lauantai 17. joulukuuta 2016

17. JOULUKUUTA - SANAT TULEVAT SYDÄMEENI



Olen nyt muutamana vuotena kirjoittanut lempi joululauluistani, sillä joululaulut ovat ihan olennainen osa joulua. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin ottaa hieman erilaisen näkökulman tähän ja lähteä etsimään suosikki joululaulun sanoja ja jotain mikä merkitsee minulle erityisesti jotain. Kirjoitin sitten herra Googleen joululauluja, ja sitten niitä rullaillessani alas tuli mieleeni erään laulun sanat joka jossain vaiheessa nuoruuttani kosketti minua niin syvältä että tippahan siinä tuli linssiin. Edelleenkin, jos kunnolla haluan rauhoittua elämässäni, laitan Tulkoon joulu laulun taustalle soimaan ja nautin.

Tämä syksy on ollut itselleni henkisesti erittäin raskas. Ensimmäistä kertaan kolmeen vuoteen minulle on alkanut tulemaan samanlaisia koti-ikävän tunteita kun kävin läpi tänne vasta muutettuani. Minä kaipaan rauhaa, luontoa, hiljaisuutta ja stressittömyyttä. Haluan että asiat sujuisivat jotenkin aina mutkattomasti ja että minulla ei olisi koko ajan jättimäisiä pinoja huolenaiheita. Tämän vuoden isoin huolenaihe oli ehdottomasti tuo asuntopula ja vieläkin hieman mietin että teinkö nyt järkevän päätöksen koska maksan ihan liikaa vuokraa, säästöjä ei pahemmin kerry, ja kämppikseni ovat kivoja, mutta hieman sottapyttyjä. Joka kuukausi pitää laskea kuinka paljon minulla nyt on rahaa ruokaan, joka aiheuttaa suunnatonta stressiä. Aina kun tämä ajatus iskeytyy aivoihini koitan kuitenkin ajatella että tätä ei tule jatkumaan ikuisuuden. Toistaiseksi ainakin näillä mennään ja jos oikein paha olo iskee, voin aina mennä jonnekin muualle. Joulu on kuitenkin aina ollut minulle sellaista aikaa että voin istahtaa, hengittää, rauhoittua ja nauttia. Tämä on yksi syy siihen miksi rakastan joulua ja miksi toivoisin että joulu olisi ainakin kaksi kertaa vuodessa.

Kuitenkin, ne joululaulun sanat jotka tähän elämäntilanteeseeni sopii täydellisesti on 'Tulkoon joulu' sanat. Siinä puhutaan juuri siitä mitä minä toivoisin itselleni. Seurata paimenia, jotta unohtaisin kiireen ja melun. Nähdä lumivaipat niityillä ja muistella vanhoja menneitä jouluja ja aikoja ja toivoisin että voisin ikuisesti tuntea sisälläni näin.



Niityillä lunta, hiljaiset kadut

taakse jo jäänyt, on syksyn lohduttomuus.

Muistojen virtaa, lapsuuden sadut

Sanoma joulun on uusi mahdollisuus



Joulu on taas, riemuitkaa nyt

lapsi on meille tänä yönä syntynyt

tulkoon toivo kansoille maan,

pääsköön vangit vankiloistaan
uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton



Joulu on taas, kulkuset soi

jossakin äiti, lastaan seimeen kapaloi.

Tulkoon juhla todellinen, tulkoon jeesus

herraksi sen
tulkoon rakkaus, ihmisrintaan
Silloin joulu luonamme on.



Tahtoisin päästä, paimenten mukaan

unohtaa kiireen ja melun rasittavan.

Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,

tuo ensi joulu
sai muuttaa historian



                                                                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti