perjantai 22. joulukuuta 2017

22 ❅ PÄIVITYSTÄ REISSUN PÄÄLTÄ





Tänään päivitän teille hieman mutkaisesta reissustani Suomeen. Kirjoitin tämän blogipostauksen suoraan matkan päältä eilen 21.12 Tukholman lentokentältä, sillä yllättäen minulla olikin paljon luppoaikaa tehdä muita hommia sen sijaan että lentäisin, joten älkää hämmentykö päivistä. Nyt on Hollanti kuitenkin virallisesti jätetty taaksepäin ja Nielsille ja kavereilleni sanottu heipat. Oli kyllä yllättävän vaikeaa jättää Niels lentokentälle, ja kyllähän sitä molemmilta pieni kyynel tuli linssiin, mutta onneksi varmasti näemme jo muutaman kuukauden päästä.

Valitettavasti matkanteko ei ole ollut mutkatonta, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin kokemaan kun ensimmäinen lento oli sen verran myöhässä että myöhästyin jatkolennoltani. Ihme kyllä olen kuitenkin jaksanut koko päivän olla positiivisin mielin eikä kertaakaan ole vielä tullut sen suurempaa ärsytystä. Ehkä se että jouduin menemään turvatarkastuksen läpi sekä Hollannissa että Ruotsissa, ja sitten Ruotsissa jouduin jonottamaan yli puoli tuntia tässä turvatarkastusjonossa sai hieman hikeä nousemaan pintaan, mutta kyllä vielä jaksetaan! 

Meillä oli aamulla lähtö kello 7.30 ja kentällä oltiin sitten kello 8.30. Ensimmäinen lento itsessään lähti myöhästymisen vuoksi maan kamaralta vasta kello 13 eli sain Amsterdamin puolella odotella muutaman tunnin.  Minusta oli kuitenkin todella jännä lentää tällä kertaa, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni lensin bisnesluokassa. Tämä ihan vain sen takia kun kaksi matkatavaraa oli halvempi ostaa näin kuin että olisin erikseen niitä alkanut ostamaan economy luokkaan. Olihan se kiva ettei tarvinnut missään jonoissa seistä, ja että lentokoneessa sain aivan älyttömän hyvää ruokaa, ja jalkatilaa oli ruhtinaallisesti. Olen kuitenkin hieman pettynyt että SAS joutui myöhästelynsä takia varaamaan minulle lennon Finnairilta, koska heillä itsellään ei ollut tilaa, ja nyt minulla ei olekaan enää pikku snäkkiä seuraavassa koneessa, kuten SAS alunperin lupaili. En nyt halua olla mikään prinsessa, mutta minä olen ollut reissun päällä jo lähemmäs 10 tuntia, ja yksi salaatti päivän aikana ei ole ollut tarpeeksi ja se ruoka jonka minä olen jo nimenomaan SAS:ille maksanut, ei nyt kuulukaan lentoon enää. Ja matkaa on vielä lähemmäs kolme tuntia. Ja koska lentokentääruoka on kallista, yritän nyt selviytyä kotiin saakka. Pitkä matka, mutta minkäs voi ja oikeastaan mikäs tässä matkustaessa. Tottakai olisin mielummin jo kotona, mutta ainakin olen saanut loput kouluhommat nyt hoidettua, joten voin sitten kirjaimellisesti vain lomailla kun kotiin viimeinkin pääsen. 

Minulla oli aika paljon häslinkiä sitten Tukholman puolella, sillä SAS ei auttanut ollenkaan missään mitään, vaan minun piti itse selvittää että minne menen ja kenelle puhun ja miten pääsen tälle uudelle Finnairin lennolle mukaan. Täytyy mainita että SAS:in työntekijät olivat sekä Hollannissa että täällä Ruotsissa erittäin tylyjä, eli tästä isot miinuspisteet SAS:ille. Olen ihan normaalisti kysynyt että mitäs nyt kun en kerkeä enää jatkolennolle, ja vastaus oli "no voi voi täällä on muitakin jotka eivät pääse jatkolennoilleen". Sitten kun halusin kysyä SAS:in työntekijältä minne minun pitää mennä etsimään jatkolentoani, hän vain tokaisi että minun tehtäviin ei kuulu kysymyksiin vastaaminen, mene service pointille. Ok. No onneksi lennän nyt Finnairilla, ja heidän työntekijänsä olivat niin avulijaita. He yrittivät löytää minulle koneesta parhaan mahdollisen istumapaikan ja lisäksi vielä varmistivat että matkalaukkuni varmasti siirrettäisiin SAS:ilta Finnairille ilman että minun täytyy lähteä niitä raahaamaan. He myös avustivat minua kunnolla että minne minun pitää nyt mennä ja mitä tehdä seuraavaksi. Kiitos Finnair. Nyt pitääkin lähteä lennolle kohti Helsinkiä. Huomiseen!

Onko teillä ollut koskaan ongelmia lentäessä?


2 kommenttia:

  1. Toi on ihan kamala tunne kun ei kerkeä jatkolennolle, mulle on myös kerran käynyt noin! Sillon oli onneksi matkaopas joka hoiti asian, mutta olin kyllä itse sillon tosi vihainen, koska meille oltiin luvattu, että kone odottaa meitä kun ei tosiaan mitään tuntia oltu myöhässä vaan ihan hetken aikaa vaan kun kone ei päässyt lähtemään ajoissa aikaisemmassa paikassa.. :/ Nyt koitan katsoa lentoja sillee, että olisi noin 2 tuntia vaihtojen välillä niin kerkeäisi varmasti jatkolennolle, mutta olen huomannut, että monilla lennoilla on vaihtoehtona se noin tunnin vaihtoaika. Ikävää tuosta sun tilanteesta tekee vielä se, että sait noin huonoa palvelua Sassilta. Ei oo kyllä se munkaan lemppari lentoyhtiöitä, monesti ollut myöhässä jne. Mutta pääasia kuitenkin, että pääset kotiin jouluksi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ajattelin itsekin että on toi tunti aika tiukka aika vaihtaa konetta, kun hirveän usein koneet kuitenkin ovat myöhässä. Ainakin silloin kun minä lennän. Onneksi nyt seuraavaan reissuun mulla on 3 tunnin vaihtoaika, joten pitäisi keritä. Mutta kuten sanoin, kotiin pääsin eli kaikki hyvin :)!

      Poista