keskiviikko 31. toukokuuta 2017

SUMMER BUCKET LIST 2017

Näin toinen jalka jo kesälomalla, on tullut mietittyä kovastikin minkälaisia odotuksia ja toiveita minulla on tätä kesää kohtaan. Tämä kesä on minulle siitä tärkeä, etten tahallani ole suunnitellut lomalleni mitään konkreettista, koska haluan lähteä lomalle niillä fiiliksillä että mikä vain on mahdollista. Minulla on ainoastaan tällä hetkellä menolippu Helsinkiin, ja sitten 3,5 viikon reissu Kuusamossa heinä-elokuun vaihteessa, mutta muuten en ole suunnitellut yhtä ainoatakaan menoa tai tapaamista. Saavun Suomeen siis juuri juhannuksen jälkeen, ja takaisin Hollantiin palataan vasta näillä näkymin syyskuun alkupuolella, joten tällä hetkellä minua odottaa reilu kahden kuukauden pitkä ja rentouttava kesäloma, jolloin minulla on aikaa tehdä juuri niitä asioita joita tein aikoinani kun asuin ihan pysyvästi Suomessa. Jotenkin haluaisin luoda tästä kesästä nostalgisen ja tehdä asioita joista pidin pienempänä.

En halua ottaa mitään stressiä bucket listastani, ja sen takia nämä kaikki kymmenen kohtaa on mietitty huolella, ja valitsin itselleni sellaiset kymmenen asiaa, jotka voisin helposti myös suorittaa. Tässä siis kesän 2017 bucket listani!



