsi jos itekin pystyis jäädä järkeväks aikaa sänkyyn kännykän kanssa... jos en nouse heti, oon siinä vähintään tunnin :D heheh. Mut noin niin kuin yleisesti oon kyllä vastakohta - on kiva hoitaa pois alta kaikki askareet, mut tietysti vasta sillon, kun on hyvä aamupala takana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä joskus itsekin sinne sängyn pohjalle jämähtää ;) Kai se on ihan okei aina välillä!

      Poista