perjantai 3. marraskuuta 2017

ALEC JA SAASTEMONSTERI

NYT SE ON VALMIS!! Olen viimeiset kaksi kuukautta puskenut hikeä, ja melkein jopa verta. On ollut turhautumisia, onnenhetkiä, kamalaa stressiä, ja olen oppinut niin paljon uutta näiden kuukausien aikana. Minulla vierähti helposti 15 tuntia putkeen sängyssä vain työskennellessäni tämän kouluprojektin parissa. Valehtelematta loppujen lopuksi työskentelin sata tuntia enemmän kuin meidän opiskelijoiden oli tarkoitus, mutta kyllä se oli sen arvoista. Niin monta kulutettua tuntia, ja nyt se on valmis, minun ihka ensimmäinen lastenkirja!

Olen kirjastani erittäin ylpeä, vaikkakin tiedän että siinä on myös vielä paljon parannettavaakin. Kuitenkin, tuskin kukaan on koskaan täysin sitä mieltä että oma työ on aivan täydellinen. Ainakin minä olen sellainen perfektionisti joka ei koskaan ole tyytyväinen, hah! Sain kuitenkin todella TODELLA hyvää palautetta kirjastani, ja nyt vain odottamaan viimeistä arvosanaa. Tein kirjani siis aivan alusta loppuun saakka itse. Piirsin joka ikisen kuvan ja hahmon, ja lisäsin joka ikisen animaation ja audion, sekä kirjoitin tarinan itse alusta loppuun sun muuta. Pitää miettiä jospa sitä oikeasti yrittäisi julkaista tämän kirjan jossakin jonain päivänä. Se jää nyt nähtäväksi! Kuitenkin, menkäähän vapaasti katsomaan mitä me koulussa oikein puuhataan! Klikkaa TÄSTÄ ja pääset pienen Alecin seikkailuun mukaan! Valitettavasti tämä linkki tulee toimimaan vain muutaman kuukauden, mutta pitää sitten muistaa käydä laittamassa tänne vaihtoehtoinen linkki, joka sitten ehkä toimisi loppuelämäni ajan! Tämä tiedosto on myös sen verran iso että odota rauhassa linkin avautumista, sillä siinä saattaa mennä pieni hetki :)!




4 kommenttia:

  1. Vautsi, tää oli ihan loistava! Ja toi kuvitus, niin upea! Tähänhän sais "hauskan" jatko-osan vaikkapa maatalouden saastuttamista ennen niin kirkkaista vesistöistä tai kasvavista jätevuorista ja -saarista :D Oli kyllä tosi vakuuttava, täysin julkaisukelponen mun mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi mikä idea :D! No en kuitenkaan usko että ihan heti uutta kirjaa teen haha. Mutta tuota julkaisua tosiaan harkitsen kovasti. Ja kiitos paljon ihanasta kommentista! ♥︎

      Poista
  2. Todella hienon työn oot tehnyt! :) Voit olla itsestäsi ylpeä!

    VastaaPoista