  1. Käy festareilla - Tällä en tarkoita kuitenkaan sitä että maksa 200e ja vietä kokonainen viikonloppu joissain festareilla, vain ihan vain sitä että menisin jonnekin katsomaan ja nauttimaan livemusiikista tai ruoasta tai ihan mikä tahansa festivaali nyt onkaan kyseessä.
  2. Mene onkimaan (ja pysy siellä kunnes saat sen kalan) - Onkiminen on isoisäni vuoksi ollut minulle aina todella tärkeää, ja olen oppinut myös ottamaan onkimishetken todella rentouttavana tapana viettää päivää. 
  3. Leivo kesäinen kakku - Minä olen aina rakastanut kakkuja ja leipomista, mutta koska talossani täällä Hollannissa on todella huono uuni, ja koska en yksin jaksa koko kakkua naamaani vetää, niin haluaisin sitten leipoa jonkun todella maukkaan ja kesäisen kakun, jota sitten voimme syödä koko perheemme voimin.
  4. Käy yöuinnilla - Meidän perheellä on jo reilu kymmenen vuoden ajan ollut tapana käydä suvun voimin yöretkellä metsässä, ja tämän perinteen olen yleensä aina päättänyt omalta osaltani yöuinnilla. Valitettavasti muuttoni jälkeen Hollantiin, minulla ei ole ollut useaa mahdollisuutta osallistua tälle retkelle, ja siksi nyt kun olen näillä näkymin elokuussa Helsingissä, voin viimeinkin ottaa härkää sarvista ja lähteä yöretkelle mukaan ja sitten pulahtaa yöuinnille. 
  5. Herää super aikaisin mökillä ja lähde valokuvaamaan - Kyllä kyllä ja kyllä! Suunnitelmanani on ostaa kesällä itselleni uusi kamera, ja sen kunniaksi haluaisin alkaa myös kuvailemaan päivin ja öin ja koittaa saada upeita otoksia vaikkapa aamu-usvan sekaisessa metsässä. Pitää vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousta sängystä vaikka kuinka väsyttäisi.
  6. Lue kirja - Pienenä kun pääsin käymään kirjastossa, tulin kotiin aina kymmenien kirjojen kanssa. Pidän edelleen kirjoista todella paljon, mutta jotenkin Netflix ja kouluhommat ovat sivuuttaneet kirjan lukemisen. Yleensä kuitenkin jos minä lomalla aloitan kirjan lukemisen, ja pääsen hyvin tarinaan mukaan, ei tässä asiassa ole mitään ongelmaa. Kuitenkin, olen mielestäni viimeisen vuoden aikana lukenut aivan liian vähän kirjoja, jonka vuoksi haluan asettaa itselleni tämän tavoitteen, koska mielestäni kirjat ovat edelleenkin aivan mahtavia, ja jollain tavalla jopa koukuttavampia kuin elokuvat ja tv-sarjat.
  7. Käy lounaalla ystäviesi kanssa - Näinkin arkinen asia, jota en kuitenkaan ole ystävieni kanssa tehnyt sitten vuosikausiin. Tällä kuitenkin tarkoitan suomalaisia ystäviäni, sillä heitä näen sen verran vähän vuodessa. Yleensä istumme iltaa vain jossain, ja ehkä kokkaamme yhdessä, mutta lounaalla käynti ei ole oikein ollut meidän juttu. Minä kuitenkin rakastan lounaita, jopa yli illallisten, ja minusta olisi ihana juhlistaa kaunista kesäpäivää kauniiden kavereideni kanssa hyvän ruoan äärellä.
  8. Tee pieni road trip jonnekin - Aivan sama minne, mutta haluan niin päästä hurruuttelemaan autolla hieman enemmän, sillä tällä hetkellä pääsen autoa käyttämään vain muutaman kerran kuussa, jos sitäkään. Haluaisin niin kovasti nähdä myös hieman enemmän Suomea ja sen luontoa, joten yhdistämällä nämä kaksi asiaa, voisi tästä kehkeytyäkin jotain todella mukavaa.
  9. Soita paljon pianoa ja laula - Olen pienestä saakka ollut erittäin musikaalinen, ja piano ja laulu olivat aina lähellä sydäntäni. Minua on kuitenkin aina varjostanut pieni ujoisuus musiikkini suhteen, sillä olen todella itsekriittinen omista tuotoksistani. Kuitenkin, olen lauleskellut täällä Hollannissa sen verran vapaammin, että ehkä nyt minulla on uskallusta melkeimpä jopa esiintyä pienimuotoisesti jossain. Mutta koska minulla ei ole Hollannissa mahdollisuutta soittaa pianoa, niin haluan ainakin pitää huolen siitä että harjoittelen kovasti tänä kesänä omalla rakkaalla pianollani. 
  10. Kävele pieni Karhunkierros - Tässä tavoitteistani mahtavin. Minulla on kuitenkin ollut tämä tavoite mielessäni jo viime joulusta saakka, joten kyllä haluan lähteä ainakin yrittämään. Pieni Karhunkierros ei ole mikään kamalan pitkä, muistaakseni noin 12 kilometriä, mutta minulle patikoimisessa tuottaa yleensä ongelmia astmani. Yleensä liikunta ei rasita keuhkojani mitenkään erityisesti, mutta jostain syystä portaiden nousu ja kova kiipeäminen ylöspäin saavat keuhkoni joskus melkeimpä räjähtämään, ja siksi patikoiminen ei aina ole helppoa. Rakastan kuitenkin patikoimista, ja kyllähän tuo kierros pitää käydä kävelemässä!


Mitä odotuksia ja toiveita teillä on lukijat kesälle, ja onko teidän bucket listalla mitään samaa kuin minulla?


Muutama lomakuva vielä Portugalin reissulta luomaan kesäisiä fiiliksiä ;)





With my mind already on a summer holiday, I have been thinking a lot what kind of expectations and hopes I have towards the upcoming summer. This summer is especially important for me because I on purpose did not plan anything solid for my holiday because I want to leave to Finland with a feeling that anything is possible. So far I only have a one-way ticket to Helsinki, and a 3,5 week planned trip to North to see my mom but others than that I have not planned any doing or meeting. I will arrive to Finland right after mid summer celebrations, and I will only come back to Holland around the beginning of September so I think a 2,5 month relaxing holiday is waiting for me. And finally I also have time to do things I used to do when I was actually living in Finland and spending my summers there. So in some level I would love to create some nostalgic feelings this summer and do things I used to do when I was smaller.

I do not want to take any stress about my bucket list, and therefore all these ten points have been thought perfectly through. I chose ten things which are relatively easy to accomplish. So here is my summer bucket list 2017!


