maanantai 9. huhtikuuta 2018

SUURI JENKKISEIKKAILU WEST COASTILLA

Nyt eletään oikeasti siinä vaiheessa että koulua minulla on jäljellä enää VAJAA VIISI VIIKKOA ennen kesälomaa!! Huhhuh, siinä se vaihto periaatteessa sitten oli minun osaltani. Vieläkin sellainen olo että vaihtoni olisi alkanut vasta kuukausi sitten, sillä tuntuu että ainakin koulun osalta ei oikein missään projektissa olla edetty minnekään. Tänään tuli sitten oikeasti ihan shokkina kun aloin laskemaan noita jäljellä olevia viikkoja. Tänään tuli myös täyteen kolme kuukautta siitä kun laskeuduin Jenkkien kamaralle. Tänään on myös tasan kaksi kuukautta siihen kun lentoni lähtee Jenkkilästä kohti Amsterdamia. Onnekseni tämä reissailuni ei kuitenkaan lopu jo viiden viikon päästä, sillä tämän jälkeen lähden vielä reissun päälle lähemmäs kuukaudeksi. Tänään halusinkin tulla kertomaan teille minun aivan uskomattomasta road trip suunnitelmasta West Coastille!

Reissuni tulee alkamaan toukokuun 15. päivä kun lentoni kohti Las Vegasia alkaa liihottamaan taivaalla. Eniten Vegasissa minua kiinnostaa tietenkin nähdä keskusta, mutta tämän nähtyäni toivon että voisin käydä mutkan Grand Canyonilla tai muissa kansallispuistoissa, sillä New Yorkin hulinan jälkeen minä kaipailen hieman rauhaa. Tästä reissusta tekee erikoisen se, että kokeilen Vegasissa ensimmäistä kertaa elämässäni couch surffingia. Löysin Vegasista kaksi hostia jotka majoittavat minut kaksi yötä kerrallaan. Molemmat hostit vaikuttivat mukavilta ja toinen jopa lupaili viedä minut hänen ja vaimonsa kanssaan vuorille patikoimaan. Ajattelin että tämä sohasurffaus olisi edullinen ja mukava tapa matkustaa yksin, kun saisi sitten näistä hosteista seuraa. Oletteko te koskaan kokeillut tätä sohvasurffausta ja jos olette, minkälaisia kokemuksia teillä on siitä?





Vegasin jälkeen tarkoituksenani olisi körötellä yöbussilla kohti San Diegoa, sinne rantojen ääreen Meksikon rajalle. Täällä ajatuksenani on tutkailla rantoja ja muutenkin Kalifornian elämää mitä olen ihaillut salaa jo nuoruudestani saakka kun legendaarinen O.C alkoi pyörimään televisioissa (voi niitä fanitus aikoja!). Myös San Diegosta minä olen löytänyt sohvasurffaus hostin, jonka luona oleskelen neljä yötä. Toivon kovasti että tämä surffailu on hyvä idea ja en mitenkään traumatisoi itseäni ja pilaa matkaani tällä.

Tästä eteenpäin alkaa sitten kaikista jännittävin osa reissuani, sillä rakas ystäväni Mirkka lentää Suomesta Los Angelesiin, josta sitten muutaman päivän jälkeen lähdemme autolla ajamaan pikkuhiljaa rannikkoa pitkin ylöspäin! Tämän ajelun aikana toivomme näkevämme upeita rantoja, rannikkoja ja rantakaupunkeja, sekä tämän lisäksi haluamme vierailla Yosemiten kansallispuistossa, ja toivottavasti aikaa jää myös Lake Tahoelle. Me molemmat olemme sellaisia reissaajia että nämä suurimman turistinähtävyydet ei oikein ole se juttu, vaan ennemminkin se luontoäiti, joka on luonut niin kauniita puistoja ihmisten ihailtavaksi. Me molemmat haluamme kokea sitä paikallista elämää ja löytää niitä upeita salaisia nähtävyyksiä joita ei ole turisteilla pilattu.

Jotta voimme myös hieman hengähtää reissun päätteeksi, olemme vielä kolme-neljä yötä San Franciscossa, ennen kuin sitten Mirkan matka jatkuu kohti Taiwania, ja minä lähden vielä yhdeksi yöksi New Yorkiin ennen kuin koneeni nokka osoittaakin jo kohti Amsterdamia. San Franciscossa päätimme asua hostellissa aivan kaupungin keskustassa, josta toivottavasti pääsemme helposti ihailemaan maisemia ja vain nauttimaan yhdessäolosta.

Miltäs teidän mielestä tämä matka kuulostaa, ja jos olette itse reissailleet näillä seuduilla, mitä kannattaa ehdottomasti nähdä? Kaikki neuvot ja vinkit ovat ehdottomasti tervetulleita!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti