perjantai 6. lokakuuta 2017

INSPIRAATIOTA INSTAGRAMISTA



Kuten olen jo varmaan miljoonassa postauksessa maininnut, rakastan valokuvausta ja olen itse opetellut valokuvaamisen perustaidot. Inspiraatio valokuvaamiseen ja kuvaustyyliin on näin yleisesti jostakin aina peräisin, ja minun kohdalla tämä suuri inspiraatio tulee yleensä Instagramista, ja silloin tällöin myös Pinterestistä.  Itseasiassa jos totta puhutaan, varmaankin yli 70% seuraamistani Instagram käyttäjistä ovat valokuvaajia, tai jonkin sortin lifestylekuvaajia, jonka vuoksi Instagram feedini on aina täynnä inspiroivia hyvälaatuisia luonto- tai katukuvia. Kuitenkin, nimenomaan nämä luontokuvat saavat sydämeni aina välillä pysähtymään ja haaveilen vain siitä että jonain päivänä minäkin otan tuollaisia otoksia. Tämän vuoksi haluan nyt jakaa kaikista suurimmat inspiraation lähteeni teidänkin kanssanne, ja ehkä saan teidätkin innostumaan valokuvauksesta! Tämän lisäksi, olen nykyään aivan hurahtanut piirtämiseen ja maalaamiseen, jonka vuoksi seurantalistalleni on nyt tullut myös usea kuvittaja. Haluan siis myös jakaa muutaman kivan kuvittajan joihin olen vastikään törmännyt.


@alliemtaylor

Alexandra Taylor oli yksi ensimmäisistä valokuvaajista jota minä aloin seuraamaan, ja edelleenkin seuraan häntä erittäin tiiviisti. Rakastan sitä kuinka hänen kuvissaan tunnelma aina muuttuu sitä mukaan missäpäin maailmaa hän on, mutta silti kaikki kuvat ovat aina omalla tavallaan todella lumoavia ja silti se sama teema kulkee läpi kaikkien valokuvien. Olin myös super innoissani silloin kun Alexandra vieraili Suomessa aivan samoihin aikoihin kuin minä, ja siitä inspiroituneenä minä juoksinkin heti metsiin valokuvaamaan.








@itsbigben

Benjamin Prescott on edellisen tavoin myös yksi ensimmäisistä valokuvaajista jota aloin seurailemaan. Hän on myös yksi syy siihen että en enää pahemmin haaveile mistään rantalomista, vaan haluan seikkailulomille! Siksi toivonkin että Jenkeissä ollessani pystyn matkusteleemaan useaan kohteeseen jossa on vain vuoria ja kauniita järviä, sillä minäkin haluan nähdä tällaisia maisemia omin silmin.






@sannivierela

Sanni Vierelä on minun tämän hetkinen suosikki suomalainen valokuvaaja. Hänen tyylinsä ottaa kuvia on mielestäni todella lumoavan mystinen, ja hän osaa tehdä jokaisesta kuvasta erityisen, vaikka kuva muuten saattaakin olla todella tavallinen suomalaiselle retkeilijälle. Olkoon kuvassa ainoastaan poro tai puita, silti se on aina niin kaunista katseltavaa. Hän on myös tottakai valokuvannut usealla paikalla jotka minäkin tunnistan, joka vain lisää inspiraationi määrää. Upeaa työtä Sanni!






@jackharding

Jack Harding ottaa lumoavia kuvia luonnosta kuva kuvan jälkeen. Hänkin sai minut kunnolla innostumaan patikoinnista. Jos maisemat ovat tuollaiset, tottakai minä lähden! Minusta on myös todella upeaa kuinka tarkkalaatuisia Jackin kuvat ovat. Kuvanmuokkaus on myös niin huolella tehty että pisteet sille.






@samuelelkins


Samuel Elkins on minun ehdoton suosikki portraitvalokuvaaja. Hän kyllä ottaa myös paljon kuvia luonnosta, mutta hänen portraitkuvansa ovat aina vain niin täydellisiä! Hänkin on yksi näistä todella mystisten ja lumoavien kuvien ottajista. Hän saa niin tavallisista hetkistä täydellisiä otoksia, ja voin vain olla kateellinen. Jokainen malli joka Samuelin feedissä esiintyy, näyttää vain niin täydelliseltä. Samuel käyttää kuvissaan myös todella paljon pehmeää valoa joka tuo valokuviin hieman sumean iltahämärän tunnelman.







@kpunkka

Konsta Punkka on toinen suomalainen valokuvaaja, jota minä katson kunnolla ylöspäin. Hän kuvaa luontokuvien lisäksi paljon myös eläimiä, joka on mielestäni niin mahtavaa, etenkin kun jokainen eläinkuva on vain niin täydellinen. Ehkä Konsta on eläinkuiskaaja joka saa eläimet aina niin täydelliseen asentoon, koska en minä kyllä ikinä saisi eläimiä aseteltua mihinkään järkevään asetelmaan. Mutta aivan uskomattomia kuvia tältä mieheltä tulee, että kannattaa todellakin seurata!