  1. Go to a festival - And I do not mean a huge music festival which costs 200 euros and that I must spend a whole weekend there. I just mean any kind of festival, with for instance live music or food, where I can just go and enjoy a day.
  2. Go fishing (and stay till you get a fish) - Because of my grandpa, fishing has always been very important for me, and I have also learned how fishing can be very very relaxing for my mind, and that it can be a very relaxing way to spend a day.
  3. Bake a summer cake - I have always looooved cakes and baking but our oven here in Holland is very crappy and anyways I could not eat a whole cake by myself. That is why this summer I would love to bake a tasty summer cake, which we then can eat with my whole family.
  4. Go for a night swim - For about ten years my family has had a tradition to do a night trip to woods once a year in August, and normally after the night trip I always went and took a night swim. Unfortunately after I moved to Holland, I did not have many chances to join these trips anymore, but because this August I will be in Helsinki, I have a better chance to join and finally go for that traditional night swim.
  5. Wake up super early at our summer house and go photographing - Yes yes and yes! I have a plan to buy a new camera this summer, and because of that I would love to start photographing during days and nights and take amazing pictures for instance when there is a beautiful morning mist. I just really have to get myself together and get up from bed even though I would be dead tired.
  6. Read a book - When I was a little, I loved libraries and every time I visited one, I came home with tens of books. I still like books but somehow Netflix and school stuff has taken over the reading. However, normally during holidays I do start reading some book and if the story is catchy, I can finish any book super fast. Anyways I think I have been reading too little in the past year, which is why I wanted to list this as one of the things I want to accomplish this summer.
  7. Go for a lunch with your friends - And this time I mean my Finnish friends. I know going for a lunch is something anyone can do at any day, but somehow I haven't done this with my Finnish friends in years! Normally we just meet to cook something together at night and to have a few drinks but for some reason going for a lunch has never been really our thing. However I really really love going out for lunch, even more than going out for dinner, and what would be a better way to spend a beautiful summer day than to spend it with your beautiful friends and tasty food?
  8. Do a small road trip - I don't care to where and to how far, as long as I can drive a bit since I miss driving so much. Right now I only drive couple times a month, if even that. I also really would love to see more of Finland and its' nature and this could be a nice way to combine these both.
  9. Hike the small Bear's Trail in Kuusamo - Here is the biggest wish of mine for this summer. However this wish has been in my mind since last Christmas so I really have to go at least try. Small Bear's Trail is not crazy long, around 12 kilometers, but for me hiking can sometimes be very hard because of my asthma. Normally sports don't affect my lungs at all, but somehow going up long stairs and crazy hiking make my lungs sometimes explode and that is why hiking is not always the easiest thing to do. I really do love hiking and that is why I really do want to go walk this trail.
  10. Play a lot of piano and sing - I have been very musical since I was a small kid, and playing piano and singing were always close to my heart. Unfortunately I have always been very shy about my music, and that is why I have been very critical of myself. However, here in Holland I have learned to be more loose when it comes to creating music, so maybe now I finally could dare to even have a small music show somewhere. But at lest, I would love to practice a lot of piano this summer.

4 kommenttia:

  1. Oi kuulostaa tosi kivalta noi sun suunnitelmat! :) Hyvää kesää sulle ja jospa pääset toteuttamaan kaikki :)

    VastaaPoista
  2. Eksyin ekaa kertaa sun blogiin, ja pitää kyllä sanoa että mielettömän kiva banneri ja muutenkin kivan oloinen blogi :) Sun kesän suunnitelmat kuulostaa aika ihanilta, toivottavasti astmakaan ei liikoja vaivaa jos sinne karhunkierrokselle vielä päädyt :) Itekin oon aatellut, että olis kiva lähteä patikoimaan johonkin päin, vielä kun sais päätettyä tarkemman paikan :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi tosi tosi paljon <3 Banneristani tykkään vielä itsekin, mutta olen miettinyt että ois kiva myös ehkä vaihtaa se pian hieman kesäisempään, mutta pitää katsoa jos onnistuu. Ja kiitos tsempeistä, minä olen ihan hulluna nyt patikoimiseen, että toivon kyllä itsekin niin kovasti että pääsen sen kävelemään alusta loppuun :)!

      Poista