keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7. JOULUKUUTA - PROJEKTI VILLASUKAT

Hollannissa alkaa olemaan aika hyytävät ilmat, ja minun rähjäiset talvikenkäni eivät pidä mitään lämpöä sisällä. Kirjoitin jo viime kuussa että aloitin neulomaan villasukkia sekä minulle että Nielsille, mutta kaiken muun kiireen keskellä tämä projekti on edennyt erittäin hitaasti. Ensimmäinen sukka on valmis, mutta kolme vielä edessäpäin.  Olen aloittanut toisen sukkani alusta alkaen varmaan kymmenen kertaa, mutta joka kerralla tapahtui jokin pienen pieni virhe, joten purin koko työn. Nyt taas mukavaksi yllätyksekseni huomasin että kaikki puikot olivat irronneet silmukoista, joten koitin pelastaa työni, mutta en vielä tiedä mikä oli lopputulos. Haluaisin kuitenkin nämä sukat matkaani Suomeen, sillä yläasteella neulomani sukat ovat nyt viimeinkin kuluneet puhki. Luulen että puikot alkavat kohta sauhuamaan, sillä minusta olisi niin ihanaa saada nämä molemmat parit sukkia valmiiksi. Vieläkin ärsyttää tosin että en löytänyt Hollannista seitsemän veljestä lankaa, vaan kaikki langat oli hitusen ohuempaa. Tämän vuoksi työmäärä on vielä normaalia isompi. No, vielä 1,5 viikkoa ja sitten saan neuloa juuri niin paljon kuin haluan, ilman että kukaan keskeyttää minua.

Olen kuitenkin ihan neulomisen rakastaja! Tosin en neulo vuoden ympäri, yleensä ainoastaan joulun alla. Jostain syystä joulun alla neulomiskärpänen puraisee minua aina ja se on menoa se. Tällä hetkellä minulla on myös peittoprojekti meneillään, ja haluaisin senkin saada valmiiksi ennen joulua. Saa nähdä miten käy.

Sukista vielä se, että haluaisin todella todella paljon oppia tekemään kauniita kuvioita ja kirjoneuletta sukkiin, mutta en minä osaa. Eli jos joku lukija siellä taitaa ja haluaisi jokin kaunis päivä selittää minulle, olen kuulona!



Oletteko te lukijat neuloneet sukkia tänä talvena? 

2 kommenttia:

  1. Oi hitsi rakastan villasukkia, en kylläkään niitä osaa itse tehdä :/ Onneksi on mummu joka niitä jokavuosi minulle neuloo! Täytyy kyllä jossain vaiheessä elämää opetella neulomaan villasukkia ja tumppuja :)

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Se neulominen on itseasiassa todella rentouttavaa, ja todella todella helppoa myös! :) Kokeilemaan vaan!

    VastaaPoista