lauantai 2. joulukuuta 2017

2 ❅ 10 VINKKIÄ JOULUKUULLE

Joulu sisältää niin monen monta muistettavaa asiaa ja askaretta, että siinä menee pää pyörälle itse kullakin. Joiltakin saattaa joskus mennä asiat stressin puolelle, tai sitten joillakin odotukset ovat joulusta aivan liian korkealla, jonka vuoksi pettymyksen maku tuntuu kurkussa. Siten joskus joulun ydin asia, nimittäin rauha unohtuu kokonaan. Tämän vuoksi halusin tehdä oman kymmenen vinkin listan kuinka selvitä joulukuusta, ja kuinka tehdä joulunodotuksesta ihanaa aikaa. ♥︎

1. EI PANIIKKIA, VIELÄ ON AIKAA
Onko lahjat ja koristeet ostamatta, siivoukset tekemättä tai vaikka leipomukset aloittamatta. Arvaa mitä, ei haittaa! Nyt elellään vasta joulukuun alkua, eli vielä kerkeää. Ja jos totta puhutaan, jos sinua ei huvita tehdä jotain jouluun liittyvää askaretta, älä tee. Jokainen saa viettää joulua juuri sillä tavalla kuin haluaa, ja jos sinä haluatkin jättää joulusiivouksen vaikka ensi jouluun, se on okei. Joulusta pitää tehdä juuri omannäköisensä, ja kun asiat ottaa yksitellen, ei kauheaa joulustressiä kasaannu harteille. Muista nauttia ja kuunnella omia tuntemuksiasi. Joulu on rauhan aikaa, joten älä kerää turhaa stressiä!

2. RAUHOITU
Mikä saa sinut rentoutumaan? Onko se ihana leffa viltin alla kuumaa juomaa juoden, tai ehkä mukava aamujooga, vai nautitko vaikka pizzan syömisestä sängyssä? Mikä ikinä se onkaan, varaa itsellesi päivä tai pari, jolloin keskityt vain itseesi ja rentoutumiseen. Jouluna on tarkoitus nautiskella, joten  nyt jos koskaan voit hieman laiskotella ilman huonoa omatuntoa. 

3. SUUNNITTELE UNELMIESI JOULU
Jouluna on ihana haaveilla asioista mitä ei välttämättä normaalisti tekisi. Kirjoita ylös monta erityyppistä ideaa esimerkiksi aktiviteetteja, toiveita ja reseptejä, ja pidä myös huoli että toteutat ainakin osan niistä, sillä se jos jokin tuottaa hyvää oloa. Joulu on minulle ainakin inspiroitumisen aikaa, ja tämän vuoksi esimerkiksi tarjoan joulupöytään joka vuosi jotain uutta reseptiä niiden vanhojen perinteisten ruokien rinnalle. Ruoan lisäksi minulla on tälle kuulle varattuna pieni kulttuuri-ilta, ja menen katsomaan balettinäytöstä. Minä hyvin harvoin käyn missään teattereissa, joten mielestäni joulunaika oli juuri sopiva syy nyt vain ottaa ja repäistä.

4. TEE LISTA
Sinä haluat todellakin välttyä viime hetken unohduksilta, joten tee lista kaikista asioista joita sinun tulee tehdä, hankkia, ja muistaa. Listan tekeminen myös kummasti vähentää stressiä kun selvästi näet silmiesi edessä mitä kaikkea pitää tehdä, ja siitä sitten yksitellen ruksaamaan yli kun asiat on saatu hoidettua. Tämä listan luominen sopii aivan mihin tahansa isompaan "projektiin".

5. MIETI KULUNUTTA VUOTTA
Nyt on taas se aika vuodesta kun ihmiset miettivät kulunutta vuotta ja tulevaa vuotta. Listaa onnistumiset ja missä voisit vielä parantaa ja pohdi odotuksiasi ensi vuodelle. Tämä voi hyvinkin inspiroida sinua johonkin aivan uuteen. Antaisin vielä vinkkinä kirjoittaa itsellenne kirje vuoden päähän. Sitä on aina mielenkiintoista vuoden päätteeksi nähdä mitä ajatuksia päässä liikkui vuosi sitten.



6. NAUTI ULKOILMASTA
Vielä ei todennäköisesti ole aivan liian kylmä olla ulkona, ja ilma on ihanan raikas. Nauti siitä! Raikas ilma virkistää mieltä ja antaa kummasti energiaa, joten peuhaa lumessa tai tee ihana kävelyretki luontoon.

7. OTA VALOSTA KAIKKI IRTI
Joulukuu on tunnetusti vuoden pimeintä aikaa. Onneksi joulukuu on myös valojen aikaa, joten pimeys ei edes haittaa kun lähes jokaista taloa koristaa kauniit jouluvalot. Mene ja ihastele kaikkia niitä jouluvaloja joita ihmiset ikkunoihinsa ripustaa, ja koristele omakin kotisi juuri sellaiseksi kuin haluat. Itselleni ainakin jouluvalot tuovat rauhan tunteen, ja saavat hymyn huulille.

8. OSTA ITSELLESI JOULULAHJA
Tottakai on ihanaa saada joululahjat muilta ihmisiltä, jolloin paketin sisältö on täynnä jännitystä ja yllätystä. Mutta minä olen myös tajunnut sen, että miksi sitä ei näin hienon juhlan aikana hieman hemmottelisi itseään ja ostaisi jotain sellaista mitä ei koskaan arkena ostaisi. Sinä tiedät parhaiten juuri ne pienimmätkin salaiset asiat jotka voisivat piristää päivääsi, joten revittele hieman ja mene ja hommaa itsellesi jotain ihanaa, sinä ansaitset sen!

9. POLTA KYNTTILÖITÄ
Teistä lukijoista varmaan monet ovat kynttiläfaneja ja pidätte liekin tuomasta tunnelmasta. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole kaikkien kohdalla, esimerkiksi minun. Minä en koskaan ole pahemmin poltellut kynttilöitä, mutta nyt sitten ensimmäistä kertaa lokakuussa kun stressi vyöryi päälleni, päätin koristaa huoneeni kynttilöillä. Jotenkin kynttilöissäni on mielestäni taikaa, sillä opiskellessani tai istuessani kynttilänvalossa, minä oikein tunsin kun stressi hiljaa hiipui pois. Ostin myös laimeasti hajustetun jouluisen kynttilän, joka tuo huoneeseeni niin tunnelmallisen tuoksun ja olon, joten voin suositella tätä teille muillekin. Kynttilän valossa on vain sitä jotain! ♥︎

10. OLE PERHEESI KANSSA
Joulu on iso perhejuhla, ja silloin olisikin tärkeää viettää aikaa kaikkien läheisimpiesi kanssa. Elämä on aina yllättävää, joten sitä ei koskaan tiedä milloin asiat muuttuvat, joten nauti nyt joka hetkestä perheesi kanssa kun vielä voit. Itselleni tämä ajatus aina painaa mieltäni jouluisin, ja siksi olkoon tilanne mikä tahansa, minä aina ostan liput kotiini, jotta saan vain olla ja rauhoittua perheeni kanssa. Joulukuu on myös hyvä syy soittaa kaverille ja lähteä yhdessä vaikka jouluostoksille. Näin saat vietettyä tärkeää laatuaikaa läheisten ihmisten kanssa, ja yhdessä fiilistellä joulua.

Joulukuu on taianomainen, joten ota siitä kaikki ilo ja rauha irti. Hyvää joulukuuta teille kaikille! ♥︎♥︎

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti