Tuikkikaa oi joulun tähtöset

Pikkusiskoni syntymäpäivän vuoksi ajattelin kertoa hieman meistä ja kirjoittaa siitä miten tärkeää minulle on ollut että minulla on elämässäni pikkusisko. Totta puhuen minulla on montakin pikkusiskoa, mutta ainoastaan Janica on täysiverisesti sisarukseni.

Minun ja Janican suhde ei ole ollut ruusuinen, melkeimpä hyvinkin kaukana tuosta pisteestä. Vasta viimeisinä muutamina vuosina on meistä tullut viimeinkin hyvät ystävät. Tavallaan harmi että tajusin vasta niin myöhään kuinka tärkeä Janica on ollut minun koko elämäni ajan, vaikka en ehkä osannutkaan näyttää sitä. Onneksi tajusin sen silti nyt. Joskus ihmiset tajuavat asioita vasta sitten kun on jo liian myöhäistä.

Päästiin isän kanssa Särkänniemeen :)

Janica on minua 1,5 vuotta nuorempi. Tänään hänestä tuli viimeinkin täysi-ikäinen. Uskon kuitenkin muistavani sen hetken kun Janica syntyi. Ainakin mielessäni on joitain sairaalamuistoja tuosta päivästä, mutta kaikki väittävät että ei se voi olla mahdollista. Ehkä sitten ei. Olen usein katsellut videoita minun ja Janican ensimmäisiltä vuosilta ja näissä videoissa näytän rakastavani Janicaa niin paljon.

Vanhempani erosivat noin vuosi Janican syntymän jälkeen. Tämän jälkeen äitini muutti Kuusamoon, isäni pysyi Vantaalla. Tuosta päivästä alkaen olemme Janican kanssa lentäneet tuota välimatkaa hieman liiankin useasti.

Sitten se alkoi. Riitely. Janicasta tuli sen ikäinen että nyt voisi tapella asioista. Muistan kauhean ärtymyksen Janicaa kohtaan sillä hän oli aina leikkimässä niillä leluilla millä minä halusin leikkiä. Meidät myös pistettiin aina isän luona samaan sänkyyn nukkumaan ja se taas aiheutti kauhean riidan sillä aina jompikumpi oli toisen puolella. Huudettiin ja karjuttiin toisillemme seuraavat kymmenen vuotta. Pelkkä Janican naaman näkeminen tai äänen kuuleminen saattoi pistää mun pääss kiehumaan. Kyllä me toimeen välillä tultiin, mutta kyllä me tykättiin tapellakin.

Siinä noin 13 vuoden paikkeilla aloin sitten pohtimaan että tuleeko minusta ja Janicasta koskaan tosi läheisiä. Silloin ajatus tuntui tosi mahdottomalta, sillä tappelu ja kinastelu oli edelleen tosi yleistä. Vuodet taas vieri ja minä muutin Vantaalle. Janicaa näki harvemmin ja luulen että juuri tämä alkoi paikkaamaan haavoja. Aina kun tapasimme taas oli ensimmäinen päivä pelkkää juhlaa, mutta jo yleensä seuraavana päivänä tappelimme. Kuitenkin, olimme enemmän ystäviä kuin koskaan aiemmin.

Nyt ennen viimeisintä Suomen reissuani aloin jo pohtimaan että mistähän me tällä kertaa riideltäisiin. Lähdin matkaan ja ennen kuin huomasinkaan matka oli jo lopuillaan. Silloin vasta tajusin. Me ei oltu tapeltu Janican kanssa kertaakaan?!? Ihme oli tapahtunut!

Riitely kuuluu sisarusten välille. Se on myös jonkinnäköinen osoitus rakkaudesta. Joskus kuitenkin toivon että sitä olisi ollut hieman vähemmän. Kuitenkin nyt kaikki asiat ovat kunnossa eikä Janican naaman näkeminen ärsytä enää laisinkaan. Nyt kun mietin jälkeenpäin olen niin onnekas Janicasta. Muuten olisin joutunut olemaan varmasti yksin monissakin tilanteissa. On ihanaa että minulla oli kuitenkin kaveri kaikkialla matkassa ja se merkitsee minulle nyt niin paljon! Onneksi minulla on niin ihana sisko <3

Onnellisuuskalenteri 3.12
Sain tänään tehtyä lisää joululahjoja ja sitä varten pidettiin lasten kanssa kunnon photoshoot
Pitäisi valita yksi kuva Evasta ja yksi Sarahista ja niistä teen sitten taulut, mutta mitkä kuvat?!