@michaelflugstad

Michael on niin kovin nuori, mutta silti vau. Hän oli myös yksi ensimmäisistä seuraamistani valokuvaajista, ja hän tulee varmasti aina olemaan yksi suosikeistani. Rakastan myös seurailla hänen vlogejaan YouTubesta kun hän esittelee kuvauskeikkojaan ja muutenkin kertoo miten hän päätyi valokuvaajaksi tai että millaista luontovalokuvaajan työ todella on. Tiedän että luontovalokuvaajan työ on erittäin rankkaa kun valokuvaamaan lähdetään epäinhimilliseen aikaan, eikä se kuva koskaan onnistu kertaheitolla, mutta kyllä minä haluan silti elää tällaista matkaajan elämää ainakin jonkin aikaa. Kuitenkin seuratkaa tätä nuorta miestä, koska hän osaa tehtävänsä oikein hyvin!





@chrisandruth

Chris and Ruth eivät ole luontokuvaajia, vaan hää/parisuhdekuvaajia. En seuraa tätä kaksikkoa sen takia että saisin inspiraatiota omiin häihini, vaikka kyllä minä sitäkin saan, mutta seuraan heitä sen takia että heidän portraitkuvansa ovat aina niin taianomaisia. He onnistuvat aina tuomaan parin vetovoiman ja tunteet kuvasta esille, ja kaikki Chrisin ja Ruthin kuvat ovat vain niin täynnä onnea ja rakkautta. Nämä kuvat ovat opettaneet minulle paljonkin portraitvalokuvauksesta, sekä valon ja maaston käytöstä. Kaunista!







@junebugweddings

En ole varma kuka näitä kuvia tälle käyttäjätilille ottaa, mutta tiedän sen että jokainen parisuhdekuva tällä tilillä ovat edellisen käyttäjätilin tapaan taianomaisia. Tunteet ja vetovoima tulevat kuvissa hienosti esiin ja jokainen kuva on editoitu kauniilla hennolla tavalla. 







@elise_gravel & @gemmakoomen

Kuten lupailin, loppuun vielä muutama kuvittaja, joihin olen täysin täysin ihastunut. Erityisesti nyt nämä kuvat inspiroivat minua kun kerta kuvitan ja kirjoitan parhaillani omaa lastenkirjaa. Tästä projektista kuitenkin lisää toisessa postauksessa. Minusta on kuitenkin niin upeaa että ihmisillä on tarpeeksi mielikuvitusta tällaisten hahmojen ja taideteosten tekoon, ja minusta on niin uskomatonta kuinka he osaavat käyttää niin pikkutarkkaa tekniikkaa joka tekee jokaisesta kuvasta omalaatuisen. Upeaa!




Toivottavasti sinäkin löysit jotain inspiraatiota näistä, ja jaa ihmeessä myös sinun suosikkikäyttäjäsi kanssani! 


4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus ja muutenkin hyvin toteutettu! Mullekin instagram on yksi inspiraation lähde mitä tulee valokuvaamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♡♡ Ja saa vapaasti myös minullekin jakaa inspiraatiota. :D Sitä ei koskaan voi olla liikaa. :)

      Poista
  2. Ihana Konsta <3 Häntä on tullut seurailtu itsekin jo varmaan vuoden verran, tajuttoman lahjakas kundi! :) Mä tykkään myös inspiroitua instan valokuvaajista, mutta kyllähän siinä pieni kalusto/kuvauskateus iskee, hyvää motivaatiota kehitykseen ainaskin ;) Yksi asia vaan häiritsee: aika iso osa kuvista on vahvasti muokattu tai jopa parsittu kasaan useasta eri elementistä, mikä on sinänsä hiukan harhaanjohtavaa... Makuasioita tosin, ihan mielelläni kuitenkin seurailen niitäkin tyyppejä, onhan sekin taitolajinsa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama ongelma tuon kaluston puutteen kanssa mutta pikkuhiljaa olen alkanut säästämään uuteen kalustoon. Mutta Konsta on kyllä aivan mahtava! Siinä yksi idoli minun elämässäni. :D Tiedän kyllä että nämä seuraamaani henkilöt käyttävät paljon kuvanmuokkausta, mutta minun silmääni näyttää kauniilta ja tänäpäivänä on se kuvanmuokkauskin taitolaji, aivan niin kuin mainitsitkin :) Itsekin pystyn joskus käyttämään tunteja kuvanmuokkaukseen sillä olen erittäin kiinnostunut mitä kaikkea kuville voi oikein tehdä ja näin muutenkin digitaalisen taiteen tuottaminen on myös osa opiskelualaani. Toivottavasti löysit kuitenkin jotain uutta seurattavaa!♡♡

      Poista